Muistoissamme

Nikolai Artemjev IN MEMORIAN 1920 - 2009

Eilen sain viestin, että Nikolai Artemjev oli nukkunut pois sairaalassa, jossa hän on viime kuukaudet viettänyt viiden sadan kilometrin päässä kotoaan. Ajatuksissani olen Vienan Kemissä Lainan ja Nikolain luona. Nikolai tössöttelee hiljakseen kepin kanssa, kohentaa kuulolaitettaan, että kuulisi mitä vieraat pakisevat. "Pois täältä jo joutaisi, kun ei perunia jaksa panna peltoon". Nikolai kaivaa suuren nenäliinan taskustaan ja kuivaa kyyneleitään. Peruna on Karjalassa elämisen ehto, niinpä Lainalla ja Nikolaillakin on pihan lähes joka neliömetri perunapeltona. "Kyllähän se Nikolai yritti sinne pellolle mennä, mutta ikkunasta huomasin, että makasi siellä pitkin pituuttaan", Laina muistelee. Nuori ei ole enää Lainakaan, vaikka onkin kymmentä vuotta miestä myöhemmin syntynyt. Terveys ei ole kummallakaan enää hyvä. Lainan ja Nikolain rakkautta ja huolenpitoa toisiaan kohtaan on sydäntä lämmittävää katsoa.

Mutta nyt siis Laina on yksin. Mietin miten hän selviää kaukana sukulaisistaan.


Karjalassa ei ole aina eletty ulkonaisesti rauhallista aikaa.
Vuosina 1936 - 38 oltiin Karjalassa pelon vallassa ja kauhulla odotettiin öisiä kyydittäjiä. Stalinin vainot kohdistuivat kaikkiin kansallisuuksiin, mutta suomalaisia pidätettiin, karkotettiin ja teloitettiin Karjalassa suhteellisesti eniten. Arvellaan, että Karjalassa pidätettiin noin 7000 suomalaista ja heistä teloitettiin 4000. Suomalaiset olivat tulleet Karjalaan pakolaisina kansalaissodan jälkeen sekä loikkareina 1930 – luvun pulavuosina. Järkytys oli suuri kun yhä useampi joutui tekaistujen vakoilusyytösten kohteiksi ja pelkkä suomalaisuus riitti syyksi pidättämiseen. Kerrotaan tapauksista, jolloin pidätettäväksi suunniteltu sai tiedon etukäteen ja pakeni. Miliisit veivät silloin naapurin. Omaisille kerrottiin, että vangitut työskentelivät leireillä ilman kirjeenvaihto-oikeutta. Tosiasiassa suurin osa ammuttiin läheisissä metsissä pian pidätysten jälkeen. Monen henkilötietorekisteriin merkittiin niskalaukauksella teloittamisen syyksi ”kansan vihollinen”.


Näkymiä Lainan kotikylältä

Tuolta vuosikymmeneltä alkaa myös Lainan tarina.

Lainan isä Henrik oli nuori ja seikkailunhaluinen eikä töitä pohjanperukoilla Muhoksella ollut liiemmin tarjolla. Jotkut lähtivät Amerikkaan, mutta Henrik päätti lähteä itään koettamaan onneaan. Hän vaelsi rajan yli ja asettui asumaan Tollonjoen kylään ja alkoi työskennellä kelloseppänä. Löytyi myös vaimo Maria ja syntyi neljä lasta: Aino, Elma, Ilmari ja Laina. Syttyi maailmansota ja suomalaisia alettiin vainota. Myös Henrikille tuli tieto: Sinut haetaan, sinä olet suomalainen.




Lainan kotikylän raittia

Isä tiesi kohta katsovansa oman kohtalonsa ratkaisevaa kiväärinpiippua silmästä silmään. Pakeneminen olisi tiennyt vaikeuksia perheelle, sukulaisille ja ehkä jopa naapureille. Stalinin miesten huohotus kuului jo korvissa. Isä käveli saunan taakse, hyvästeli mielessään perheensä ja teki sen minkä katsoi parhaaksi: Lopetti kärsimyksensä yhdellä laukauksella.

Eräänä yönä kun Maria äiti ja lapset olivat jo kaikki nukahtaneet alkoi hirmuinen meteli ulkona. Talon ikkunoista ammuttiin konekiväärisarjoja. Venäläiset olettivat, että talossa oli saksalaisia. Talon ikkuinoista tuli kuularuisku pitkin seinää vain viiden sentin päästä nukkuvien päästä.




Kun tilanne rauhoittui, koottiin välttämättömin omaisuus mukaan ja lähdettiin patikoimaan Suomen rajaa kohti. Uupunut isätön joukko taivalsi Kajaaniin asti. Mutta koska he olivat Venäjän kansalaisia piti heidän ajan myötä palata sinne. Heidät määrättiin työleirille Moskovan lähelle. Maata käännettiin kuokalla ja lapiolla. Nukkua sai kolme tuntia ja taas jatkettiin. Päivän ruoka - annos oli 400 grammaa leipää. Laina oli vain 17 - vuotias. Hän joutui myöhemmin Vienan Kemiin metsäsavotoille ja uittohommiin. Savottatyömaalla hän tapasi tulevan miehensä, työnjohtajana työskennelleen Nikolain. Raskaat, lähes epäinhimilliset työskentelyolosuhteet aiheuttivat Lainalle lapsettomuuden ja lopunikäiset selkäsäryt. Mutta Lainalla oli tukena ja turvana Nikolai - aina viime aikoihin asti.



Tämä suloinen mirri ei ole enää Lainalla yksinäisten päivien ilona. Samana päivänä hävisi kylältä neljä kissaa ja selvisi, että työttömät olivat syöneet ne henkensä pitimiksi.