tiistai 24. helmikuuta 2009

Onnea, Viktoria!

Daniel Westling on kosinut pitkäaikaista tyttöystäväänsä Victoriaa ja Vickan on vastannut kolme kertaa kyllä. Kalle - pappa lienee siis lopultakin heltynyt tavisvävyehdokkaansa ja tyttärensä rakkauden edessä. Ruotsalaiset ovat odottaneet hääkellojen kumahtelua ennennäkemättömällä innolla. Tämän hetkisten tietojen mukaan heillä on enää vain puolentoista vuoden odottelu edessään. Kuninkaallisia häitä suunnitellessa ei hätiköidä.


Suomalaisilla on aina ollut ruotsalaisiin ja ruotsalaisuuteen merkillinen viha – rakkaussuhde. Yksi syy kadehtia länsinaapuria on heidän valovoimaiset kuninkaallisensa, vaikka heillä ei olekaan muuta valtaa kuin edustusvelvollisuus. Onhan se sääli, että meillä ei ole kuvankaunista Madeleinea, komeaa Carl Philipiä ja sydämellistä kruununprinsessa Victoriaa, joiden elämää seurata silloin kun omasta elämästä ei löydy riittävästi hohtoa. Kuningasperhe on kotimaassaan hyvin suosittu ja heistä ilmestyy valtavat pinot kuvakirjoja ja kortteja vuosittain. Kruunupäillä on samat tarpeet kuin meillä tavallisilla kadun tarpojilla, he syövät, kahvittelevat, hoitavat kuntoaan ja shoppailevat kuten kuka tahansa meistä. Juuri kuntosalilta Victoria löysi elämänsä rakkauden. Kuului varmaan tuo kuuluisa klick, kuten Munchenin olympialaisissa v. 1972 Kaarle Kustaan tavatessa Silvian, josta neljää vuotta myöhemmin tuli kansan rakastama kuningatar.
Kruununperijänä Victoria on kuninkaallisista sisaruksista kaikkein kiinnostavin ja seuratuin. Vaikka Victoria on tuttu näky monissa Tukholman varakkaiden kansoittaman Östermalmin kahviloissa ja ravintoloissa, häneen saattaa törmätä viikonloppuna vaikkapa Karlaplanin ICA – marketin vihanneshyllyllä. Mistä Victorian sitten voi Tukholmassa todennäköisimmin bongata?
Tästä päätimme eräänä keväisenä lauantaipäivänä ottaa selvää. Toki reissu tuli sovittua lähinnä jutuntekomielessä, mutta ihan hauska tuo päivä oli joka tapauksessa.


Aivan Tukholman ydinkeskustassa Galleria – ostoskeskuksessa tapaan iloisen ja puheliaan Marikan. Käy ilmi, että hänen Kuusamosta kotoisin oleva äitinsä tapasi Helsingissä ruotsalaisen miehen. Marika on syntynyt ja elänyt Ruotsissa eikä osaa suomea muutamaa lausetta enempää. Toki Marika tietää, että Jyväskylä on ”keskellä Suomea” ja on käynytkin siellä. Yhtäkkiä kesken juttelun Marika tokaisee selvällä suomen kielellä: Pelataanko korttia? Nähdessään hölmistyneen ilmeeni hän nauraa: Jag bara kojar! Marika ei ole koskaan nähnyt Victoriaa muuta kuin lehdistä ja televisiosta. Ihmettelen, voiko se olla mahdollista, sillä olen itsekin nähnyt hänet kaksi kertaa, tosin en kaupungin vilinässä. Kukaan naisista, joita haastattelen aiheesta ydinkeskustan ja vanhan kaupungin alueella, ei ole prinsessaan koskaan livenä törmännyt. Kävisikö hänen kantapaikkojaan kiertelemällä parempi tuuri?


Prinsessa ei erityisemmin pidä shoppailusta ja ostaa lähes kaiken tarvitsemansa suuresta NK- tavaratalosta.


Diggaakohan Victoria näitä?

NK – tavaratalon toisesta kerroksesta NK trend – osaston edustalta löytyy surullisen kuuluisa ministeri Anna Lindhin murhapaikka.
Vaikka prinsessan ei tarvitse laskea kruunujaan ja äyrejään, Victoria ei tyypilliseen naisten tapaan erityisemmin pidä shoppailusta ja niinpä hän ostaa lähes kaiken tarvitsemansa suuresta NK- tavaratalosta. NK on Stockmannin hienostunut isosisko ja täynnä merkkivaatteiden osastoja. Toisesta kerroksesta, NK trend – osaston edustalta, löytyy surullisen kuuluisa ministeri Anna Lindhin murhapaikka. Parin kadun päässä NK- tavaratalosta on Låstmakargatan. Katu säilytti salaisuutensa ja Victorian poikaystävän Danielin Westlingin kuntosalin tarkka sijainti jäi arvoitukseksi. Victoria treenaa salilla useita kertoja viikossa, mikäli aikataulu antaa myöten. Kadulla on parkissa tumma citymaasturi, mutta merkki on väärä. Daniel ajaa mustalla Lexus - merkkisellä citymaasturilla.




Ensimmäinen kahvila perustettiin Tukholmaan tasan 300 vuotta sitten. Kahvin juonti kiellettiin kolmesti Ruotsi-Suomen valtiopäivillä ja yhtä monta kertaa kielto kumottiin. 1800-luvun alussa Kustaa IV Adolfin kerrotaan todenneen, että koska hänen alamaisensa ovat lurjuksia, eivätkä pärjää ilman kahvia, on hänen sallittava tämän juoman nauttiminen toistaiseksi. Viktorian isäpapalla, Kaarle Kustaalla tuskin tulisi mieleen kahvin kieltäminen alamaisiltaan, onhan kaikilla perheenjäsenillä omat suosikkikahvilansa. Kruununprinsessa Victoria on monen muun ruotsalaisjulkkiksen lailla valoisan ja avaran Nybrogatanilla sijaitsevan Cafe Moccon kanta – asiakas. Yhtä usein hänet voi bongata samalta kadulta löytyvästä Cafe Cremestä, joka on keskeinen paikka tukholmalaisen katumuodin seuraamiselle. Kahvinhimossa mekin tallustelimme Nybrogatanille, josta Victorian suosikkikahvilat löytyvät. Cafe Creme on kuin pistetty täyteen asiakkaita. Emme jaksa jonottaa pöytää vaan astumme sisään viereisen Mac Donaldsin ovesta. Hampurilaispaikaksi sitä on tosin vaikea tunnistaa muusta kuin ulkopuolella kyltistä. Sisustus on trendikäs ja moderni. Tarjoilija tuo pyytämättä pöytään kahvia eikä laskua tule. Ikkunapöydästä on oiva tilaisuus seurata hienoston elämää, persoonallisesti pukeutuneita ja kiireettömän oloisia ihmisiä. Nuoret miehet ovat silmiinpistävän tyylikkäitä taakse sliipattuine hiuksineen ja naiset näyttävät prinsessa Madeleinen kopioilta. Erityisen trendikästä ja suosittua naisilla näyttäisi olevan pukea pitkälahkeisten kalsareiden päälle mikroshortsit. Victoria loistaa poissaolollaan, myöskään samalla kadulla sijaitsevan kuningasperheen suosikkiravintolan edustalla ei näy nälkäisiä siniverisiä.

Yksi Victorian kantakahviloista, Cafe Creme, on keskeinen paikka tukholmalaisen katumuodin seuraamiselle.

Kuningasperheen suosikkiravintola Tetergrillen löytyy Nybrogatanilta Östermalmin hienostokaupungin osasta.

Kruununprinsessa Victorian työpaikka, kuninkaan linna on massiivinen rakennus, jonka edustalla vahdinvaihtoa suorittavat sotilaat näyttävät lähinnä tinasotamiehiltä.

Jos haluaa oppia jotain Ruotsin kuninkaallisista, käynti kuninkaanlinnassa on oiva tapa tutustua heihin ja samalla länsinaapurin historiaan. Victoria tekee mielellään työtä herättääkseen mielenkiintoa linnassa säilytettäviä aarteita kohtaan. Näyttelyhuoneistossa ainutlaatuista onkin se, että yleisöllä on vapaa pääsy myös kuninkaallisen perheen yksityistiloihin. Yksityiskohtien ja pölynpyyhkimisen runsautta kuvaa se, että kullakin huoneella on oma siivoojansa. Hyvällä onnella voi sattua kuninkaanlinnan edustalla tapahtuvaan vahdinvaihtoon kuninkaallisen soittokunnan soitannan raikuessa yli idyllisen vanhan kaupungin. Nyt paikalla ei ole torvisoittokuntaa, mutta vahdinvaihto on silti seuraamisen arvoinen näytelmä. Vartiokopissa seisovan sotilaan kuva löytyy varmasti lähes jokaisen Tukholmassa käyneen albumista. Hymyä näiltä pojilta on turha odottaa, virkatehtävissä pidetään naama peruslukemilla. Kuninkaanlinnan viereisessä Suurkirkossa Victorian arvellaan astelevan aikanaan alttarille. Juhlahumussa viihtyvät ruotsalaiset odottavatkin hääkellojen soimista malttamattomasti. Kuninkaanlinna on Victorian työpaikka, mutta hänen kotinsa löytyy Drottingholmin linnan pihapiirissä sijaitsevasta 1700 – luvulla rakennetusta rakennuksesta. Kuninkaallisen perheen voi kesäaikaan bongata myös Öölannin saarelta Sollidenin linnasta, jossa vedestä nauttivan kuninkaan voi nähdä surffailemassa. Victoria rakastaa perheen kesäpaikkaa ja viettää siellä kesäisin niin paljon aikaa kuin mahdollista. Sollidenissa prinsessa juhlii myös heinäkuisia syntymäpäiviään, jolloin paikalla saattaa olla tuhansia onnittelijoita.



Prinsessa Victoria 30 - vuotispäivänään heinäkuussa 2007 Sollidenin linnassa. Enpä yhtään ihmettele, mikäli eräät Ruotsin kuninkaallisiin höyrähteneet tunkevat itsensä Tukholmaan kesällä 2010...

Täältä voit bongata kruununprinsessa Victorian:
- Cafe Mocco, Nybrorgatan 61
- Cafe Creme, Nybrogatan 16
- NK – tavaratalo, Hamngatan 18-20
- Teatergrillen, kuningasperheen suosikkiravintola, Nybrorgatan 3
- Djurgården – koko kuningasperheen suosima ulkoilualue
- Master Traning, Victorian poikaystävän kuntosali, Låstmakargatan

2 kommenttia:

Rilla, kirjoitti...

iik, onnea Vickan! ;) Ilmoittaudun mukaan lähtijäksi, sillon joskus vuonna 2010. :)

Rilla, kirjoitti...

Yritin Tukholmassa bongata erääseen kokoelmaan lisuketta: Victoria & Daniel-korttia. Ei vielä näkynyt. ;)