Kulttuuria ja kurkisteluja

PAAVO HAAVIKKO IN MEMORIAN

25.1.1931 - 6.10.2008

Eräänä lokakuisena viikonloppuna Kirsti pyysi seuralaisekseen sukulaisensa Paavo Haavikon hautajaisiin. Merkittävä suomalainen kirjailija ja runoilija akateemikko Haavikko haudattiin kutsuvieraiden läsnäollessa Hietaniemen hautausmaalla Helsingissä. Myös luonto eli luopumisen aikaa. Suomen mittapuussa ainutlaatuinen puistomainen hautausmaa oli kauneimmillaan. Huikean sininen taivas loisti taustana keltaisten ja punaisten lehtien loistolle.
Seela Sella jättämässä viimeistä tervehdystä.
Ei mikään virta ole niin nopea kuin elämä,

on ilta, kun ehtii joen ylitse.

- Paavo Haavikko -

Reissun toisen päivän aikana poikkeilimme kiinnostavissa kohteissa matkan varrella.

Ja niitähän riitti. Itsensä sivistäminen kohtuullisina annoksina ei ole pahitteeksi.

Jean Sibeliuksen lapsuudenkoti Hämeenlinnan torin kulmilla on avannut ovensa vuoden kestäneen remontin jälkeen. 1800 luvun säätyläiskoti on tavallista kodinomaisempi, vaikka salia käytetään myös konserttipaikkana. Jean Sibelius syntyi Hämeenlinnassa 8.12.1865. Isä työskenteli kaupunginlääkärinä ja kuoli vuonna 1868 lavantautiin. Tohtori Sibeliuksen kuoltua paljastui kauheita. Tohtori oli joutunut maksamaan takaamiaan ystäviensä velkoja suurilla summilla ja kuolinpesä julistettiin konkurssiin. Maria Sibelius joutui muuttamaan lapsineen äitinsä luokse asumaan sillä leskeneläke ei riittänyt oman kodin ylläpitoon.

150 vuotta myöhemmin talo on saatu entistettyä Sibeliusten aikaiseen asuun. Itäisessä vierashuoneessa on kopio taffelipianosta, jolla Janne - poika aloitti musiikin opiskelun Julia tätinsä johdolla. Aitoja esineitä on korvattu saman aikakauden tavaroilla tai uudella, vanhan mallin mukaan tehdyllä käsityöllä. Makuuhuoneessa perheen perintötavaroita ovat pukeutumispöytä, koristetyyny ja hiilipiirros. Kun vanhoissa huoneissa kiertelee, taustalla kaikuvat Jean Sibeliuksen legendaariset sävellykset.

Nauttiessamme maittavaa lounasta tutkimme ympäristön nähtävyyskohteita ja bongasimme sieltä Metsäkylän navetan, joka on vanhojen rakennustarvikkeiden myymälä. Vaikka kummallakaan ei ole näköpiirissä isompia remonttiprojekteja ainahan sitä voi kuitenkin katsella mitä kaikkea putiikki tarjoaa. Navetassa Aulangon kupeessa Hämeenlinnassa Metsäkylän väki pyrkii työllään säilyttämään vanhaa rakennusperintöämme auttamalla rakennusten kunnostajia hankkimaan tarvitsemiaan varaosia omiin kunnostusprojekteihinsa. Ikäväksemme kuulimme paikan olevan suljettu. Kirsti maanitteli paikalla olevaan työntekijää päästämään meidän sisään pienelle tutkimusretkelle, koska asuimme niin kaukana. Ja olihan siellä nippeliä ja nauloja suuremmista esineistä puhumattakaan. Ovia, ikkunoita, tiiliä sekä kaikenlaista muuta vanhoista rakennuksista talteenotettua rakennusmateriaalia oli monta suurta huoneellista. Toisen romu voi olla toisen aarre. Pois lähtiessämme pysähdyimme portille katselemaan kylttejä tarkemmin. Ja lukihan siinä, että avoinna vain sunnuntaisin 12-15. Mahtaa noiden viikottaisten kolmen aukiolontunnin aikana käydä putiikissa vilske.

Kyltit kannattaisi tutkia paikalle tullessa, ei vasta lähtiessä.

Aukioloaikojen ulkopuolella alueella liikkuminen kielletty.

Seuraava pysähtymiskohde oli Kirstille entuudestaan tuttu Kyyrölän savipaja. Meilläkin on joulupuuro jo muutamia vuosia syöty tämän savipajan ihanasta ruskeasta kulhosta, joten oli mukava nähdä ketkä kulhoja oikein pyörittelevät. Kyyrölän savipajan tuotteet tehdään nimittäin käsin alusta loppuun, ne ovat uniikkeja, jokainen oma yksilönsä. Savipajan ja sen omistajasuvun taustahistoria on mielenkiintoinen:

Tsaari Pietarin laajentaessa alueitaan juuri perustetun kaupungin Saint`Petersburgin ympäristössä, v. 1709 käytiin taistelu Ruotsi-Suomen ja Venäläisten joukkojen välillä Kyyrölän kylän maastossa. Ruotsalaiset joukot vetäytyivät Viipuriin talviasemiin ja venäläisten joukot jäivät Kyyrölän kylän alueelle (nykyinen Krasnoseljskoje). Keväällä 1710 venäläisten joukot valloittivat Viipurin. Venäläisten joukkojen komentaja ruhtinas Tsernisov mieltyi Kyyrölän luontoon joka oli noin 50 km Viipurista Saint`Petersburgin suuntaan. Paikallisten kirkon kirjojen mukaan kylän perustamisvuodeksi voidaan mainita 1726.
Ruhtinas Tsernisov sai Tsaarilta lahjoitusmaata Karjalan kannakselta palkkioksi sotamenestyksestä alueelta suuren pohjansodan aikana 1700- 1721. Hän siirrätti Volgan Jaroslavin alueelta omilta mailtaan uusille alueilleen 20 perhettä, Kyyrölään 10 perhettä. Kyyrölä sai nimeksi "Krasnoje selo" (Krasnoje on punainen , kras on kaunis). Loput perheet sijoitettiin lähiympäristöön jonne muodostuivat kylät Parkkila, Kangaspelto ja Sudenoja. Alueelle jäi asumaan myös suomalaisia.

Venäjänkieliset asukkaat olivat etupäässä maanviljelijöitä. Mukanaan Jaroslavista he olivat tuoneet savenvalantaperinteen. Talvisin miehet pakkasivat ruukut heinien ja mattojen sekaan. Hevosreellä he lähtivät myyntimatkoille. Kaukaisimmat retket ulottuivat jopa Oulun- lääniin. Jos ostajilla ei ollut rahaa niin ruukkuja vaihdettiin tavaraan tai majoitukseen. Vuoteen 1939 mennessä kylissä oli lähes 70 savipajaa. Sotien aikana kyläyhteisöt joutuivat evakkoon eri puolelle Suomea. Vanhat satoja vuosia olleet tavat ja siteet ihmisten välillä heikkenivät. Osa kyyröläisten jälkeläisistä perustivat savenvalajien pajoja muualle Suomeen. Voimakkaimmin perinne on säilynyt Hämeenlinnassa. Tällä hetkellä Hämeenlinnassa on vain yksi savipaja, Kyyrölän Savi OY, joka edelleen valmistaa perinneastioita satavuotisten mallien mukaisesti ja osittain vanhoin tuotantometodein.
LÄHDE: A. S. Uschanoffin muistelmat Kyyrölästä

- Lainaus Savipajan kotisivuilta -

Tiina ja Jaana Uschanoffilla on sukutaito näpeissään savituotteita valmistaessaan.