Kevään kohinaa

Viime viikkoihin on mahtunut monenlaista juttukeikkaa ja maisemat ovat vaihtuneet tiuhaan. Porin suuntaan mennessämme pysähdyimme Shellillä, josta saisivat ottaa oppia muutkin kasvottomat huoltoasemat. Pienen kylän tyttönä kaikki huoltoasemat olivat meikäläiselle pitkään Shellejä sillä eihän piskuisessa Piippolassa muita huoltoasemia oltu nähty.

Huoltoaseman kauniita yksityiskohtia kelpaa katsella

Niin, että älkää edes yrittäkö...:

Päättyy joulu vaikkei kenkään sois, joulukuusi viedään pois, pois pois... No ehkä oli jo aikakin, vaikka joulupuu oli yhtä komea kuin neljä kuukautta aikaisemmin kun se tupaan kannettiin. Toki se oli tuvasta jo nostettu ison lasikuistin puolelle joskus tammikuun aikana. Harvinaisen tuuhea ja kaunis kun oli eikä juuri varistellutkaan, vaikka veden lisäämisen kanssa tahtoo tässä huushollissa olla niin ja näin....Meikäläinen kun on niitä hortonomeja joiden hoidossa silkkikukatkin pudottavat lehtensä, ainakin mikäli siippaa on uskominen. Vaikka syksyn kaamoksessa jälleen kerran tuntui, että kevät on jossakin tavoittamattomissa, se on täällä taas, purot solisevat ja linnut helskyttelevät menemään täysin rinnoin. Nekin nauttivat valosta ja lämmöstä.

Espoossa saimme taas viipyä ihanien Pian ja Johnin luona jutun teon merkeissä.

Lähestyvän äitienpäivän kunniaksi raahasimme erääseen kahvilaan rekvisiittaa styroxlevyjä myöten...Kiitos Minna! Sekä kiitos Rillalle kolmesta viimeisestä kuvasta.

Vahvojen värien Ahvenanmaa

Ahvenanmaa on aivan omanlaisensa alue. Suomea, mutta suomalainen matkustaa Ahvenanmaalle kuin ulkomaille. Kieli, lippu ja postimerkit vaihtuvat, maisemat ja kasvillisuus muuttuvat. Saaren ainoassa kaupungissa Maarianhaminassa meri on aina lähellä sillä kaupunki sijaitsee niemellä. Useana kesänä olen saanut viehättyä Ahvenanmaan ainutlaatuisesta ilmapiiristä, ihastella maisemia, kurkistella sisään torppiin, kirkkoihin ja museoihin. Suurena vetonaulana iloinen ja värikäs Konttisen perhe.


Kun lähtee kaupungista kohti saaren sisäosia, joka niemen ja notkon takaa voi odottaa löytävänsä jotain ainutlaatuista...

Tyypillistä idylliä Jan Karlsgårdenin museoalueella...


Jomalan kirkon torni on kurkottanut taivasta kohti jo yli 800 vuotta. Se on maamme vanhimpia pystyssä olevia rakennuksia ja on suosittu vihkikirkko. Jomala on Ahvenanmaan suurin kunta, jonka alueelta on löydetty jopa 4000 vuotta vanha asuinpaikka.

Niinpä mekin Jaanan kanssa asetuimme penkkiin eräissä häissä, kunnes Jaanaa alkoi hävettää ja luikimme ulos vielä alkumarssin soidessa...

Kesämarkkinoihin osallistuvat kaikki kunnat omilla kojuillaan.

Golfia pääsee harvoin harrastamaan keskiaikaisen linnan ympäristössä. Kastelhoman kirkon ympäristö on lumoavan kaunis.



Kauneutta löytyy kaikkialta...

Kahvilla Kustaa Kolmannen hengessä

Tukholma on täynnä erilaisia kahviloita ja kuppiloita. Ensimmäinen kahvila perustettiin naapurimaan pääkaupunkiin jo 300 vuotta sitten. Kahvin juonti kiellettiin kolmesti Ruotsi-Suomen valtiopäivillä ja yhtä monta kertaa kielto kumottiin. 1800-luvun alussa Kustaa IV Adolfin kerrotaan todenneen, että koska hänen alamaisensa ovat lurjuksia, eivätkä pärjää ilman kahvia, on hänen sallittava tämän juoman nauttiminen toistaiseksi. Se on meidän onnemme, sillä ilman tätä kofeiinijuoman vapauttavaa päätöstä yksi Tukholman vanhan kaupungin viehättävimmistä pienistä kahviloista olisi jäänyt näkemättä. Kyseinen rakennus on ollut pystyssä jo silloin, kun ensimmäinen kahvila Sveamamman maalle perustettiin.

Olimme naisten kanssa viime keväänä saamallani palkintomatkalla länsinaapurin pääkaupungissa. Laiva tunnetusti rantautuu maihin varsin aikaisin ja paikkoja, joissa saisi koipiparkojaan lepuuttaa ei ole helppoa löytää. Niinpä lähes kiljuimme ilosta nähdessämme avoimet ovet. Miniatyyrikokoinen, idyllinen Sven Vintappare Hotell och Cafe kaiken lisäksi oikein houkutteli astumaan sisään. Vastaan tulvahti paistuvan vohvelin tuoksu, saksalais – ranskalainen puheensorina ja barokkimusiikki. Kun kokonaisuuteen lisättiin rakennuksen monisatavuotinen historia, kynttilävalaistus, kukat, harmaasävyinen yksinkertainen, mutta pehmeän viihtyisä sisustus, siinä yhdistelmä, josta vaikutettuina arvelimme hetken kuluttua istuvamme yhdessä Tukholman ihanimmista kahviloista. Kahvilan yläkerrasta löytyy seitsemän kustavilaiseen tyyliin sisustettua hotellihuonetta. Ne nähtyämme päätimme, että tänne palataan joskus katsomaan unia Kustaa kolmannen hengessä.

Tämä ihanuus löytyy osoitteesta Sven Vintapparens gränd 3, Gamla stan

Ikkunanpokia metsästämässä Virossa

Alatskivi on Viron kartanoiden helmi

Yksi naapurimaan kauneimpia kartanorakennuksia on Kaakkois- Virossa, noin neljänkymmenen kilometrin päässä Tartosta sijaitseva Alatskivi. Sitä puhutellaan myös linnaksi sen mahtavan koon takia. Alun perin kartano on rakennettu paroni Nockelnin perheen yksityiskodiksi.

Rillan ja Julian kanssa olimme muutamia vuosia sitten paikalla toukokuisena päivänä jo ennen linnan avautumisaikaa ja pihapiirissä kierrellessämme huomasin roskaläjässä hienot tummaksi patinoituneet ikkunanpokat. Koska olin juuri ajatellut tekeväni peilin tuollaisista kehyksistä, arvelin saavani noista mainion matkamuiston, mikäli ne saisi kyytiin nostaa. Olisihan se upeaa, että Alatskiven ystävyyskunnassa Muuramessa olisi ikäänkuin kappale kartanoa ikkunanpokien muodossa. Koska edellisellä käynnilläni oli paikalla ollut suomea puhuva kunnanjohtaja, en ollut ollenkaan varautunut että keskustelu täytyy käydä joko englanniksi tai viroksi. Koska viron kielen taito rajoittuu suurin piirtein kahteen sanaan, oli turvallisempaa yrittää saada itsensä ymmärretyksi kolmannella kotimaisella. Kerroin oppaalle tulevani Muuramesta, Alatskiven ystävyyskunnasta. Hetken päästä tyttöjen tullessa perässä sisään opas kysyi, ovatko hekin muuramelaisia. Tarkoitukseni oli vastata, että kyllä, he ovat tyttäriäni. Sanan ääntämistä olisi kuitenkin kannattanut miettiä tarkemmin, niinpä tyttöjen mukaan sanoin, että he ovat lääkäreitäni. Ilmeisesti ansioton arvonnousu tuntui sen verran mukavalta, että hekään eivät tuota väärinkäsitystä oikaisseet.

Pääsimme keskustelemaan ulkona näkemistäni ikkunanpokista. Kun lopulta sain oppaan tajuamaan mistä mukavasta matkamuistosta olin kiinnostunut, lähdimme juosta viipottamaan linnan päädyssä olevalle roskakasalle. Opas alkoi soittaa naiselle, joka vastasi remontin teosta. Sillä aikaa vasta ensimmäisen kerran nostin pokia kasasta ja totesin, että ensinnäkin ne olivat rikki alaosasta ja toiseksi liian suuret mahtuakseen henkilömalliseen autoon. Sanoin kiireesti, että en sittenkään halua niitä seinälleni. Mahtoi opas mietiskellä lampustaessamme takaisin sisälle, että saattaa olla hyväkin ajatus matkustella lääkärit mukanaan.

Alkuhämmennyksistä piittaamatta ryhdyimme nyt kuitenkin tutustumaan linnaan. Kun olin siellä vieraillut neljä vuotta aikaisemmin, koko linna oli ollut aika masentava näky. Neuvostovuosina kolhoosin omistuksessa olleesta hienosta linnasta oli vain muistot jäljellä. Näyttäviä takkoja ja uuneja sekä laadukkaita puusepän työn näytteitä oli onneksi säilynyt jälkipolvien iloksi. Vain yksi huone, suuri kokoustila, jonka remontoimisen muuramelaiset olivat kustantaneet, näytti vuonna 2002 parhaat puolensa. Vuonna 1999 linnan omistukseensa saanut Alatskiven kunta sai mittavaan projektiinsa EU-määrärahoja ja pystyi aloittamaan restaurointityöt. Kesällä 2006 alakerran suurin sali sekä pari pienempää oli jo upeassa kunnossa.

Suuri osa linnasta oli vielä kummitusmaisessa kunnossa...

Alatskiven linnan historia sai alkunsa kun paroni Nockeln kävi tutustumassa Skotlannissa sijaitsevaan Balmoralen kesäpalatsiin. Hän suunnitteli itselleen kartanon, joka on melkein kuin pienoismalli kuningatar Victorian kesälinnasta. Aivan pieni ja vaatimaton rakennus ei Alatskiven päärakennuskaan kuitenkaan ole. Huoneita oli 120, eikä kartanon sisustus jäänyt ulkoseinistä jälkeen, oli rokokoosaleja ja empiretyylisiä huoneita. Vuonna 1999 kartano siirtyi Alatskiven kunnalle.

Etuaukiolla sisäänkäyntinä toimii punatiilestä rakennettu porttirakennus 1800-luvulta. Puisto on suuri ja kumpareisessa maisemassa pilkottaa myös kaksi järveä. Nykyisen kustannussuunnitelman mukaan kartanon pitäisi olla kunnossa v. 2009. Silloin kartanossa pitäisi löytyä konferenssikeskus, ravintola ja pieni hotelli. Nyt kartano pystyy tarjoamaan vain lähinnä silmän ruokaa ja mielikuvamatkan menneen ajan tunnelmiin. Ilmeisen fiksuna ihmisenä opas toivotti meidät lämpimästi tervetulleeksi uudelleen. Siihen olisi voinut vastata, mikäli kielitaito olisi sen verran venynyt: Suur tänu. Nägemiseni. Palaamme varmasti vielä, mutta tällä kertaa suuremmalla pirssillä. Remonttia ja turisteja houkuttavia roskakasoja linnassa riittää varmasti vielä pitkään.

Hei hei Alatskivi, palaamme vielä varmasti joskus!

Pitkin poikin Sveitsin maata

Julia asui puoli vuotta Zurichissä, joten Kristiinan kanssa lensimme sinne viime keväänä "Bluuvanilla". Heti lentokentällä suunnistimme autonvuokraamiskoppeja ja kohti ja niinpä saatuamme auton allemme lähdimme suunnistamaan kohti Itävallan rajaa.

Sveitsin Alppimaisemista nauttiminen onnistuu hyvin myös autolla. Automatkailun parhaisiin puoliin kuuluu, että autosta näkee lyhyessä ajassa paljon, pysähtyminen on helppoa ja matkaa voi jatkaa silloin kun se itselle parhaiten sopii. Sveitsiä moititaan kalliiksi, mutta jolla on varaa asua ja elää euroajan Suomessa, pysyy kyllä hengissä myös matkalla Sveitsissä

Kellon tikutettua kohti iltaa, päätimme käydä kysymään yösijaa viehättävän näköisestä, tosin hieman kummitusmaisesta hotell Mineralbadista. Oli helppo huomata, että tungosta paikassa ei ollut. Tosin sesonkiaika oli vielä edessäpäin, mutta tuona yönä olimme ainoat turistit, jotka halusivat tämän hotellin suojissa päänsä kallistaa. Yösija irtosi edullisesti ja hinta sisälsi aamupalan. Illalla kävimme vielä tutustumassa kylämiljööseen ja hautausmaahan. Sveitsiläiset eivät ota hautausmaita kuolemanvakavasti eikä hautoja voi parhaalla tahdollakaan sanoa tyylikkäiksi, vaan niiltä löytyi posliinipossuja ja kaikenlaista muuta krääsää. Hautakivet usein kuvaavat omistajaansa, löysin ainakin erään innokkaan laskettelijapojan ja maanviljelijän haudat.

Sveitsi on Euroopan kauneimpia ja omaleimaisimpia maita. Se on tunnettu Alpeistaan, lehmistään, suklaistaan, juustoistaan ja pankeistaan, joihin liian rikkaat varastoivat rahojaan. Vaihtelevien ja henkeäsalpaavan kauniiden maisemien lisäksi pienen maan sisällä puhuttavat neljä eri kieltä tuovat matkantekoon oman eksotiikkansa. Ei ole ihme, että monien mielikuva Sveitsistä perustuu pikku Heidin ja hänen alppikotiinsa sillä yli puolet maan pinta – alasta on vuoristoa. Tutustuminen Heidin kotikylään Maienfeldiin kuului siis itsestään selvästi lomasuunnitelmiin. Johanna Spyrin kirjoittama liikuttava tarina orpotytöstä, joka muuttaa asumaan isoisänsä luo vuoriston alppimajaan on tuttu ihmisille ympäri maailmaa kirjoista ja elokuvista. Kirjojen syntymaisemissa keskellä Alppeja kohoava isoisän alppimaja, vuohet ja koko ympäristö oli juuri kuin on ne aina mielessään kuvitellut. Heidi on aivan oman bloggauksensa arvoinen, joten kuvia hänen kotimaisemistaan ei tässä tarinassa nähdä.


Tässä kuvassa yhdistyvät hauskasti monet Sveitsille ja Liechensteinille tyypilliset asiat:

Linna, kirkko, alpit ja sveitsiläistyyliset talot.

Maienfeldistä oli helppoa tehdä koukkaus Liechensteinin puolelle lähelle Itävallan rajaa. Ruhtinaskunnalle antavat leimansa linnat ja kirkot, jotka ovat tyypillisiä myös Sveitsille. Balzers on Liechensteinin ruhtinaskunnan eteläisin ja väkiluvultaan neljänneksi suurin kunta. Balzersissa rakennettu Gutenbergin linna on rakennettu todennäköisesti jo 1000 – luvulla, joten perinteitä sillä riittää. Värikkään historiansa aikana linna on kuulunut lähes kivenheiton päässä sijaitsevalle Itävallalle viidensadan vuoden ajan. Nykyisin linna kuuluu valtiolle.

Kaunis oli myös Liechenstein.

Sveitsin suurin kaupunki Zurich on maan pohjoiskolkassa. Idyllinen kaupunki Limmat – joen molemmin puolin on Euroopan kalleimpia.

Maan suurimmat ranskankieliset kaupungit Geneve ja Lausanne ovat Ranskan rajan tuntumassa Genevenjärven rannalla. 90 kilometriä pitkän ja 300 metriä syvän järven toisella puolella on jo Ranska. Meidät oli kutsuttu Raclettepöydän ääreen Lausannessa asuvien Tuula ja Jean - Paul Michelin luo. Rantatietä ajaessaan mykistyi vuoren rinteillä kiipeilevistä viiniviljelmistä sekä ikuisesti lumihuippuisista Alpeista. Puutarhat olivat hyvin hoidettuja, ruusupensaat kukoistivat ja kaikki on juuri niin siistiä ja huoliteltua kun yhdessä maailman vauraimmista maista voi olettaa.

Tuula ja Jean - Paul

Michelin kotipuutarha oli upea. Mikäli olisi selkeämpi sää, takana olevien talojen takaa näkisi Ranskan puolelle.

Lausanne on aina vetänyt puoleensa suurmiehiä pitkin Eurooppaa. Euroopan eliitti on viettänyt lomiaan jo pari sataa vuotta Montreuxissa. Marsalkka Mannerheim vietti elämänsä aikana pitkiä aikoja Sveitsissä ja kuoli v. 1951 Lausannessa. Hänen Montreuxin kupeessa sijainneessa kotikylänsä Glion – sur – Territetin rantabulevardin tuntumassa on hänen nimikkopuistonsa ja muistomerkkinsä. Montreuxin nähtävyyksiin kuuluu myös keskiaikainen linna Chateau de Chillon.

Chateau de Chillon ja Jean - Paul

Linna ja lampaat jossain päin Etelä - Sveitsiä

Lentokentällä totesimme saavamme Sveitsin reissulle lisätunteja, sillä koneen ennustettiin lähtevän kohti kotimaan kamaraa vähintään puolitoista tuntia myöhässä. Kannoimme viimeiset frangit suklaakauppaan ja katselimme ihmisiä kahvilassa keskellä vilkasta lentokenttää. Zurichin lentokenttä muistuttaa pientä ostoskeskusta kauppoineen, kahviloineen ja ravintoloineen joten aika kului huomaamatta. Siirryimme linjapiilillä kentältä eteenpäin, mutta koneen viereen matka taas tyssäsi. Samassa bussissa oli Amerikan kisoista kotimatkalla olleita kiekkomiehiä Tamminen, Sutinen ja Mertaranta. Mertaranta kehui valvoneensa 24 tuntia yhteen menoon. Siitä huolimatta tai siitä syystä hän jaksoi pitää yllä samaa showta, joka on kisoja seuranneille tuttua. Mertaranta arveli että joudumme kohta porukalla talkoilla korjaamaan konetta, jotta se saadaan ilmaan. ”Mutta sehän on suomalaisille tuttua, talkoisiin ovat suomalaiset olleet valmiita jo kymmenien vuosien ajan”, Mertaranta tunnelmoi. Talkoisiin ei kuitenkaan jouduttu, kone toi moitteettomasti kotimaan kamaralle reilussa kahdessa tunnissa.

Seija tuli naisen ikään

Seija ylitti neljänkympin rajapyykin ja juhlat venyivät hänen yllätyksekseen kaksipäiväisiksi. Koska Jyvässeudun miehet eivät ole tottuneet jättämään juhlimista väliin, mikäli siihen vähänkään on aihetta, olivat he jo edellisenä iltana käyneet onnittelemassa kakkuja valmistellut Seijaa. Koska kutsu juhlaan ei ollut koskenut heitä, päättivät he järjestää juhlat itse päivänsankarin kotitiluksille. Yöllä oli juhlakalulle ollut tarjolla savusaunaa ja uuniperunaa Vanhasen Matin malliin. Mikael oli tietysti pitänyt huolen siitä, että kinoitta ei näissäkään juhlissa jääty. Koska kutsua juhliin ja sisätiloihin ei ollut esitetty, oli valkokangas levitetty pihalle. Niinpä nähtiin Seijan elämästä ne palat, jotka eivät olleet liian arkaluonteisia kuvin esitettäväksi. Loput kohtaukset kuultiin vain suullisina muisteluina.

Seuraavana iltana tupsahteli monikansallisia, naisellisia naisia paikalle useita kymmeniä. Satu ja Minna olivat tehneet rynnäkön Sadun äidin vintille erityisen onnistuneilla lopputuloksilla. He juhlistivat minimekoillaan ja kampauksillaan päivänsankarin syntymävuosikymmentä. Minna oli polviin ulottuvine saappaineen niin tyrmäävä ilmestys, että siippansakin oli puhelimessa harmitellut reissussa oloaan, kun kerrankin olisi ollut naiskauneutta tarjolla.



Arabinainen katselee kauhuissaan Minnan minimuotia.




Eikä voinut edes katsella moista säädyttömyyttä tämän alettua vielä esitellä sääriään.





Auli oli vieraillut tytärtensä korukaapeilla ja olikin kuin kävelevä korumainos.

Reipas ja urheilullinen Seija pokkasi lahjakseen golfkurssin ja lahjakortin, jolla voi hankkia golfmailan, siivousaineita tai vaikkapa ne hyvät työkengät, mitä uraputkeen sukeltaja varmasti tulee tarvitsemaan. Siskonsa Virpin avustuksella päivänsankari taikoi eteemme herkullisen pöydän, jonka antimia maisteltiinkin sitten lähes puoleen yöhön saakka.

Porukka oli värikästä ja monimuotoisen naisellista.
Yhtäkkiä sisään käveli shamaani, joka piti sankarille hauskan puheen.



Tiina kuin englantilainen lady Laura Ashleyltä ostetussa mekossaan.



Yksi illan hauskimmista laukuista oli taatusti Karoliinalla.


Virpi piti liikuttavan puheen, jossa totesi, että vaikka ikää tulee ja pesä pikkuhiljaa tyhjenee, pikkuinen Paju ja vähän isompi Ismo pitävät huolen siitä, että yksinjäämistä ei kuitenkaan tarvitse pelätä. Päivi puki Seijan sairaanhoitajan tamineisiin ja yhdessä siskot virkistivät hoitajan muistia siitä, mitä kipusisko saattaakaan tulla työpäivän mittaan tarvitsemaan. Hannele teki työterveyslääkärinä katselmuksen, jossa tutki työhön hinkuvan kelpoisuuden. Sydän oli paikallaan, näkö pelisilmää myöten kunnossa, notkeutta riitti vaakaan taipumiseen asti, hoitaja tunnisti polvinivelet ja tiesi miksi niiden on hyvä olla kunnossa. Lääkäri ei siis nähnyt mitään estettä onnistuneelle työhön paluulle.





Vielä kerran: Kuusikymmentäluvun mannekiinit.




Riittaa tulevaisuus lähes häikäisee...Vähän päälle nelikymppisenä on hyvä olla.

Seijan kosmetiikkahylly sai reilusti täydennystä sillä naiset tyhjensivät omia varastojaan. Joku lahjoitti suosikkiaineitaan, mutta saipa sankari jaloille tarkoitettua parfyymia, jonka lahjoittaja oli saanut anopiltaan reissutuliaisena eikä ollut tuotteeseen mielistynyt. Marja lahjoitti pienen pienen spraypullon, jonka kertoi olevansa aikaansa seuraavan naisen pikakampauksen salaisuus. Nuoruudesta tutut otsahiusten asettamisliikkeet on siis syytä opetella uudelleen. Pullo oli kooltaan sitä tasoa, että sen kanssa pääsee lentokoneeseen, jos Englantiin suuntautuvalla työnhakumatkalla tulee tarvetta kampauksen kohentamiseen. Lääkäri oli näet kertonut Englannin hoitajapulasta ja arvellut, että sankarin siipalla varmasti löytyy asennetta, mikäli Seija päättää lähteä työnhakuun tuonne saarivaltakuntaan.



Marja vannoo hyvän hiuskiinteen nimeen.

Juhlatalo hiljeni ja naiset poistuivat tahoilleen. Arabinaisilla oli vielä edessä poikkeaminen ABC:lle Tiinan pudotettua menomatkalla puhelimensa sen pihalle. Onneksi liikkeellä oli vain nuorisoa,

sen verran mustakaapuiset ilmestyksen herättivät huomiota. Muuramen seudun huoltoasemilla on totuttu erikoisesti pukeutuneisiin asiakkaisiin. Työntekijät eivät vähästä hätkähdä. Jos joku ostaa jäätelöä saunatakissa, he eivät edes kulmiaan kohota. Kyllä suomalainen toista suomalaista ymmärtää.