perjantai 20. marraskuuta 2009

Kivinavetassa on juhlatunnelmaa


Löysin taannoin juttukeikalla niin ihastuttavan paikan juhlien viettoon, että en toki malttanut odottaa viisikymppisiä, vaan päätin juhlia sitä, että puoliväli yhdeksääkymmentä tulee täyteen. Tosin jo nelikymppisillä oli asiasta ollut ensi ajatuksia, koska juhliminen vaan kun on niin mukavaa. Niinpä kutsu lähti neljällekymmenelleviidelle vieraalle. Ilahduttavan hyvin he pystyivät paikalle saapumaan niin läheltä kuin kauempaakin. Sillä vieraat tekevät juhlasta juhlan.

Kuvat by Rilla

Tuomiston tilan pihapiirissä aika on pysähtynyt sadan vuoden taakse. 1970 – luvulla lähti viimeinen hevonen, mutta juhlatilaksi muuttuneessa navetassa on edelleen lehmien juottokaukalot tallella. Navetta olisi upea paikka keskiaika – tai viikinkijuhlien viettämiselle.

”Kun aloimme vuokrata tiloja juhlatiloina, joku kysyi miten olemme onnistuneet navettamaisuuden? Nauroimme, että emme ole edes pyrkineet siihen, periaatteena on ollut säilyttää vanha miljöö mahdollisimman alkuperäisessä asussa. Täällä voi viettää vanhan ajan maalaishäitä. Tarjoilun voi järjestää miten haluaa, tilata pitopalvelun tai järjestää sen itse”, tilan emäntä Marja Kauppi toteaa. Tilan vanhimman rakennuksen 1700 - luvulta peräisin olevan aitan edessä onkin vihitty monia pareja.



Lauri pitämässä juhlapuhetta, jossa ei ylisanoja säästelty


Navetassa voi kesäaikaan järjestää juhlia lähes 200 hengelle. Sen verran mahtavan kokoinen navetta on, että sen teko kävi ylivoimaiseksi silloiselle isännälle ja paikka meni myyntiin. Marjan isoisän isä osti tilan pakkohuutokaupasta. ”Vuonna 1821 tila on erotettu Sipilän tilasta erilliseksi tilaksi. Navetta valmistui vuonna 1897, samana vuonna kuin Jyväskylän rautatieasema ja kaupungintalo. Kivinavetat olivat tuohon aikaan suosiossa ja maatalous nousussa”, Markku Kauppi toteaa.





Paula ja Minna luovuttivat Ruotsin kuningashuoneen kuvakirjan vuodelta 2009 sekä Minnan taiteilemia tauluja. Jotain vitsikästä ilmeisesti Minna löysi kirjasta, koska juontaja Mikaeliakin niin naurattaa...



Tikkalan kyläläiset halusivat kunnioittaa perinteitä kypsän iän saavuttaneita onniteltavia kohtaan ja lahjoittivat neilikkakorin. Valokuvaaja Linssi hupun alta ikuisti sankarin laatikkokameralla kuten asiaan kuuluu.



Hevostallipäätyyn oli katettu herkkupöytä...



.....josta löytyi mm. Julian suussasulavaa kolmen suklaan kaakkua...



Takkatulen loimutessa oli helppo eläytyä Jaken laulaman rakovalkean tunnelmaan.

Kiitos kaikille mukana olleille!


2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

"..oi jospa oisin saanut olla mukana.."
Ihanan näköinen paikka ja juhlat olivat varmaan mukavat.
Onneksi allekirjoittaneen poissaolo ei estänyt rouvan ikääntymistä:)..Päivi

Daria kirjoitti...

Ikävä kyllä seuraava vuosi pyörähti käyntiin...nimittäin 45 on hyvä ikä, mutta haluaisin tästä lähtien täyttää aina 45...Tuossapa teille ideaa, kantturat autoon ja juhlatilat pystyyn...:)