keskiviikko 28. tammikuuta 2009

Tutankhamonin uskomattomat aarteet



Englantilainen Howard Carter teki upean löydön Egyptissä vuonna 1922. Ryöstämättömän kuninkaan haudan uskomattomat aarteet olivat nähtävänä aidonnäköisinä kopioina Zurichissä. Kun satuimme Kristiinan kanssa olemaan maisemissa, lähdimme oitis katsomaan noita ihmeellisiä ja uskomattomia tuosta tarunomaisesta kulttuurista kertovia esineitä.

Howard Carter oli vankkumattoman varma siitä että nuorena poikana v. 1323 eKr kuollut farao Ttutankhamon haudattiin aikoinaan Kuninkaiden laaksoon. Vuonna 1914 Carter aloitti kaivaukset, jotka rahoitti rikas englantilainen aristokraatti lordi Caernarvon. Carter kaivoi kahdeksan vuotta löytämättä mitään ja oli valmis luopumaan leikistä juuri ennen kuin sorasta ja hiekasta vihdoin löytyivät porrasaskelmat, jotka johtivat muuratulle ovelle. Ovien takana oli kammio täynnä lippaita, kirstuja, huonekaluja, aseita ja jopa kultaiset sotavaunut, koska tuon ajan egyptiläisille kuolema merkitsi lähtöä pitkälle ja vaaralliselle matkalle. Huoneen täytti valtava, upein sinisin fajanssiupotuksin koristeltu kultainen hautakaappi. Carterin vaivat palkittiin moninkertaisesti. Hauta oli todellinen aarreaitta.

Haudan tyhjentämisessä meni kymmenen vuotta. Carter numeroi, mittasi, valokuvasi tai piirsi haudan neljän kammion kaikki esineet, jotka sen jälkeen siirrettiin Kairoon. Carter pääsi tutkimaan Tutankhamonin muumiota vasta lähes kolme vuotta haudan löytämisen jälkeen. Nuori farao oli kääritty pellavaliinoihin, joissa oli 143 pahoilta voimilta suojaavaa kulta – amulettia tai jalokiveä. Faaraon päätä peitti kultanaamio. Egyptiläiset uskoivat elämän jatkuvan kuoleman jälkeenkin, mutta vain, jos ruumis saatiin säilymään. Siksi kaikki kynnelle kykenevät egyptiläiset maksoivat siitä, että heidän ruumiinsa mätäneminen estettiin muumioimalla. Ensin poistettiin sisäelimet. Sen jälkeen ruumis täytettiin ja peitettiin lipeällä ja sen annettiin kuivua 40 päivää. Sydän, maksa, suolet ja mahalaukku laitettiin talteen, mutta aivot heitettiin menemään. Tuon ajan egyptiläiset eivät vielä tienneet aivojen merkitystä.

Koko maailma innostui suunnattomasti Tutankhamonin haudan löytymisestä. Kaikki Lontoon suuret sanomalehdet lähettivät oman reportterinsa Egyptiin. Lopulta Luxor oli hukkua turisteihin. Julkisuuden merkityksen ymmärtänyt lordi Carnarvor piti huolen siitä, että Tutankhamon pysyi otsikoissa. Hän tajusi, että faaraolla voisi myös tehdä rahaa. Britanniassa löytö saikin aikaan varsinaisen Tutankhamon – villityksen ja kaikki ”egyptiläinen” oli muotia.

Kaikkien faaraoiden haudoilla oli vartiossa patsaita. Vartijoista huolimatta kaikki kuninkaiden haudat paitsi Tutankhamonin hauta ryöstettiin ja tyhjennettiin aarteistaan jo Egyptin valtakauden aikana. Tutankhamonin hauta odotti löytymistään lähes meidän päiviimme asti, jotta myös tämän vuosituhannen ihmisille jäisi todisteita yhdestä maailmanhistorian ensimmäisistä ja vaikutusvaltaisimmista kulttuureista. Uskomattomat aarteet kertovat meille myös nuoresta faraosta, joka ei elämänsä aikana ehtinyt tehdä suuria tekoja, mutta josta on silti tullut yksi kaikkien aikojen tunnetuimmista ja merkittävimmistä Egyptin hallitsijoista.

1 kommentti:

Rilla, kirjoitti...

Enpä oo tullu aikaisemmin tietäneeksi tätä historiaa, mielenkiintoista. :) Pitää tutustua lisää. (ps. Lilla valitti, että oli yrittänyt kommentoida ja oli kirjottanut pitkän epistolan, vaan ei ollut voinut julkaista kommenttia kun oli anonyymi. Pitäs vaihtaa erilaiseksi tämä kommentointi juttu että pystyis kommentoimaan nekin joilla ei oo google- tai muita tunnuksia. Autan mielelläni. ;) )