Häähumua

Saunakylässä on monenmoisia saunoja, tässä yksi idyllisimmistä

Rovaniemellä asuva nuoruuden aikainen ystäväni halusi väen vängellä tulla keittiölle töihin parin viikon päästä viettäviin hääjuhliin… Alitajunta työskentelee ilmeisesti aktiivisimmin yöaikaan. Kysymys oli tietenkin unesta. Morsio on nimittäin tehnyt selväksi, että kukaan ei saa alkaa ressata ja hössätä heidän häistään, koska eivät sitä itsekään aio. Tuota käskyä olen sitten yrittänyt parhaani mukaan noudattaa, mutta hetkittäin pieni paniikinomainen tunne hiipii väistämättä mieleen. Aivan turhaan – koska nuorella parilla on hommat hanskassa ja ne hanskat eivät ole todellakaan hukassa.

Parin viikon päästä vietettävät häät palauttivat mieleen kolme ja puolen vuoden takaiset kokemukset Rillan ja Samin häistä. Otimme kiitoskorttikuvia häissä jaettavaksi muutamaa päivää ennen h – hetkeä. Kuvista näyttää kuin olisi mitä lämpimin keskikesän idylli käsillä, mutta tosiasiassa elettiin syyskuun alkua ja morsian veti saunan takin päälleen joka kuvaussession välissä. Kameran ja nuoren parin kanssa kierrettiin ympäri Muuramea. Erään paikallisen maajussin myötämielisellä avustuksella käytimme hyväksi hänen viljapeltoaan. Kavuttiin Riihivuoren päälle ja vierailtiin Saunakylässä. Loppujen lopuksi hääpari ei osannut valita kuvista mieluisinta. Vieraat saivat siis neljänlaisia kiitoskortteja.

Morsmaikku löysi pukunsa Tukholmasta siellä asuessaan

Häiden onnistuminen ei ole pienistä vastoinkäymisistä kiinni. Tämä tuli todistettua tuona hääpäivänä. Olimme muutamia viikkoja aikaisemmin luovuttaneet talomme uudelle omistajalle emmekä olleet vielä päässeet asumaan uuteen kotiin. Uuden kodin autotallirakennus oli valmis, siinä oli pieni kahden huoneen asunto ja pihassa kaksi asuntovaunua. Lisäksi olimme juuri saaneet käyttöön kaksion kaupungista kerrostalosta. Häitä edeltävänä yönä ainoat ajokortilliset autotalliasunnossa ja asuntovaunuissa oli hääpari. Ilmeisesti ruoanlaitto oli häitä edeltäneiden päivien hääkiireissä jäänyt huonolle hoidolle sillä eräs morsiamen pikkuveljistä oli ajatellut nauttia paketillisen nuudeleita raakana. Vatsa ilmoitti yöllä, että ratkaisu ei ollut kovin viisas. Hääpari otti onnettoman nuudelinsyöjän autoonsa ja lähti etsimään kivunlievitystä. Pariskunta oli Ruotsista juuri muuttanut eikä tiennyt paikkakunnan käytäntöjä niinpä he soittivat sairaalaan mistä saisi kipulääkettä ja mikä olisi parasta kyseiseen tarkoitukseen. Sairaalassa oltiin sitä mieltä, että pojan on parasta tulla näytille. Niinpä hääpari istui hääpäiväänsä edeltävänä yönä kello kaksi keskussairaalan päivystyksessä.

Hoidoksi potilas sai kipulääkettä ja neuvon keittää nuudelit tästä lähtien ennen niiden nauttimista.

Hääpäivänä valkeni aurinkoisena kuten, kuvaan sopii. Kohta kuitenkin alkoi pilviä kasaantua hyvin alkaneen päivän taivaalle, sillä puhelin pärähti ja toisessa päässä oli laulaja, jolla oli rooli sekä kirkossa että juhlassa. Hän kertoi menettäneensä yhtäkkiä edellisen yön aikana lauluäänensä lähes täysin. Lieneekö vuodenajankohdan huomioon ottaen suhteellisen viileällä järvivedellä edellisen illan uintireissulla ollut osuutensa asiaan. Merikanto, joka oli tarkoitus laulaa hääjuhlassa, piti unohtaa hänen osaltaan kokonaan, mutta kirkossa laulettava laulu voisi onnistua, mikäli äänialaa lasketaan reippaasti. Vihkikirkoksi oli valittu Unescon suojelukohde, Petäjäveden vanha kirkko, jossa ei ole sähköjä eikä siis urkujakaan. Häämarssin hoiti nuoren parin ystävistä koottu orkesteri selloineen, viuluineen ja bassoineen. Ruotsiksi laulettu”Vanha virsi Taalainmaan karjamajoilta”, joka oli valittu sulhasen kasvutaustaa ajatellen, piti vaihtaa äänialan laskemisen takia sellon sijasta harmoonisäestykseen. Onneksi harmonin polkija löytyi. Meillä oli mukanamme hääohjelma kirkon penkkiin jaettavaksi. Matkalla menimme käymään käymään hääjuhlapaikassa ja olimme lähdössä sieltä kirkkoon. ”Mitä voisi tehdä, kun vihkipuvun helma sotkeutui öljyyn”, soitti morsian. Oli kurkottanut laittamaan auton peräkonttiin tavaraa ja vetokoukku olikin ollut öljyinen. Annoimme puvulle ensiapua fairylla ja ennätimme nipin napin kirkkoon ennen häämarssin kajahtamista. Nuoren parin ystävät jakoivat ripeästi ohjelmat penkkiin. Vihkiminen huipentui morsiusparin ystävien, nuorten miesten laulamaan komeaan ”loppumarssiin”.

Loppupäivä sujui sitten ilman erityisiä kommelluksia. Puheita, lauluja ja esityksiä kuultiin niin suomeksi kuin ruotsiksikin. Ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi. Tunnelma oli rento ja vieraat näyttivät viihtyvän. Ja se Merikantokin juhlassa kajahti. Kiitos tilanteeseen heittäytyneen nuoren parin laulajaystävän.

Koska suunniteltu alkuperäinen laulaja on näissä juhlissa sama, kannattaisi kai varmuuden vuoksi kieltää häneltä avantouintireissut ennen h – hetkeä.