Vaaka ja työ
Kaunosieluinen ja mukavuudenhaluinen vaaka hakeutuu harvemmin raskaisiin - ja hyi olkoon - likaisiin töihin. Ilkeät kielet ilkkuvatkin häntä laiskamadoksi, vaikka tosissaan vaaka on ahkera työntekijä, joka käyttää mieluummin päätään kuin käsiään. Eturistiriitojen ja muiden erimielisyyksien puhjetessa ilmiriidaksi rauhaarakastava vaaka on aina valmis valamaan öljyä laineille. Tasapuolinen ja eri mielipiteitä harkiten punnitseva vaaka sopiikin erinomaisesti sovittelijan rooliin, mikä on aika ironista, kun ottaa huomioon, että juuri väittelynhaluinen vaaka saattaa itse olla koko suukovun alkuunpanija. Vaikka vaaka toimii innokkaasti muiden riitojen sovittelijana, ei hän ole itse mikään pitkäpinnainen pyhimys. Tosiasiassa hän väittelee mielellään mitä vähäpätöisimmistä asioista. Totuuden ja oikeudenmukaisuuuden puolesta hän on valmis taistelemaan kynsin hampain. Koska vaa'alla yleensä on kehittynyt havaintokyky ja taito mietiskellä asioita syvällisesti, hänellä on myös tavallista avarakatseisempi tapa suhtautua elämään. Ystävänä vaaka on sydämellinen ja miellyttävä. Vaakaihminen ei kuitenkaan ole mikään lihaksi muuttunut enkeli. Hänellä saattaa olla taipumusta niin mielistelyyn kuin itserakkauteenkin. Vaikka vaaka ei koskaan tietoisesti halua olla töykeä tai epäkohtelias, saattaa hän ajattelemattomassa ystävällisyydessään tulla töytäiseeksi jotakuta.
Vaaka ja terveys
Vaakaihminen ahkeroi puuskittaisesti. Ensiksi hän saattaa raataa kuukausikaupalla kuin heikkopäinen, mutta kaatua sitten vuoteeseen ja jäädä sinne päiväksi. Vaa'an terveyden pahin vihollinen on kuitenkin hänen himonsa herkkuihin. Vaaka rakastaa niin lihaisia makkaroita kuin makeita leivoksiakin, minkä vuoksi vaakaihmisen oma vaaka saattaa näyttää melko rasvaisia lukemia.Välttääkseen herkuttelusta seuraavan vääjäämättömän pyöristymisen vaa'an pitäisi ehdottamasti liikkua paljon. Tämä mukavuudenhaluinen esteetikko ei kuitenkaan tavallisesti ole ihastunut yhteenkään hikiliikunnan alalajeista, sillä pitkää pitkin valuvat hikinorot tuntuvat epämiellyttäviltä.
Vaaka ja raha
Matkustelu vie huomattavan osan vaakatyypin rahamassin sisällöstä. Vaakaa kiinnostavat pohjoinen, etelä, itä ja länsi ja hän kiiruhtaa niin moneen paikkaan kuin rahavarat ja aika antavat myöten.
Vaaka ja rakkaus
Yksin elävä vaaka on niin harvinainen ilmestys, että sellaiseen törmätessään ihmettelee, ettei sitä ole napattu kiinni ja talletettu luonnontieteelliseen museoon. Vaaka nimittäin aloittaa parin haeskelun jo hyvin nuorena, sillä hän ei viihdy lainkaan yksinään. Puolisona vaaka on mukava, avaramielinen ja luotettava, mutta vikansa on hänelläkin. Ensinnäkin se jatkuva hiusten halkominen ja viisastelu mitä hän kutsuu asioiden analyyttiseksi pohdiskeluksi. Jankutusta se on.
Joskus tähdet kertovat totuuksia elävästä elämästä.
maanantai 2. helmikuuta 2009
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti