Runebergin kotimuseotädin toiveesta kevään ensimmäiset keltaiset ruusut juhlistakoot merkkimiehen juhlapäivää.
Runebergin päivä 5.2
Makean ystävänä tunnettu Runeberg aloitti aamunsa sylinterinmuotoisella leivonnaisella, jota porvoolaiset alkoivat nimittää kuuluisimman asukkaansa mukaan Runebergin tortuksi. Koska menestyvän miehen takaa lähes aina löytyy toimelias nainen, myös Runebergin kodissa elää Fredrika Runebergin henki.

Porvoossa asuvan Laila - ystäväni kanssa lähdimme nuuhkimaan Runebergin kodin tuoksua eräänä keväisenä päivänä. Nähtyäni pienen Runeberg - patsaan päätin oitis lisätä kansallisrunoilijan patsaskokoelmaani – vessaan. Museomyymälän täti hieman ihmetteli runoilijan kaavailtua sijoituspaikkaa, mutta vakuutin että kyseessä ei ole arvonalennus, vaan päätyminen talon kenties kauneimpaan huoneeseen hyvään seuraan. Niinpä hän suostui käärimään runoilijan pakettiin, tosin arvellen, että kyseessä on luultavasti ensimmäinen pikkulaan päätyvä Runeberg. Myymälän täti toivoi, että Runebergia juhlistettaisiin hänen merkkipäivänään joko pikkuruisella seppeleellä tai muilla juhlallisuuksilla, oli patsaan sijoituspaikka mikä hyvänsä.
Museokäynnillämme kuulimme, että muutamia vuosia sitten löytyi Runebergin kodin restauroinnin yhteydessä erään komeron perukoilta Fredrikan omatekoinen reseptivihko. Vihkosta etsittiin kiihkeästi alkuperäistä Runebergin tortun reseptiä, mutta vihkosesta löytyi vain hiukan torttua muistuttavan sokerileivonnaisen ohje. Runebergin tiedetään olleen suuri kahvin ja makean ystävä. Käsin kirjoitettu reseptikirja sisältää enimmäkseen leivonnaisreseptejä, mutta myös parannuskeinoja esimerkiksi vilutautia vastaan, ohjeita saippuan keittämiseen ja puutarhan hoitoon.

Runebergin kasvavalle perheelle valittiin sopivaksi ympäristöksi Porvoo, jonka lukion lehtorin viran Johan Ludvig sai. Myöhemmin perhe muutti Daniel Lindhin rakennuttamaan suureen puutaloon, johon kuului myös aidattu puutarha. Kukkia oli vähän ja Fredrika ryhtyikin rakentamaan puutarhaa kukoistavammaksi. Pihasta löytyi muun muassa syreeniaita, omenapuita ja runsaasti marjapensaita. Fredrika istutti ja oksasti omenapuita ja pian olivat kaikki kuusi poikaa saaneet nimikkopuunsa. Runebergien kodista muodostui seuraelämän keskipiste. Kodissa oli jatkuvasti vieraita, Runebergin sukulaisia tai läheisiä ystäviä, joiden kanssa tämä saattoi helposti valvoa läpi yön. Hyvin usein taloon saapui myös tuntemattomia runoilijan ja kansallisen suurmiehen ihailijoita. Koti oli tunnettu vieraanvaraisuudestaan. Vieraille tarjottiin parasta syötävää ja juotavaa mitä talosta löytyi. Kotityöt veivät suuren osa Fredrika Runebergin ajasta. Enimmillään Runebergin kodissa asui kolmetoista henkilöä: Vanhemmat, kuusi poikaa, neljä piikaa ja yksi renki.
Patsaita oli kyllä Fredrikallakin - ja komeita.
Runeberg oli jo eläessään hyvin arvostettu sekä virsikirjakomiteassa tekemänsä työn että runokokoelmiensa ansiosta. Runebergin hautajaispäivänä 12.5.1877 kaikki Porvoon kaupat olivat kiinni ja myös Helsingissä hautajaisten ajan. Turussa ja monella muulla paikkakunnilla järjestettiin muistotilaisuuksia kansallisen merkkimiehen kunniaksi.
Jo vuonna 1880 Runebergien koti Porvoossa Aleksanterinkatu 3:ssa tehtiin museoksi. Johan Ludvig Runebergin 200-vuotisjuhlavuoden kunniaksi talo remontoitiin. Myös Fredrikan puutarhassa aloitettiin laajamittaiset kunnostustyöt. Hiekkakäytävät kaivettiin esiin, kukkapenkit kunnostettiin ja uusia kukkia istutettiin runsaasti. Fredrika rakasti ruusuja, joita hän kasvatti enimmäkseen ruukuissa. Fredrika Runebergilla oli viherpeukalo parasta laatua ja hän osasi hoitaa hienot ruusunsa niin, että ne kukkivat aina hyvin. Flooran päivänä Runebergien kodissa on avoimet ovet ja Fredrikan taimien pistokkaita on mahdollista hankkia silmäniloksi omaan kotiin. Runebergin kodissa on kasveja, joita ei näy kaupassa. Salin ikkunalla kukoistava kriinumi kertoo rakastavan emäntänsä kukkienhoitotaidoista vielä yli sadan vuoden kuluttuakin. Vanha seinäkello mittaa mennyttä aikaa punaisena hehkuvien pelargonioiden vieressä. Kerrotaankin, että Porvoon rouvilla oli kilpailu kenellä oli kaupungin hienoimmat kukkaikkunat. Varsinkin Ville Vallgrenin äidin, Mimmin kanssa Fredrikan tiedetään vaihdelleen ruusun juuria ja vertailleen istutusten loistoa. Kun höyrylaiva vei leskeksi jääneen Fredrika Runebergin muuttokuormineen Helsinkiin, oli mukana 42 ruukkuruusua. Uudessa kodissa ne kukkivat kauniisti rakastavan kasvattajansa viimeiset vuodet.
Kun lumoavan kauniissa Runebergin kotipuutarhassa on aivan hiljaa, niin ehkäpä hiekkakäytävillä kuuluvat Fredrikan hiljaiset, mutta määrätietoiset askeleet.

Runebergin elämään mahtui paljon ihastumisia ja rakastumisia. Vessassa merkkimiestä katselevat kaihoisasti Kreikasta Suomeen rantautuneet Afroditet.

4 kommenttia:
Huvittavia nuo Afroditen kaihoisat katseet. :D Ajatella, tyttäresi ei tiennyt yhtikäs mitään Runebergistä ennen tuota museossa käyntiä! Ei ne tiedot vieläkään kovin laajat ole, vaan tiedänpähän henkilöstä muutakin kuin sen, että se söi makoisia torttuja.
Niin, ja näinpähän omin silmin sen loistokkaan puutarhan..
Älkää valako suolaa haavoihin. Huomasin näet että puutarhakuva jäi kun tökkäsin tuon vessakuvan loppuun. Näithän sentään Fredrikan kukkaset salissa upeiden patsaiden katveessa....
Hah, tarkoitus ei kyllä ollut piikitellä. Mainitsin vain nähneeni sen. ;-)
Lähetä kommentti