keskiviikko 29. huhtikuuta 2009

Kevään kohinaa

Viime viikkoihin on mahtunut monenlaista juttukeikkaa ja maisemat ovat vaihtuneet tiuhaan. Porin suuntaan mennessämme pysähdyimme Shellillä, josta saisivat ottaa oppia muutkin kasvottomat huoltoasemat. Pienen kylän tyttönä kaikki huoltoasemat olivat meikäläiselle pitkään Shellejä sillä eihän piskuisessa Piippolassa muita huoltoasemia oltu nähty.



Huoltoaseman kauniita yksityiskohtia kelpaa katsella


Niin, että älkää edes yrittäkö...:





Päättyy joulu vaikkei kenkään sois, joulukuusi viedään pois, pois pois... No ehkä oli jo aikakin, vaikka joulupuu oli yhtä komea kuin neljä kuukautta aikaisemmin kun se tupaan kannettiin. Toki se oli tuvasta jo nostettu ison lasikuistin puolelle joskus tammikuun aikana. Harvinaisen tuuhea ja kaunis kun oli eikä juuri varistellutkaan, vaikka veden lisäämisen kanssa tahtoo tässä huushollissa olla niin ja näin....Meikäläinen kun on niitä hortonomeja joiden hoidossa silkkikukatkin pudottavat lehtensä, ainakin mikäli siippaa on uskominen. Vaikka syksyn kaamoksessa jälleen kerran tuntui, että kevät on jossakin tavoittamattomissa, se on täällä taas, purot solisevat ja linnut helskyttelevät menemään täysin rinnoin. Nekin nauttivat valosta ja lämmöstä.




Espoossa saimme taas viipyä ihanien Pian ja Johnin luona jutun teon merkeissä.





Lähestyvän äitienpäivän kunniaksi raahasimme erääseen kahvilaan rekvisiittaa styroxlevyjä myöten...Kiitos Minna! Sekä kiitos Rillalle kolmesta viimeisestä kuvasta.


Ei kommentteja: