Piispa jota hiukaisi

Vaikka järki kieltäisi henkimaailman olemassaolon, omakohtaiset kokemukset puhuvat toista.

Oli sumuinen syyskuun päivä vuonna 1991. Siippa ja lapset olivat ulkona ja tyhjensin keittiössä tiskikonetta. Yhtäkkiä kuulin yläkerrasta aivan selviä askeleita. Ne menivät aulan poikki ja tömisivät jo alakertaan johtavilla portailla. Yhtäkkiä askelten äänet loppuivat. Kävelin yläkertaan.

Siellä ei ollut ketään.

Koko talossa ei ollut muita kuin minä.

Selvisi, että siippa oli kuullut askeleet jo ennen minua. Fiksuna miehenä hän oli arvellut, että muuttoauto kaartaisi välittömästi pihaan, mikäli suunsa asiasta aukaisee, joten oli vaiti. Olimmehan juuri vasta muuttaneet vuokralle tuohon Kaarinassa, Piispanristillä lähellä Turun kaupungin rajaa sijaitsevaan vanhaan taloon. Moni, asiasta entuudestaan tietämätön aikuinen kuuli askeleet ja lapsemme monen monta kertaa. Harvat yökylään uskaltautuvat vieraat nukkuivat suurin piirtein sormet korvissaan. Askelten kaava oli aina sama: Ne alkoivat huoneesta, jossa miehen kanssa rauhallisesti vetelimme hirsiä, tallustivat aulan poikki ja lähtivät tulemaan alas rappusia. Samalla askelmalla äänet aina loppuivat. Usein menin katsomaan, joko nyt pääsisi tutustumaan tuohon aavemaiseen alivuokralaiseen, mutta tuijottelin vain tyhjää seinää.

Muuttoautosta ei kuitenkaan puhuttu. Ylimääräiseen asukkaaseen ikään kuin tottui.

Naapurin mummo, joka oli asunut viereisessä talossa viisikymmentä vuotta, kertoi, että talossa oli asunut mies, joka oli työskennellyt jossakin kartanossa pehtoorina. Mies oli lopettanut päivänsä oman käden kautta tuossa talossa. Niinpä alivuokralaisellamme oli nyt nimi: Pehtoori, mutta muuten emme päässet yhtään lähemmäksi hänen persoonallisuuttaan. Pehtoori tuli ja meni miten halusi. Eräänä yönä, kun elettiin sitä maailmanaikaa jolloin äiti – ihmiset vielä ompelivat, mies korjasi ompelukonettani keittiön pöydän ääressä. Oli aivan hiljaista. Vanhassa talossa lattia oli sen verran kallellaan, että jos keittiön ovea ei laittanut kiinni, se pikkuhiljaa aukesi aivan auki.

Ovi oli sepposen selällään. Oli ollut jo monta tuntia.

Yhtäkkiä ovi alkoikin liikkua toiseen suuntaan niin kauan, että rämähti kiinni.

Pehtoori oli saapunut keittiöön. Silloin mies laski hiljaa ruuvimeisselin pöydälle ja hiipi yläkertaan peiton alle ajatellen, että antaapa Pehtoorin nyt ihan yksin pitää hallinnassaan alakertaa, jos on yöaikaan tottunut niin tekemään. Ottakoon jääkaapista voileipää ja muuta hiukopalaa kenenkään häiritsemättä.

Jaoimme huushollin Pehtoorin kanssa kaksi vuotta. Vuosia myöhemmin kävin Turun museoissa ja keskustelin oppaiden kanssa Piispanristin alueen historiasta. Tarina kertoo, että tuolle paikalle on murhattu piispa joskus menneinä vuosisatoina. Piispanristin alue on hyvin pieni, joten tapahtumapaikka voi vaikka olla meidän entisen talomme kohdalla.

Ehkäpä se hiukopalaa etsivä alivuokralainen, joka ei saanut sielulleen rauhaa, ei ollutkaan Pehtoori vaan itse Piispa.

Ajaessani talon ohi viittätoista vuotta myöhemmin mietin, vieläkö Pehtoori asustelee vinttihuoneessa. Ainakin talo näytti asututulta, ehkä jollakulla muulla on ilo pitää Pehtooria alivuokralaisenaan.

Heja Sverige!

Tässä perheessä on ainakin kaksi jäsentä, jotka rakastavat Ruotsia. Tuota ihanaa naapurimaata, johon suomalaisilla on aina ollut merkillinen viha-rakkaussuhde. Kun Benjami pääsi ensimmmäisen kerran kesälomallaan Ruotsiin, hän sen jälkeisenä talvena eräänkin kerran aamulla herättyään aukaisi säleverhon ja huokaisi lumikinokset nähtyään: Hoh hoijaa, milloin tulee kesä ja pääsee Ruotsiin!

Sillä Ruotsi on parhaimmillaan kesällä. Sen ihanat maisemat, hyvin hoidetut talot ja puutarhat lumoavat kerta toisensa jälkeen. Ihmiset ovat iloisia, ystävällisiä ja auttavaisia.


Ruotsissa parasta on kaikki.




Jos näyttää siltä, että olen vainonnut tätä viatonta turistipariskuntaa kameroineni Eksjön vanhassa kaupungissa, se on vain sattuman satoa.

Tuntuu siltä, että lähes jokaisessa ruotsalaisessa kaupungissa on ihana vanha puutalokaupungin osa. Ja totta on, että koska länsinaapuri on osannut pysytellä erossa sodista ja selkkauksista, heillä on paljon vanhaa jäljellä muodossa jos toisessa.

Kalmarin vanha kaupunki on Astrid Lindgren - henkistä idylliä parhaimmillaan.

Astrid Lindgren on niin olennainen osa ruotsalaisuutta, että koko tarina pitää aloittaa oikeastaan tästä maailman suosituimmasta lastenkirjailijasta ja hänen iki - ihanista satuhahmoistaan. Vaahteranmäellä Vimmerbyssä Eemelin ja pikku -Idan tarina herää eloon.



Iloinen Eemeli mössyköineen ja pössyköineen



Eikä Lindgrenistä voi puhua mainitsematta Peppiä, Prusseluskaa ja Efraim - isää. Heidät löytää Huvikummusta Astrid Lindgren Värdlistä.

Ihana maalaiselämä Smoolannin maaseudulla..... Jos on joskus kulkenut Smoolannin metsissä varhaisena kesäaamuna, muistaa sen aina, on Astrid Lindgren kirjoittanut.

Ihanan maalaiselämän kääntöpuoli, lehmän läjät tienlaidassa olivat Benjamille suuri ihmetyksen aihe. Ruotsiin asti piti nuokin lähteä näkemään.

Ruotsin uimarannat ovat upeita ja hyvinhoidettuja.

Taalainmaa on kuin Ruotsi pienoiskoossa ja iloisen väriset hevoset koko Ruotsin vertauskuva.


Tukholma, suurten laivojen kaupunki.

Kaarle XVI Kustaa nousi valtaistuimelle vuonna 1973. Gamla Stanissa sijaitsevan Kuninkaan linnan vahdinvaihto on parhaimmillaan komeaa nähtävää ja kuultavaa.

Ja suurin syy kahdehtia länsinaapuria: Ihana kruununprinsessa Viktoria!
Jag älskar Dig, Sverige!

Kommenttia kommenttia

Tekninen tukihenkilöni kertoi, että blogini asetukset kommentteihin nähden ovat väärin. Anoynyymit blogin lukijat, jotka eivät itse omista blogia eivät ole voineet kommentoida.
Nyt olen korjannut ongelman, joten Hanna - kommentit kehiin! Lilla - vuodata uudestaan tuntemuksesi, jotka lensivät bittiavaruuteen minun teknisen kömpelyyteni tähden!

Kiitos!

Suu ja elämä makeaksi

Kajaanissa asuva Ulla Svensk on erikoinen tehopakkaus, sillä hän ehtii perheen huoltamisen ohella touhuta niin monenmoista, että heikompaa hirvittää. Viiden lapsen äidillä täytyy olla normaalia enemmän tunteja kellotaulussa, sillä muuten moinen tekemisen tahti ei ole mahdollista. Sen lisäksi, että hän pitää suosittua kakkublogia, pyörittää kahta kakkutarvikeliikettä ja nettikauppaa, hän on julkaissut jo yhden leivontakirjan Unelmakakut, joiden kuvat vievät jo kielen mennessään. Ja epäilenpä, että lisää on tulossa.

Ulla ja Elian, jota kakkutaitelija ei aluksi tohtinut ottaa syliinsä pelätessään vauvakuumeen tarttuvan.

Kaikki alkoi leivontablogin perustamisesta keväällä 2006. Ulla valmistui kondiittoriksi ja odotti nuorinta lastaan. Hän sai idean perustaa kakkublogin, josta tuli nopeasti yksi nettimaailman suosituimmista blogeista, jossa oli päivittäin satoja kävijöitä. Vauva sai nimen Sisu. Rinta rinnan pojan kasvamisen kanssa ovat syntyneet sisukkaan leipurin kakkutarvikkeita myyvä nettikauppa ja uusi kakkublogi mtv3:n sivuille sekä hyvän vastaanoton saanut kakkukirja ”Unelmakakut”. Koska pienet sormet ehtivät joka paikkaan, kakkukirjan ihanuudet ovat syntyneet lähinnä iltaöiden aikaan. Ulla kokee olevansa omimmillaan tehdessään fantasiakakkuja. Mielikuvitus ei ole asettanut rajoja Ullan luovuudelle. Kirjan sivuilta sekä nettisivuilta löytyvät suositut lastenkirjahahmot Tatu ja Patu uima – altaalla, Mauri Kunnaksen Koiramäki – kakku, hammaslääkärille kiitokseksi syntynyt Tekohampaat - kakku sekä lukuisia erilaisiin juhlapäiviin sopivia näyttäviä ja herkullisia leivonnaisia. Kirjan julkaisemisen jälkeen kakkutaiteilija on avannut kakkutarvikeliikkeet Kajaaniin ja Tampereelle.

Ystävän kaksostyttöjen syntymäpäiville syntyi tämä ihana vadelmatytöt - kakku. Koriste on tehty marsinpaanista, joka on yksi Ullan lempiaineksista.


Syksyllä 2008 ihastuin suunnattomasti kuullessani Ullan kakkukirjan olevan ehdolla Vuoden keittokirjaksi. Ruoka - ja viinimessut pidetään Helsingissä yhtäaikaa kirjamessujen kanssa.

Finalisti jännittää vielä lopputulosta....

Messuilla oli tarkoitus julkistaa voittaja kolmesta ehdokkaasta. Koska satuin olemaan kirjamessuilla tuona päivänä, asetuin tilaisuuden koittaessa penkkiin Puustellin upeaan mainoskeittiöön, asetin peukut sormista ja varmaan varpaistakin Ullalle edulliseen asentoon ja toivoin parasta. Taitelija Johanna Oras oli valinnut sen kertaisen onnellisen voittajan. Voitto meni varmasti hyvälle ehdokkaalle Marko Koskisen ja Christer Lindgrenin Passione - intohimona italialainen keittiö - kirjalle, mutta toki olisin mielelläni nähnyt Ullan voittajankorokkeella - ja ansiosta. Toki kolmen finalistin joukkoon pääseminen on jo voitto ja suuri kunnia.

Johanna Oras, Christer Koskinen, Marko Lindgren ja heidän kustantajansa edustaja sekä kunniamaininnan saanut Kai Linnilä kustantajansa kanssa.



Ullan kakkuja ja muita herkkuja voi ihastella osoitteissa:
http://www.ullanunelma.fi/
http://blogit.mtv3.fi/elamamakeaksi

Kulttuuria ja kurkisteluja

PAAVO HAAVIKKO IN MEMORIAN

25.1.1931 - 6.10.2008

Eräänä lokakuisena viikonloppuna Kirsti pyysi seuralaisekseen sukulaisensa Paavo Haavikon hautajaisiin. Merkittävä suomalainen kirjailija ja runoilija akateemikko Haavikko haudattiin kutsuvieraiden läsnäollessa Hietaniemen hautausmaalla Helsingissä. Myös luonto eli luopumisen aikaa. Suomen mittapuussa ainutlaatuinen puistomainen hautausmaa oli kauneimmillaan. Huikean sininen taivas loisti taustana keltaisten ja punaisten lehtien loistolle.
Seela Sella jättämässä viimeistä tervehdystä.
Ei mikään virta ole niin nopea kuin elämä,

on ilta, kun ehtii joen ylitse.

- Paavo Haavikko -

Reissun toisen päivän aikana poikkeilimme kiinnostavissa kohteissa matkan varrella.

Ja niitähän riitti. Itsensä sivistäminen kohtuullisina annoksina ei ole pahitteeksi.

Jean Sibeliuksen lapsuudenkoti Hämeenlinnan torin kulmilla on avannut ovensa vuoden kestäneen remontin jälkeen. 1800 luvun säätyläiskoti on tavallista kodinomaisempi, vaikka salia käytetään myös konserttipaikkana. Jean Sibelius syntyi Hämeenlinnassa 8.12.1865. Isä työskenteli kaupunginlääkärinä ja kuoli vuonna 1868 lavantautiin. Tohtori Sibeliuksen kuoltua paljastui kauheita. Tohtori oli joutunut maksamaan takaamiaan ystäviensä velkoja suurilla summilla ja kuolinpesä julistettiin konkurssiin. Maria Sibelius joutui muuttamaan lapsineen äitinsä luokse asumaan sillä leskeneläke ei riittänyt oman kodin ylläpitoon.

150 vuotta myöhemmin talo on saatu entistettyä Sibeliusten aikaiseen asuun. Itäisessä vierashuoneessa on kopio taffelipianosta, jolla Janne - poika aloitti musiikin opiskelun Julia tätinsä johdolla. Aitoja esineitä on korvattu saman aikakauden tavaroilla tai uudella, vanhan mallin mukaan tehdyllä käsityöllä. Makuuhuoneessa perheen perintötavaroita ovat pukeutumispöytä, koristetyyny ja hiilipiirros. Kun vanhoissa huoneissa kiertelee, taustalla kaikuvat Jean Sibeliuksen legendaariset sävellykset.

Nauttiessamme maittavaa lounasta tutkimme ympäristön nähtävyyskohteita ja bongasimme sieltä Metsäkylän navetan, joka on vanhojen rakennustarvikkeiden myymälä. Vaikka kummallakaan ei ole näköpiirissä isompia remonttiprojekteja ainahan sitä voi kuitenkin katsella mitä kaikkea putiikki tarjoaa. Navetassa Aulangon kupeessa Hämeenlinnassa Metsäkylän väki pyrkii työllään säilyttämään vanhaa rakennusperintöämme auttamalla rakennusten kunnostajia hankkimaan tarvitsemiaan varaosia omiin kunnostusprojekteihinsa. Ikäväksemme kuulimme paikan olevan suljettu. Kirsti maanitteli paikalla olevaan työntekijää päästämään meidän sisään pienelle tutkimusretkelle, koska asuimme niin kaukana. Ja olihan siellä nippeliä ja nauloja suuremmista esineistä puhumattakaan. Ovia, ikkunoita, tiiliä sekä kaikenlaista muuta vanhoista rakennuksista talteenotettua rakennusmateriaalia oli monta suurta huoneellista. Toisen romu voi olla toisen aarre. Pois lähtiessämme pysähdyimme portille katselemaan kylttejä tarkemmin. Ja lukihan siinä, että avoinna vain sunnuntaisin 12-15. Mahtaa noiden viikottaisten kolmen aukiolontunnin aikana käydä putiikissa vilske.

Kyltit kannattaisi tutkia paikalle tullessa, ei vasta lähtiessä.

Aukioloaikojen ulkopuolella alueella liikkuminen kielletty.

Seuraava pysähtymiskohde oli Kirstille entuudestaan tuttu Kyyrölän savipaja. Meilläkin on joulupuuro jo muutamia vuosia syöty tämän savipajan ihanasta ruskeasta kulhosta, joten oli mukava nähdä ketkä kulhoja oikein pyörittelevät. Kyyrölän savipajan tuotteet tehdään nimittäin käsin alusta loppuun, ne ovat uniikkeja, jokainen oma yksilönsä. Savipajan ja sen omistajasuvun taustahistoria on mielenkiintoinen:

Tsaari Pietarin laajentaessa alueitaan juuri perustetun kaupungin Saint`Petersburgin ympäristössä, v. 1709 käytiin taistelu Ruotsi-Suomen ja Venäläisten joukkojen välillä Kyyrölän kylän maastossa. Ruotsalaiset joukot vetäytyivät Viipuriin talviasemiin ja venäläisten joukot jäivät Kyyrölän kylän alueelle (nykyinen Krasnoseljskoje). Keväällä 1710 venäläisten joukot valloittivat Viipurin. Venäläisten joukkojen komentaja ruhtinas Tsernisov mieltyi Kyyrölän luontoon joka oli noin 50 km Viipurista Saint`Petersburgin suuntaan. Paikallisten kirkon kirjojen mukaan kylän perustamisvuodeksi voidaan mainita 1726.
Ruhtinas Tsernisov sai Tsaarilta lahjoitusmaata Karjalan kannakselta palkkioksi sotamenestyksestä alueelta suuren pohjansodan aikana 1700- 1721. Hän siirrätti Volgan Jaroslavin alueelta omilta mailtaan uusille alueilleen 20 perhettä, Kyyrölään 10 perhettä. Kyyrölä sai nimeksi "Krasnoje selo" (Krasnoje on punainen , kras on kaunis). Loput perheet sijoitettiin lähiympäristöön jonne muodostuivat kylät Parkkila, Kangaspelto ja Sudenoja. Alueelle jäi asumaan myös suomalaisia.

Venäjänkieliset asukkaat olivat etupäässä maanviljelijöitä. Mukanaan Jaroslavista he olivat tuoneet savenvalantaperinteen. Talvisin miehet pakkasivat ruukut heinien ja mattojen sekaan. Hevosreellä he lähtivät myyntimatkoille. Kaukaisimmat retket ulottuivat jopa Oulun- lääniin. Jos ostajilla ei ollut rahaa niin ruukkuja vaihdettiin tavaraan tai majoitukseen. Vuoteen 1939 mennessä kylissä oli lähes 70 savipajaa. Sotien aikana kyläyhteisöt joutuivat evakkoon eri puolelle Suomea. Vanhat satoja vuosia olleet tavat ja siteet ihmisten välillä heikkenivät. Osa kyyröläisten jälkeläisistä perustivat savenvalajien pajoja muualle Suomeen. Voimakkaimmin perinne on säilynyt Hämeenlinnassa. Tällä hetkellä Hämeenlinnassa on vain yksi savipaja, Kyyrölän Savi OY, joka edelleen valmistaa perinneastioita satavuotisten mallien mukaisesti ja osittain vanhoin tuotantometodein.
LÄHDE: A. S. Uschanoffin muistelmat Kyyrölästä

- Lainaus Savipajan kotisivuilta -

Tiina ja Jaana Uschanoffilla on sukutaito näpeissään savituotteita valmistaessaan.

Meillä kävi Pöllövaari

Ilo oli eräänä perjantaina Benjamilla ylimmillään, kun hän kuuli olevansa seuraavan viikon henkilö. Tätä hetkeä oli odotettu pitkään ja hartaasti sillä kaiken muun kivan lisäksi se tarkoittaa sitä, että Pöllövaari vierailee viikon henkilön kotona. Vilauksessa Pöllövaarin kotilaatikko oli autossa ja kotona Pöllövaari pääsi välittömästi tutustumaan Benjamin kodin kaikkiin paikkoihin ja Benjamin koko kotiväkeen. Perjantaiaamuna Benjami kurkisti laatikkoon, olisiko vaari jo herännyt. ”Se nukkuu vielä, antaa jäädä nukkumaan”, tuumi Benjami ja lähti eskariin. Sieltä ei ollut varsinkaan tänä päivänä syytä myöhästyä, sillä oli Lelupäivä ja tiedossa Pokemon korteilla pelaamista ainakin Jaakon kanssa. Illalla Pöllövaari pääsi matkustamaan Laukaseen sillä Benjami oli menossa yökylään Rilla – siskon luo. Päätettiin, että Pöllövaari ei ulkoile siellä ja kaulaliina jätettiin kotiin, että se ei mene kyläreissulla hukkaan.

Pöllövaari nukkui Laukaassa kirjahyllyssä radion vieressä ja kuunteli aamulla uutiset. Säätiedotuksessa luvattiin lumisadetta viikonlopun aikana. Pöllövaari oli tiedosta yhtä innoissaan kuin Benjami. Se vain harmitti, että kaulahuivi oli jätetty Muurameen, joten ulos ei sinä päivänä olisi asiaa. Pöllövaari ei toki halua vilustua, sillä silloin jäisi monta kivaa vierailua eskarilaisten koteihin tekemättä. Pöllövaari katseli, kun Benjami pelasi pokemonkorteilla ja tietokoneella ja leikki Benjamin ja yksivuotiaan Elianin kanssa. Illalla se lähti Benjamin kanssa Muurameen.

Sunnuntaina Benjami herätti Pöllövaarin katsomaan, miten yön aikana oli todellakin satanut lunta. Sitä piti tietenkin käydä ulkonakin ihmettelemässä. Samalla käytiin vaarille näyttämässä pihasauna, johon se ei ollut vielä tutustunut. ”Eikö olekin ihanaa, kun tulee lunta”, Benjami kyseli Pöllövaarilta ja ihan kuin vaari olisi nyökytellyt olevansa samaa mieltä. Sunnuntai meni kotileikeissä ja illalla Pöllövaari laittoi nukkumaan tuttuun kotilaatikkoonsa. Uudet, hauskat eskaritouhut olivat edessä maanantaiaamun koittaessa. On niin parasta olla eskarilainen! Ja Pöllövaarin vierailu oli huippukiva!

Tutankhamonin uskomattomat aarteet

Englantilainen Howard Carter teki upean löydön Egyptissä vuonna 1922. Ryöstämättömän kuninkaan haudan uskomattomat aarteet olivat nähtävänä aidonnäköisinä kopioina Zurichissä. Kun satuimme Kristiinan kanssa olemaan maisemissa, lähdimme oitis katsomaan noita ihmeellisiä ja uskomattomia tuosta tarunomaisesta kulttuurista kertovia esineitä.

Howard Carter oli vankkumattoman varma siitä että nuorena poikana v. 1323 eKr kuollut farao Ttutankhamon haudattiin aikoinaan Kuninkaiden laaksoon. Vuonna 1914 Carter aloitti kaivaukset, jotka rahoitti rikas englantilainen aristokraatti lordi Caernarvon. Carter kaivoi kahdeksan vuotta löytämättä mitään ja oli valmis luopumaan leikistä juuri ennen kuin sorasta ja hiekasta vihdoin löytyivät porrasaskelmat, jotka johtivat muuratulle ovelle. Ovien takana oli kammio täynnä lippaita, kirstuja, huonekaluja, aseita ja jopa kultaiset sotavaunut, koska tuon ajan egyptiläisille kuolema merkitsi lähtöä pitkälle ja vaaralliselle matkalle. Huoneen täytti valtava, upein sinisin fajanssiupotuksin koristeltu kultainen hautakaappi. Carterin vaivat palkittiin moninkertaisesti. Hauta oli todellinen aarreaitta.

Haudan tyhjentämisessä meni kymmenen vuotta. Carter numeroi, mittasi, valokuvasi tai piirsi haudan neljän kammion kaikki esineet, jotka sen jälkeen siirrettiin Kairoon. Carter pääsi tutkimaan Tutankhamonin muumiota vasta lähes kolme vuotta haudan löytämisen jälkeen. Nuori farao oli kääritty pellavaliinoihin, joissa oli 143 pahoilta voimilta suojaavaa kulta – amulettia tai jalokiveä. Faaraon päätä peitti kultanaamio. Egyptiläiset uskoivat elämän jatkuvan kuoleman jälkeenkin, mutta vain, jos ruumis saatiin säilymään. Siksi kaikki kynnelle kykenevät egyptiläiset maksoivat siitä, että heidän ruumiinsa mätäneminen estettiin muumioimalla. Ensin poistettiin sisäelimet. Sen jälkeen ruumis täytettiin ja peitettiin lipeällä ja sen annettiin kuivua 40 päivää. Sydän, maksa, suolet ja mahalaukku laitettiin talteen, mutta aivot heitettiin menemään. Tuon ajan egyptiläiset eivät vielä tienneet aivojen merkitystä.

Koko maailma innostui suunnattomasti Tutankhamonin haudan löytymisestä. Kaikki Lontoon suuret sanomalehdet lähettivät oman reportterinsa Egyptiin. Lopulta Luxor oli hukkua turisteihin. Julkisuuden merkityksen ymmärtänyt lordi Carnarvor piti huolen siitä, että Tutankhamon pysyi otsikoissa. Hän tajusi, että faaraolla voisi myös tehdä rahaa. Britanniassa löytö saikin aikaan varsinaisen Tutankhamon – villityksen ja kaikki ”egyptiläinen” oli muotia.

Kaikkien faaraoiden haudoilla oli vartiossa patsaita. Vartijoista huolimatta kaikki kuninkaiden haudat paitsi Tutankhamonin hauta ryöstettiin ja tyhjennettiin aarteistaan jo Egyptin valtakauden aikana. Tutankhamonin hauta odotti löytymistään lähes meidän päiviimme asti, jotta myös tämän vuosituhannen ihmisille jäisi todisteita yhdestä maailmanhistorian ensimmäisistä ja vaikutusvaltaisimmista kulttuureista. Uskomattomat aarteet kertovat meille myös nuoresta faraosta, joka ei elämänsä aikana ehtinyt tehdä suuria tekoja, mutta josta on silti tullut yksi kaikkien aikojen tunnetuimmista ja merkittävimmistä Egyptin hallitsijoista.

Totuus lööppien takaa

Kuuntelin taannoin radio – ohjelmaa, jossa joku vanha journalisti kertoi, että se on 40 000 lisää myyntiä, jos on Matista lööppi ja kansikuva. Haastateltava arveli, että Matti on uhri, mutta sanoi, että tässä tapauksessa on onnellista, että Matti itse ei ehkä tajuakaan miten uhri hän on. Varmasti on niin, että läheskään kaikilla julkaistuilla jutuilla ei ole hänen hyväksyntäänsä. On omakohtaista kokemusta siitä, miten mitättömästä jutusta voidaan repiä lööppeihin aihe.

Matti ja Mervi ovat viihdyttäneet kansaa lukuisilla lööppiuutisilla. Milloin on erottu vahingossa, kun ei ole muistettu vetää eroanomusta pois ja on jouduttu avioitumaan uudestaan. Sillä naimisissahan nämä kyyhkyläiset kaikesta huolimatta tahtovat olla. Milloin on kaaduttu käsi kädessä ruusupuskaan, niin että kasvot ovat verinaarmuilla. Heistä julkaistuja lööppejä on varmasti tuhansia. Matti on Muuramessa aika tuttu näky, eräältä paikalliselta motellihevostilalta löytyy hänelle aina yösija. Muutamia vuosia sitten Matti istuskeli mielipaikassaan Muuramen ainoan ravintolan terassilla ja kirjoitti nimmareita koululaisille, joita kiemurteli jonona hänen edessään. ”Muuramen penskat! Urheilu on tärkeää, se jatkaa elämää”, oli Matti tyttären kertoman mukaan evästänyt nuorisoa. Ei se kyllä niinäkään päivinä lööppejä katsoen siltä näyttänyt. Muutaman kymmenen metrin päässä S- marketissa lööpit kirkuivat: ”Matti kertoo: Asun hevostallissa!”

Eräänä päivänä lööpeissä ei nähtykään Mattia ja Merviä vaan Laululeijonat. Juhlavasti tummat puvut ja solmiot päällä Suomen lipun kanssa kuvassa poseerasivat. Vieressä luki: Juhlivaa mieskuoroa ammuttiin haulikolla. Lehden kannessa oli kuva ja sisäsivuilla melkein aukeaman juttu.
Ensinnäkin jo lööpissä annettiin harhaanjohtava kuva siitä, että kuva olisi tilanteesta, jossa ammuskelu olisi tapahtunut. Kuva oli Laululeijonien nettisivuilta ja tapahtumahetkellä kaikki olivat arkisissa vetimissään eikä Suomen lippuakaan ollut näkyvissä. Mutta olihan siinä totta siemenen verran: Juhlivaa mieskuoroa ammuttiin kyllä haulikolla.

Kuoro oli siis saanut valmiiksi isänmaallisen levynsä ja sitä oltiin juhlistamassa erään seurakunnan leirikeskuksessa. Oli pyydetty asianmukaiset luvat ilotulitukselle rantalaiturilta klo 23. Joku naapuri ei tähän ilonpitoon kuitenkaan ihastunut vaan ilotulituksen loputtua valtavat jysäykset jatkuivat, kun hän alkoi ammuskella haulikolla laiturille. Kaikki aivan rannassa olleet tunsivat miten hauleja ropisi rantakaislikkoon ja yksi raapaisi erään Leijonan poskeen jäljen. Tämä Leijona, joka sattui olemaan lakimies ja tunsi oikeutensa, soitti välittömästi poliisit paikalle.

Lehdessä uutisoitiin, että porukka, varsinkin naiset olivat poliisien tullessa paikalle, paniikinomaisessa tilassa. Totuus on vähän toisenlainen. Kun poliisit lopulta sinne syrjämökille tulivat, kielsivät he ketään liikkumasta saunan lähettyvillä, jonka edustalla ammuskelu oli tapahtunut. Tällöin jouduimme kertomaan, että suurin osa naisista oli paraikaa saunassa ja uimassa siltä samaiselta laiturilta. Naarasleijonat eivät ole aivan sitä herkkähipiäisintä porukkaa!
Jutuilla on tapana muuttua matkalla. Kalevan kolumnissa oli viitattu tapahtuneeseen ja kolumnisti kirjoitti miten mieskuorolaulu jakaa mielipiteitä kahtia. Hänen mukaansa tyyppi, joka alkoi ammuskella laulavien Laululeijonien joukkoon, ei ollut näitä mieskuorolaulun ystäviä. Tuosta olisi jos voinut loukkaantua. Ei ne nyt sentään niin huonosti laula, että pitää haulikolla yrittää hiljentää.

Olin tuona lööppipäivänä Tampereella reissussa ja pysähdyin iltasella muutamalle kioskille kerjäämään lööppejä. Kun tulin kotiin keltaiset aarteet kainalossani, siippa ihmetteli, olenko todellakin vajonnut noin alas. Vastasin, että saaliit ovat joskus vielä Leijonien keskuudessa kuumaa kamaa. Ei sitä monesti lööppeihin pääse/joudu ja vielä Kimi - serkun kanssa samana päivänä. Seuraavana päivänä lööppejä koristi jo tutun mäkikotkan kuva. Ei ollut tapahtunut ilmeisesti edes mitään Leijonien ampumisvälikohtauksen tyyppistä pientä draamaa, josta repiä otsikoita.

Barack Obaman aikaan

Tammikuun ensimmäisiin viikkoihin on mahtunut niin juttukeikkoja cowgirlsmummoista ja kivoista kodeista kuin koulutusta ja siivous – ja sisustusiskujakin. Rillan kanssa raivasimme raksapölyn ja remonttimiehen jättämien pahvien ja muun sälän alta kaksi upeaa keittiötä firman uudessa myymälässä. Kävimme paikan päällä tekemässä suunnitelmaa, vietimme Ikeassa muutaman tunnin (eläköön Ikean lihapullat, joiden ohi ei kerta kaikkiaan voi varsinkaan nälkäisenä kulkea) ja keräsimme yön voimia. Aamulla käärimme hihat ja aloimme tehdä katskikuormaa. Roinaa riitti ja riitti. Lopulta päästiin siivouksen jälkeen siihen mukavimpaan vaiheeseen eli tutkimaan mitä oikein olimme tulleet ostaneeksi. Tauluja emme saaneet vasaran puutteessa seiniin, mutta Mauri lupasi oikein mielellään hoitaa asian avajaisiin mennessä, koska hänen ei tarvinnut laittaa tikkua ristiin siivouksen suhteen. Aamulla olimmekin löytäneet ko. taloedustajan haromassa hiuksiaan sotkuisessa myymälässä, mutta ilme kirkastui kummasti, kun saavuimme moppeinemme ja pölyhuiskuinemme paikalle.

Teimme hauskan juttukeikan persoonallinen pukeutuja – teemalla. Paikalla oli pukeutujan ystävä, joka oli tullut paikalle nauramaan uteliaisuudesta. Siippansakin yllättyi pukeutujan muuntautumiskyvystä niin, että arveli puolison pääsevän vaikka Hollywoodiin, jos haluaisi. Mitäs sitä Hollywoodista haikailee, Muuramessa on paljon mukavampaa. Glamouria löytyy täältäkin.

Muurame ja muukin maailma siirtyi Barack Obaman aikaan 21.1.2009. Good bye, Bush!

Ei päivää ilman juhlia

15.1.2009
Joku tolkku se pitää elämässä olla. Jos blogin pitämisen päättää lopultakin aloittaa, tehtäköön se silloin kun uusi kalenteri ilmestyy seinälle ja tuleva vuosi on vielä tuore ja tuntematon.

Vuosi alkoi erittäin mukavissa merkeissä siipan perinteisillä syntymäpäiväkahveilla hyvässä seurassa uuden vuoden ensimmäisenä päivänä. Paikalla oli jo edellisenä päivänä saapuneiden Suomen Sievimpien sukulaisten lisäksi ystäviä läheltä ja vähän kauempaakin. Oli oikein leppoisaa ja mukavaa, Julian kakut sulivat suussa ja juttua riitti. Kahta päivää myöhemmin kuului kutsu Hannelen ikääntymisen muistokahveille. Siellä pelasimme ratkiriemukkaan erän Trivial Pursuitia nuorten, naisten ja miesten joukkueilla. Nuorilla miehillä oli etunaan se, että koska korvantaukset eivät ole vielä kokonaan kuivuneet, he saattavat muistaa lukioajoilta esimerkiksi kuka oli Yhdysvaltain kolmas presidentti (Thomas Jefferson) tai mitä Isaac Newton ehdotti silloin, kun hän ainoan kerran puhui kansanedustajana (ikkunan aukaisemista) tai millä nopeudella Titanic ajoi, kun se törmäsi jäävuoreen (22 solmua). Koska he myös viikoittain tutkiskelevat Aku Ankkaa, he empimättä pystyvät vastaamaan esimerkiksi kysymykseen montako sormea Mikki Hiirellä on kädessään (Neljä). Näin ollen he veivät kepeästi voiton kotiin. Myös naiset olivat tietävinään aika paljon, mutta ikävä kyllä suu aukesi aina väärässä kohtaa, vain yhden napin verran oli pelikiekossa saldoa voittajien tuuletuksen hetkellä. Miehet brassailivat nopan heittämisellä ja niinpä eräs heistä joutuikin laittamaan tekstiviestiä, kun oli alkanut tunto kolkuttelemaan peli – iltaa seuranneen yön pimeinä tunteina. Hän näet oli kehuskellut potevansa unettomuutta, mikäli syyllistyy pelissä huijaamiseen. Ennen kylästä poistumista oli siis syytä tarkistaa, että ko. herralla on varmasti kännykkänumero talletettuna puhelimeen. Eikä turhaan.

Jotta arkeen ei aivan vielä tarvitsisi palata yhden välipäivän jälkeen oli aika viettää Juujärven savusaunan 4- vuotissynttäreitä. Tällä kertaa poliittiset puheet oli jätetty vähemmälle eikä ohjelmaa huutokaupan lisäksi muutoinkaan liiemmin ollut. Joko miehet ovat köntittyneet; saunailtoja on järjestetty harvemmin tai sitten heistä on sukeutunut entistä hyvämuistisempia, sillä saunareissuille unohtuneita huutokaupattavia oli edellisiä kertoja huomattavasti vähemmän. Lauri huusi Sannalle kalliin merkkihuivin, jonka oli kertaalleen jo tälle ostanut, koska oli erehtynyt lainaamaan sitä saunareissulle Kauppiin ja luonnollisesti unohtanut sinne. Sanna kertoikin pöyristyneenä miehensä uusimmasta unohduksesta. Tämä oli onnistunut poikien kesken tehdyllä laskettelureissulla jättämään nuorimmaisen toppakengät lasketteluvarustevuokraamoon. Ilmeisesti perheen nuorin miespuolinen henkilö oli kannettu autoon, koska sukkasillaan esiintymistä keskellä lumihankia ei oltu pidetty mitenkään huomionarvoisena . Lauri esitti seuraavaksi keskustelunaiheeksi rouvansa huonoja puolia, mutta sen aiheen ko. henkilö halusi tällä kertaa suvereenisti ohittaa. No, Laurin huonomuistisuuden ansiosta Saunaseura Löylyleijonien tyhjyyttään huutava tili sai edes hieman täydennystä.

Vielä tällä samaisella viikolla kävimme saattamassa haudan lepoon Aino – tädin Sievissä. Pakkanen ja jäätävä viima oli onneksi tyyntynyt. Perjantaista huolimatta paikalla olivat yhtä lukuun ottamatta siipan kaikki äidin puoleiset serkut. Samalla reissulla hoidimme sukulaissuhteita yöpymällä Sallalla ja Jukalla. Heidän ihastuttavasti remontoidusta rintamamiestalostaan on kehkeytynyt oikea talojen kuningatar. Asia ei käynyt niin yksinkertaisesti kuin sadussa, jossa sammakosta syntyi suutelemalla prinssi, vaan paljon hikeä ja kyyneleitä on vuodatettu, ennen kuin tähän vaiheeseen on päästy.

Salissa on ihana tunnelma runsaiden ruutuikkunoiden ansiosta. Talon rouvan omakätisesti entisöimä vanha keinuhepo vie ajatukset vuosien taakse pois muovi – ja krääsäkulttuurista. Salin pieni pöytä on katettu intiimiä kahvitteluhetkeä varten.

Julia ja Tuomo ovat lakanneet pakoilemasta erästä tosiasiaa, jonka monet, allekirjoittanut mukaan lukien ovat tienneet jo lähes maailman luomisesta lähtien, nimittäin että he kuuluvat yhteen. Niinpä nuoret kyyhkyläiset ovat päättäneet jakaa tulevan elämänsä – sen myötä – ja vastamäet – samassa osoitteessa. Tätä päätöstä, siis sitä ensimmäistä sormusten ostoreissua juhlittiin seurakunnan mökillä Mehtolassa noin 70 vieraan voimin. Paikalla oli kummeja, kavereita, vanhempien ystäviä ja sukulaisia. Julian kakut ja baakelsit maistuivat taas kaikille ja viimeisistä joulukonvehdeista päästiin eroon. Lauri lausui herkkiä runoja ja Jakke lauloi pari laulua. Yhteislauluakin kuultiin, viimeisenä luonnollisesti Keski – Suomen kotiseutulaulu. Illan hämärissä poistuimme suosiolla ja jätimme nuorison saunomaan ja jatkamaan iltaa.

Helinä muisteli vuosien takaisia tapahtumia ja toi mainostenjakajalle kakun, jota tämä ei ollut rohjennut pysähtyä maistamaan monista pyynnöistä huolimatta.

Lauri lausui nuorelle parille herkkääkin herkempiä runoja, jotka lämmittivät kaikenikäisten sydämiä.

Koitti myös se ikävä hetki, kun kuusi pitää nostaa kuistille ja koristeet pakattiin laatikoihin odottamaan uutta tulemistaan. Ehkä kuusi olisi saanut viipyä sijoillaan vielä pari päivää, mutta kesken erään iltakahvisession Elian Andreas 1,5 vee hivautti sen nurin. Benjami suri sattumusta pitkään, sillä yleinen häslinkihän siitä seurasi ja kahvituokio oli sillä erää lopussa. Benjamin mielestä kuulemma juuri oli ollut "niin ihana ja mukava hetki”. Menneen joulun kuusi sai jokaiselta sen nähneeltä vuolassanaisia kehuja, joten siitä haluttiin nauttia mahdollisimman pitkään. Parin viikon aikana pudonneet neulaset laski lähes kahden käden sormilla, vaikka epäilenpä, että menneiden vuosien tapaan kukaan ei ollut muistanut vettä kuusen juurelle pahemmin lisäillä. Oikein oli valioyksilö, tuuhea ja kauniin värinen siipan saunakylästä kotiin kuljettama Mehtolan Olavin mailla kasvatettu kuusi. Joulu livahti jälleen kerran ohi kuin varkain. Koristeita paikoillaan roikottamalla voi ikään kuin huijata kalenteria ja kuvitella, että ei olekaan vielä tammikuun 15. päivä. Kun krookukset alkavat työntää päätään kukkapenkeistä täytyy varmaan viimeistään uskoa, että joulu on oikeasti ohi. Silloin voi onneksi jo alkaa katsella juhannuskoivuja sillä silmällä.

Our daughter's loves Christmas too!