keskiviikko 18. helmikuuta 2009

Keväisiä pakkaspäiviä




Viime päivinä on pakkanen paukutellut nurkissa ja outo valoilmiö kiivennyt taivaalle. Takassa tekisi mieli pitää ikuista tulta niin olisi mukava ja kotoinen olo. Kirsi kävi ja toi tullessaan niin kevään värisiä tulppaaneja, että innostuin oitis muuttamaan olohuonetta vähän keväisempään lookiin. Toivekoti ja puutarha - lehti on yksi uutuus markkinoilla sillä aiemmin sitä on saanut vain ruotsinkielisenä. Toinen lempparilehteni Lantliv löytyy nyt myös hyllystä Maalaisunelma nimisenä. Mutta sama meikäläisen silmää miellyttävä ruotsalaistyyli on näkyvissä. Osittain vielä tekijät ovatkin käyttäneet samoja juttuja ruotsalaiskodeista, sillä Suomessa ei niin vain nykäistä tyyliin sopivia koteja ylenmäärin.


Kummitäti on kiva näyttää Benjami ajattelevan. Kungfu on kourassa kuten aina oli sitten yö tai päivä.

Kävin jutunteossa ihanassa vanhassa talossa. Jutun aihe oli ihan muu kuin heidän nurkkiensa kuvaaminen, mutta ehdin pyöriä kameran kanssa vähän joka puolella. Talonväen luvalla laitan kuvia esille. Pukkalan tilalla Korpilahden keskustassa on pitkä historia sillä se on ollut 1500 - 1600 lukujen vaihteesta asti saman suvun omistuksessa. Talon vanha tupa on sadan vuoden takaa. Koivistot asuvat talossa vuokralla, mutta ovat saaneet todella kivan ja itsensä näköiseksi talon tunnelman.





Somia pikkuvaatteita on turha piilottaa kaappiin. Ne käyvät vallan hyvin verhokapaksi lastenhuoneeseen.



Lasten huoneessa on paljon kivoja ja värikkäitä yksityiskohtia





Reikäleivät katossa kuin silloin ennen



1 kommentti:

Rilla, kirjoitti...

Kevättä rinnassa! :) Hieno tuo uus lasiruukku!