maanantai 26. tammikuuta 2009

Barack Obaman aikaan

Tammikuun ensimmäisiin viikkoihin on mahtunut niin juttukeikkoja cowgirlsmummoista ja kivoista kodeista kuin koulutusta ja siivous – ja sisustusiskujakin. Rillan kanssa raivasimme raksapölyn ja remonttimiehen jättämien pahvien ja muun sälän alta kaksi upeaa keittiötä firman uudessa myymälässä. Kävimme paikan päällä tekemässä suunnitelmaa, vietimme Ikeassa muutaman tunnin (eläköön Ikean lihapullat, joiden ohi ei kerta kaikkiaan voi varsinkaan nälkäisenä kulkea) ja keräsimme yön voimia. Aamulla käärimme hihat ja aloimme tehdä katskikuormaa. Roinaa riitti ja riitti. Lopulta päästiin siivouksen jälkeen siihen mukavimpaan vaiheeseen eli tutkimaan mitä oikein olimme tulleet ostaneeksi. Tauluja emme saaneet vasaran puutteessa seiniin, mutta Mauri lupasi oikein mielellään hoitaa asian avajaisiin mennessä, koska hänen ei tarvinnut laittaa tikkua ristiin siivouksen suhteen. Aamulla olimmekin löytäneet ko. taloedustajan haromassa hiuksiaan sotkuisessa myymälässä, mutta ilme kirkastui kummasti, kun saavuimme moppeinemme ja pölyhuiskuinemme paikalle.

Teimme hauskan juttukeikan persoonallinen pukeutuja – teemalla. Paikalla oli pukeutujan ystävä, joka oli tullut paikalle nauramaan uteliaisuudesta. Siippansakin yllättyi pukeutujan muuntautumiskyvystä niin, että arveli puolison pääsevän vaikka Hollywoodiin, jos haluaisi. Mitäs sitä Hollywoodista haikailee, Muuramessa on paljon mukavampaa. Glamouria löytyy täältäkin.

Muurame ja muukin maailma siirtyi Barack Obaman aikaan 21.1.2009. Good bye, Bush!

2 kommenttia:

Rilla, kirjoitti...

Kappas, päivityksiä putkahtelee kuin sieniä sateella! :)

Rilla, kirjoitti...

MeNaisissa oli oiva testi, jolla voi selvittää onko saanut yliannostuksen Obamasta. Esim. 1) Tuntuuko sinusta, että mikä tahansa on mahdollista, että kaikki ovat kauniita, että Obama pystyy mihin tahansa? tai 2)Näyttääkö Obis ihan mielettömän, niinku epätodellisen sumealla tavalla sairaan komealta? :D