
Julia asui puoli vuotta Zurichissä, joten Kristiinan kanssa lensimme sinne viime keväänä "Bluuvanilla". Heti lentokentällä suunnistimme autonvuokraamiskoppeja ja kohti ja niinpä saatuamme auton allemme lähdimme suunnistamaan kohti Itävallan rajaa.
Sveitsin Alppimaisemista nauttiminen onnistuu hyvin myös autolla. Automatkailun parhaisiin puoliin kuuluu, että autosta näkee lyhyessä ajassa paljon, pysähtyminen on helppoa ja matkaa voi jatkaa silloin kun se itselle parhaiten sopii. Sveitsiä moititaan kalliiksi, mutta jolla on varaa asua ja elää euroajan Suomessa, pysyy kyllä hengissä myös matkalla Sveitsissä

Kellon tikutettua kohti iltaa, päätimme käydä kysymään yösijaa viehättävän näköisestä, tosin hieman kummitusmaisesta hotell Mineralbadista. Oli helppo huomata, että tungosta paikassa ei ollut. Tosin sesonkiaika oli vielä edessäpäin, mutta tuona yönä olimme ainoat turistit, jotka halusivat tämän hotellin suojissa päänsä kallistaa. Yösija irtosi edullisesti ja hinta sisälsi aamupalan. Illalla kävimme vielä tutustumassa kylämiljööseen ja hautausmaahan. Sveitsiläiset eivät ota hautausmaita kuolemanvakavasti eikä hautoja voi parhaalla tahdollakaan sanoa tyylikkäiksi, vaan niiltä löytyi posliinipossuja ja kaikenlaista muuta krääsää. Hautakivet usein kuvaavat omistajaansa, löysin ainakin erään innokkaan laskettelijapojan ja maanviljelijän haudat.

Sveitsi on Euroopan kauneimpia ja omaleimaisimpia maita. Se on tunnettu Alpeistaan, lehmistään, suklaistaan, juustoistaan ja pankeistaan, joihin liian rikkaat varastoivat rahojaan. Vaihtelevien ja henkeäsalpaavan kauniiden maisemien lisäksi pienen maan sisällä puhuttavat neljä eri kieltä tuovat matkantekoon oman eksotiikkansa. Ei ole ihme, että monien mielikuva Sveitsistä perustuu pikku Heidin ja hänen alppikotiinsa sillä yli puolet maan pinta – alasta on vuoristoa. Tutustuminen Heidin kotikylään Maienfeldiin kuului siis itsestään selvästi lomasuunnitelmiin. Johanna Spyrin kirjoittama liikuttava tarina orpotytöstä, joka muuttaa asumaan isoisänsä luo vuoriston alppimajaan on tuttu ihmisille ympäri maailmaa kirjoista ja elokuvista. Kirjojen syntymaisemissa keskellä Alppeja kohoava isoisän alppimaja, vuohet ja koko ympäristö oli juuri kuin on ne aina mielessään kuvitellut. Heidi on aivan oman bloggauksensa arvoinen, joten kuvia hänen kotimaisemistaan ei tässä tarinassa nähdä.
Tässä kuvassa yhdistyvät hauskasti monet Sveitsille ja Liechensteinille tyypilliset asiat:


Linna, kirkko, alpit ja sveitsiläistyyliset talot.
Maienfeldistä oli helppoa tehdä koukkaus Liechensteinin puolelle lähelle Itävallan rajaa. Ruhtinaskunnalle antavat leimansa linnat ja kirkot, jotka ovat tyypillisiä myös Sveitsille. Balzers on Liechensteinin ruhtinaskunnan eteläisin ja väkiluvultaan neljänneksi suurin kunta. Balzersissa rakennettu Gutenbergin linna on rakennettu todennäköisesti jo 1000 – luvulla, joten perinteitä sillä riittää. Värikkään historiansa aikana linna on kuulunut lähes kivenheiton päässä sijaitsevalle Itävallalle viidensadan vuoden ajan. Nykyisin linna kuuluu valtiolle.
Maienfeldistä oli helppoa tehdä koukkaus Liechensteinin puolelle lähelle Itävallan rajaa. Ruhtinaskunnalle antavat leimansa linnat ja kirkot, jotka ovat tyypillisiä myös Sveitsille. Balzers on Liechensteinin ruhtinaskunnan eteläisin ja väkiluvultaan neljänneksi suurin kunta. Balzersissa rakennettu Gutenbergin linna on rakennettu todennäköisesti jo 1000 – luvulla, joten perinteitä sillä riittää. Värikkään historiansa aikana linna on kuulunut lähes kivenheiton päässä sijaitsevalle Itävallalle viidensadan vuoden ajan. Nykyisin linna kuuluu valtiolle.

Kaunis oli myös Liechenstein.
Sveitsin suurin kaupunki Zurich on maan pohjoiskolkassa. Idyllinen kaupunki Limmat – joen molemmin puolin on Euroopan kalleimpia.




Maan suurimmat ranskankieliset kaupungit Geneve ja Lausanne ovat Ranskan rajan tuntumassa Genevenjärven rannalla. 90 kilometriä pitkän ja 300 metriä syvän järven toisella puolella on jo Ranska. Meidät oli kutsuttu Raclettepöydän ääreen Lausannessa asuvien Tuula ja Jean - Paul Michelin luo. Rantatietä ajaessaan mykistyi vuoren rinteillä kiipeilevistä viiniviljelmistä sekä ikuisesti lumihuippuisista Alpeista. Puutarhat olivat hyvin hoidettuja, ruusupensaat kukoistivat ja kaikki on juuri niin siistiä ja huoliteltua kun yhdessä maailman vauraimmista maista voi olettaa.

Tuula ja Jean - Paul

Michelin kotipuutarha oli upea. Mikäli olisi selkeämpi sää, takana olevien talojen takaa näkisi Ranskan puolelle.

Lausanne on aina vetänyt puoleensa suurmiehiä pitkin Eurooppaa. Euroopan eliitti on viettänyt lomiaan jo pari sataa vuotta Montreuxissa. Marsalkka Mannerheim vietti elämänsä aikana pitkiä aikoja Sveitsissä ja kuoli v. 1951 Lausannessa. Hänen Montreuxin kupeessa sijainneessa kotikylänsä Glion – sur – Territetin rantabulevardin tuntumassa on hänen nimikkopuistonsa ja muistomerkkinsä. Montreuxin nähtävyyksiin kuuluu myös keskiaikainen linna Chateau de Chillon.


Chateau de Chillon ja Jean - Paul

Linna ja lampaat jossain päin Etelä - Sveitsiä
Lentokentällä totesimme saavamme Sveitsin reissulle lisätunteja, sillä koneen ennustettiin lähtevän kohti kotimaan kamaraa vähintään puolitoista tuntia myöhässä. Kannoimme viimeiset frangit suklaakauppaan ja katselimme ihmisiä kahvilassa keskellä vilkasta lentokenttää. Zurichin lentokenttä muistuttaa pientä ostoskeskusta kauppoineen, kahviloineen ja ravintoloineen joten aika kului huomaamatta. Siirryimme linjapiilillä kentältä eteenpäin, mutta koneen viereen matka taas tyssäsi. Samassa bussissa oli Amerikan kisoista kotimatkalla olleita kiekkomiehiä Tamminen, Sutinen ja Mertaranta. Mertaranta kehui valvoneensa 24 tuntia yhteen menoon. Siitä huolimatta tai siitä syystä hän jaksoi pitää yllä samaa showta, joka on kisoja seuranneille tuttua. Mertaranta arveli että joudumme kohta porukalla talkoilla korjaamaan konetta, jotta se saadaan ilmaan. ”Mutta sehän on suomalaisille tuttua, talkoisiin ovat suomalaiset olleet valmiita jo kymmenien vuosien ajan”, Mertaranta tunnelmoi. Talkoisiin ei kuitenkaan jouduttu, kone toi moitteettomasti kotimaan kamaralle reilussa kahdessa tunnissa.
1 kommentti:
Täällä alakerrassa Danin kanssa haaveillaan vapusta lähes vuosi sitten. Mieli halajaa Sveitsiin! Maa oli kyllä aivan erityisen koukuttava.
Lähetä kommentti