maanantai 13. huhtikuuta 2009

Pääsiäisen muistoja

Pääsiäisen ajan muistoja.

Eskarissa oli ihana esitys, jossa nähtiin valkoisia kanoja, musta kana, pääsiäisjänis ja kuningas.
Kaikki vanhemmat ovat allekirjoittaneet lupalapun, että päiväkodin lapsista saa vapaasti ottaa kuvia, joten tässä pääpiirteissään tapahtumien kulku.


Hanna vielä viimeistelee valkoisten kanojen asuja.

Tarinan mukaan eräällä maatilalla eli suuressa valkoisten kanojen parvessa musta kana. Se oli muuten aivan tavallinen kana, mutta sen munat eivät muistuttaneet ollenkaan toisiaan. Jokainen niistä oli erikoisen muotoinen niinpä muut kanat pitivät sitä pilkkanaan. Johtajakana pakotti mustan kanan pysymään piilossa munineen kun pääsiäisjänis tuli keräämään munia. Pääsiäisjänis kuuli nyyhkytystä ja löysi epätavallisimmat munat, joita se oli koskaan nähnyt pääsiäisjäniksen urallaan. Pääsiäisjänis päätti lahjoittaa erikoiset munat kuninkaalle.



Kuninkaan nukkuessa pääsiäisjänis kätki munat. Mikä iloinen yllätys kuninkaalle tulikaan, hän ei ollut vielä koskaan löytänyt sellaisia munia! Pääsiäisjänis kertoi mistä munat olivat kotoisin ja lähtivät oitis kanalaan.



Kuningas silitti mustaa kanaa ja kiitti kaikkein kauneimmista munista mitä oli nähnyt sillä kana oli juuri muninut kissan muotoisen munan! "Tule meille linnaani! Saat munia minulle joka aamu erityisen kauniin munan", kuningas sanoi. Ja niin myös tapahtui - musta kana oli löytänyt paikkansa maailmassa.


Kyllä Suomi kuitenkin on suuri maa. Tälläinen tunne tuli toisena pääsiäispyhänä palatessamme Kuusamon luminietoksista Keski - Suomen lähes lumettomien peltojen maisemiin.



Mökin pihassakaan ei kärsitty lumen puutteesta.



Benjami laski mäkeä korpikahvilan pihalla. Kahvilalle oli tullut paljon väkeä hiihtäen, kelkkaillen tai autoillen.


"Aslak" syötti poroja pihapiirissä.

Siippa nauttimassa muurinpohjalettua ulkona auringon loisteessa.



Kyseessä oli sangen sydämellinen loma, sillä sekä perunapussista että jugurtilla kuorrutetuista pähkinöistä bongattiin sydämen muotoiset yksilöt.


2 kommenttia:

Rilla, kirjoitti...

Ihania nuo kanat! Ja tietenkin myös onnellinen loppu. Lappiin mieli halajaa, varsinkin tuon räiskäle-kuvan kohdalla... ;) (Jäi muuten tänään kuvat kattomatta.)

Anonyymi kirjoitti...

hihii mikä peruna! :) näyttääpä kivalta lapissa.