Pöllövaari nukkui Laukaassa kirjahyllyssä radion vieressä ja kuunteli aamulla uutiset. Säätiedotuksessa luvattiin lumisadetta viikonlopun aikana. Pöllövaari oli tiedosta yhtä innoissaan kuin Benjami. Se vain harmitti, että kaulahuivi oli jätetty Muurameen, joten ulos ei sinä päivänä olisi asiaa. Pöllövaari ei toki halua vilustua, sillä silloin jäisi monta kivaa vierailua eskarilaisten koteihin tekemättä. Pöllövaari katseli, kun Benjami pelasi pokemonkorteilla ja tietokoneella ja leikki Benjamin ja yksivuotiaan Elianin kanssa. Illalla se lähti Benjamin kanssa Muurameen.
Sunnuntaina Benjami herätti Pöllövaarin katsomaan, miten yön aikana oli todellakin satanut lunta. Sitä piti tietenkin käydä ulkonakin ihmettelemässä. Samalla käytiin vaarille näyttämässä pihasauna, johon se ei ollut vielä tutustunut. ”Eikö olekin ihanaa, kun tulee lunta”, Benjami kyseli Pöllövaarilta ja ihan kuin vaari olisi nyökytellyt olevansa samaa mieltä. Sunnuntai meni kotileikeissä ja illalla Pöllövaari laittoi nukkumaan tuttuun kotilaatikkoonsa. Uudet, hauskat eskaritouhut olivat edessä maanantaiaamun koittaessa. On niin parasta olla eskarilainen! Ja Pöllövaarin vierailu oli huippukiva!
1 kommentti:
Pöllövaari kävi meilläkin! :) (ja vielä ps. näyttää takkuilevan kommentointi google-tunnuksen kanssakin. :( )
Lähetä kommentti