sunnuntai 26. huhtikuuta 2009

Kahvilla Kustaa Kolmannen hengessä



Tukholma on täynnä erilaisia kahviloita ja kuppiloita. Ensimmäinen kahvila perustettiin naapurimaan pääkaupunkiin jo 300 vuotta sitten. Kahvin juonti kiellettiin kolmesti Ruotsi-Suomen valtiopäivillä ja yhtä monta kertaa kielto kumottiin. 1800-luvun alussa Kustaa IV Adolfin kerrotaan todenneen, että koska hänen alamaisensa ovat lurjuksia, eivätkä pärjää ilman kahvia, on hänen sallittava tämän juoman nauttiminen toistaiseksi. Se on meidän onnemme, sillä ilman tätä kofeiinijuoman vapauttavaa päätöstä yksi Tukholman vanhan kaupungin viehättävimmistä pienistä kahviloista olisi jäänyt näkemättä. Kyseinen rakennus on ollut pystyssä jo silloin, kun ensimmäinen kahvila Sveamamman maalle perustettiin.



Olimme naisten kanssa viime keväänä saamallani palkintomatkalla länsinaapurin pääkaupungissa. Laiva tunnetusti rantautuu maihin varsin aikaisin ja paikkoja, joissa saisi koipiparkojaan lepuuttaa ei ole helppoa löytää. Niinpä lähes kiljuimme ilosta nähdessämme avoimet ovet. Miniatyyrikokoinen, idyllinen Sven Vintappare Hotell och Cafe kaiken lisäksi oikein houkutteli astumaan sisään. Vastaan tulvahti paistuvan vohvelin tuoksu, saksalais – ranskalainen puheensorina ja barokkimusiikki. Kun kokonaisuuteen lisättiin rakennuksen monisatavuotinen historia, kynttilävalaistus, kukat, harmaasävyinen yksinkertainen, mutta pehmeän viihtyisä sisustus, siinä yhdistelmä, josta vaikutettuina arvelimme hetken kuluttua istuvamme yhdessä Tukholman ihanimmista kahviloista. Kahvilan yläkerrasta löytyy seitsemän kustavilaiseen tyyliin sisustettua hotellihuonetta. Ne nähtyämme päätimme, että tänne palataan joskus katsomaan unia Kustaa kolmannen hengessä.

Tämä ihanuus löytyy osoitteesta Sven Vintapparens gränd 3, Gamla stan


Ei kommentteja: