Tehoviikonlopun touhuja

Viikonloppu oli täynnä touhua ja tapahtumia. Aamutuimaan lähdimme ajelemaan Sieviin sukujuhliin. Paikalla oli n.160 Lempi ja Theodor Koivuniemen jälkeläistä. Benjamilla oli välillä vähän tylsää..

Mikä lie skaba nuorilla miehillä meneillään...

Kun Eija-sisko ei ollut suostuvainen ryhmäkuvaan, siipan velipojat nostivat hänet esille niin että varmasti näkyy... Kevyesti nousi sisko.

Olimme maalla, kuten kuvassa näkyy. Seuraavaksi menimme Benjamin serkuille, porkkanaperheeseen.

Jos Sara-kummityttö on kuin Vihervaaran Anna, Marianne ja Anniina muistuttavat Peppi Pitkätossua.

Arttu uudessa salissa, joka kylpee valossa.

Sieltä siirryimme Benjamin kummeille. Talon frouva on Marimekolla töissä ja se näkyy huushollissa.

Lauri on päätynyt tauluksi seinälle.

Siippa sai aamupalallaan lempiherkkuansa toscapiirakkaa - ja uunituoreena. Kiitos Kirsi ja Kari!


Saimme myös kutsun samaiseen kaupunkiin toiseen kyläpaikkaan. Tämän talon frouva ei ollut kotona, mutta Jussi kalasti lammikostaan lohen ja savusti sen. Kyllä oli hyvää!

Täällä talossa kaikki on suurta, saunan kiuaskin..



Puuliiteristä puhumattakaan...





Talo peilautuu hienosti lohilammikkoon saunalta katsottuna...

Benjami testasi Aslakin kanssa leikkipaikat.

Kahden mestarin jalanjäljillä

Työreissulla tutustuin piskuiseen Paltaniemen kylään Kajaanin kupeessa, joka on kahminut itselleen aimo joukon merkittäviä nähtävyyksiä. Paltaniemi voi ylpeillä Eino Leinolla, Elias Lönnrothilla, uniikilla kuvakirkolla ja onpa pitäjässä myös yksi Suomen ensimmäisistä kotiseutumuseoista, jota itse Venäjän Keisari on kunnioittanut läsnäolollaan.

Verannan tukipilaria halatessa alkaa runosuoni sykkiä ovathan sitä sivelleet kahden mestarin kädet.

Kaunis museotie johdattelee perille Paltaniemen kärkeen. Oikealla rantatörmällä punainen Eino Leino - talo suuren nurmikentän ympäröimänä, Vasemmalla kuvakirkko keisarintalleineen. Kajaanin piirilääkäri Elias Lönnroth osti Hövelö - nimisen tilan v.1834. Pitkä työmatka kaupunkiin tuotti hankaluuksia ,joten hän luopui talosta, mutta sai kuitenkin ensimmäisen osan Kalevalasta valmiiksi Hövelössä asuesssaan. 43 vuotta myöhemmin talossa syntyi Eino Leino. Suomen tunnetuin boheemi, räiskyvä taitelija, joka näkyy vahvasti tässä päivässä kaikilla median alueilla. Keppi, viitta ja lierihattu olivat Leinon tunnusmerkkejä. Hövelö purettiin, mutta Leinon 100 – vuotis syntymäpäivän kunniaksi rakennettiin muutaman kilometrin päähän Einon Leinon talo alkuperäisten piirustusten mukaan. Hövelöstä on tuotu taloon verannan tukipilari ja sitä hieromalla alkaa runosuoni sykkiä, ovathan sitä sivelleet kahden mestarin kädet. Yhdessä huoneista on valokuvia Einon Leinon elämänvaiheista ja toisessa hänen teostensa ensipainokset. Vaikka talo ei olekaan alkuperäinen, elää siellä vahvasti runoruhtinaan henki. ”Eino Leino on kuolematon”, julistaa talossa kahvilaa pitävä Kirsi Kilpeläinen. Salissa kaikuu Nocturne, jota kirjoittaessaan Leino oli Kangasniemellä Otto Mannisen vieraana. Heinäkuisena iltana paperille piirtyi runo, jonka Suomen kansa on ottanut omakseen. Runo ei välttämättä ole Leinon paras, mutta varmasti tunnetuin ja rakastetuin.



Oman aikansa suurimman boheemin tunnusmerkkejä olivat musta hattu ja viitta

Kuvakirkon vieressä on keisarin talli. Kainuussa valmistauduttiin hänen Majesteeettinsa Keisari Aleksanteri I:n vierailuun vuonna 1819. Keisarin vierailua koskeva kirje luettiin Kajaanin kirkossa 15.8.1819. Siinä kehotettiin laittamaan kuntoon parhaat majoitus – ja ruokailupaikat mitä pitäjistä löytyy. Vuolijoen Haapakankaalla ei ollut kuitenkaan yhtään keisarilliseen aterioimiseen sopivaa huonetta. Vasta valmistunut talli puhdistettiin tarkoitukseen sopivaksi. Niinpä kun keisari kysyi hovimestarilta ”missä minun ruokasalini”, tämä vastasi ”Vaihteen vuoksi tallissa Teidän Majesteettinne”. Paikka kelpasi keisarille ja Keisarin aamiaistallista tuli yksi suomen vanhimmista kotiseutumuseoista. Vuonna 1826 talli purettiin ja siirrettiin Paltaniemelle. Pöytään on poltettu keisarin ja hänen seuralaistensa nimet. Merkillepantavaa on, että ruokailuun käytetty tila pienenee arvoalennuksen mukaan.




Paltaniemen tunnetuin matkailukohde on epäilemättä kuvakirkko, joka on kuuluisa seinä – ja kattomaalauksistaan. Pitkään uskottiin, että maalausten tekijä oli oululainen kirkkomaalari Toppelius, todennäköisesti asialla on kuitenkin ollut hänen kollegansa Emanuel Granberg, joka maalasi kuvat v. 1778 – 1781. Viimeistä tuomiota esittävästä maalauksesta on perimätiedon mukaan poistettu alaosa, koska se aiheutti kaikessa kauheudessaan varsinkin naispuolisissa katselijoissa pyörtymiskohtauksia.

Loppukesän kukoistusta

Mikäli siipan puheita on uskominen, meikäläinen on niitä hortonomeja, joiden hoivissa silkkikukatkin pudottavat lehtensä. Näin sisällä, mutta kesäkukat jostain syystä kukoistavat vähemmän vihreällä peukalollakin. Monet yrtit kukkivat komeasti, vaikka on jo elokuu.

Siippa löysi tänä kesänä sisäisen puutarhurinsa ja uurasti koko kesän pihan kimpussa. Reunakiviä tuli satoja metrejä, kaivuri hurisi puolitoista kuukautta, uutta nurmea kylvettiin ja uusia istutusaltaita ilmestyi. Varmuuden vuoksi otin talteen kuvat, minkälaisia kukkia uusien istustusten tuloksena pitäisi maasta nousta. Ja kas kummaa, nehän muistuttavat niitä hyvin läheisesti.

Siipan ruusupuskia.

Ja köynnös on kasvanut hyvään mittaan ja työntänyt esiin kauniit kukkaset.

Täti Violetin Uniikki Riihimökki

Sain eräänä iltana kutsun tulla Anna - Maijan riihimökille Korpilahdelle. Riihimökki on aivan uniikki paikka eikä sen emäntä jää persoonallisuudessaann siitä jälkeen. Kalenterin mukaan Anna -Maija on jo kahdeksannella kymmenennellään, mutta hän juoksee notkeasti kuin nuoret tytöt mökin vaihtelevassa maastossa. Riihimökki kohoaa kallioisen rinteen päällä Synsiän rannalla. Riihen värikäs emäntä tietää jokaisen huonekalun ja esineen tarinan mökissään. Monella sen esineistä on jo yli sadan vuoden taakse kurkottava menneisyys takanaan. Vierailu riihimökissä onkin kuin oppitunti Suomen historiasta.

Rannassa on saunamökki

"Täti Violetin" lempiväri tulee mökin ympäristössä vastaan tämän tästä...

Anna – Maija hankki mökkitontin Synsiältä ollessaan Korpilahdella Oittilassa opettajana. Riihimökki siirrettiin tontille Sarvenperältä. Tuolloin perille ei ollut vielä edes tietä. Rantasaunaksi soudettiin Oittilan koulun vanhan rantasaunan hirret, mutta rakennuksesta tulikin nukkuma – aitta. Saunamökki rakennettiin sen vierelle lähelle rantaa. Riihi on rinteessä ympärillään sankka metsä, joka tuo rauhoittavan tunnelman. Ranta muodostuu paikoitellen sadoista erikokoisista kivenlohkareista. Tällä mökillä ei tunnetakaan ruohonleikkauksesta koituvia ongelmia. Myöhemmin elämä johdatti Anna - Maijan Mikkelin kautta Toivakkaan. ”Kaupungeissa en ole viihtynyt koskaan. Olen sydämeltäni maalainen ja luonnossa kävely on mun juttu”, Anna – Maija selvittää. Mökissäkin rakkaus luontoon näkyy metsistä kerätyissä käkkyränoksissa. Riihi on täynnä muitakin aarteita. Tuvasta löytyy antiikkinen puhelin, johon pieni lettipää tyttö vastasi aikoinaan ”Petäjävesi 65”, kaatopaikalta pelastettuja kaappeja, käytöstä poistetulta lossilta hylättyjä lyhtyjä, isän tuohitöitä ja monenlaisia entisajan käsityövälineitä.

Eräällä penkillä on koskettava tarina. Anna – Maijan isän ollessa viisitoistavuotias elettiin vapaussodan aikoja. Eräänä päivänä punaiset tulivat heidän kotiinsa, käskivät perheenjäsenet eri huoneisiin ja ilmassa leijui pelon sekainen odotus. Äiti käskettiin kamariin, jossa oli penkki. Häntä vartioiva sotilas sanoi: ”Kun lähdin tähän sotaan, en tiennyt mitä se on. Voisitko rukoilla minun perheeni puolesta, sillä minäkään en varmaan tästä elävänä selviä”. Äiti ja sotilas polvistuivat penkin ääreen. Samassa kuului huuto: ”Valkoiset tulevat”. Punaiset poistuivat paikalta kiireesti ja vaara oli sillä kertaa ohi. Yksi Anna – Maijan aarteista on venäläisen sotavangin marja – astiaksi Anna – Maijalle tekemä pärekoppa. Riihen kuistilla on kirkkoreki, jolla on ajettu monet tapaniajelut ja ajelutettu monet hääparit.

Anna – Maijan äiti oli elävä tietosanakirja, joka todisti lähes jokaisen kertomansa sananlaskulla raamatunlauseella tai runolla. Omena ei ole tässäkään tapauksessa kauas vierähtänyt. Anna – Maija rakastaa runoja ja saattaa mökilläkin tempaista runokirjan ja uppoutua siihen. Anna – Maija on nimennyt mökkinsä epävirallisesti Ryysyrannaksi. Ihmekös tuo sillä myös kauniit vaatteet olivat Anna – Maijan ja äidin yhteinen harrastus. Sota – aikana saattoi olla ostokuponkeja, mutta kaupoissa ei mitään mitä ostaa. Myös kankaista oli suuri pula. ”Isällä oli saapashousut, joissa oli reiden kohdalla reilusti kangasta. Siltä kohtaa kangas oli usein ehjää ja käyttökelpoista, vaikka housut muuten kuluivat. Niistä suikaleista äiti ompeli minulle takkeja ja housuja. Polviin äiti saattoi kirjailla villalangalla auringot”, Anna – Maija muistelee.

Korpilahdelle Anna – Maija muutti 2000 – luvulla jäätyään eläkkeelle. Anna – Maija oli luova ja inspiroiva opettaja, joka ehti uransa aikana maalata kolmen eri luokkahuoneen pulpetit, jotta sai mieluisan ja viihtyisän opiskeluympäristön. Tämän mökin emäntä ei ole koskaan tyytynyt tavanomaiseen, vaan haluaa antaa oman kätensä jäljen näkyä. Riihimökissä Anna – Maijan luovuus elää käsin kosketeltavana. Se jättää jälkensä myös mökissä vierailijan mielenmaisemaan.

Synttäri - iloa

Tänä vuonna Benjami halusi "tavalliset synttärit". Ritarina tai Eemelinä olo ei enää huvittanut. Pöytä katettiinkin sitten varsin hempein sävyin



Pojat ovat kuitenkin poikia aina...


Pokemonkortit ovat nousset uudestaan suureen huutoon ja olivat mieluisimpia lahjoja. Hiukset sankarilla ovat kuitenkin kuin Eemelillä, koska äiti on hypännyt ympäriinsä eikä ole huolehtinut poikaa leikkaajan käsittelyyn.

Toisella kuvaajalla oli varsin aidon näköinen hymy kuvaushetkellä...

Juhlissa oli myös kolme viehättävää neitosta...

Ilmari lupasi auttaa KimiRäikkösen ja Felipe Massan kokoamisessa...Onneksi tällä kertaa vain ajokki oli osina, miehet kutakuinkin ehjin nahoin liikenteessä...

Meeri kokosi lahjaksi tuomansa Koiramäen leikkipaikan.

Tupa oli myös täynnä aikuisia vieraita, vaikka sairaus olikin kaatanut osan kutsutuista petiin, mutta heidät jätettiin tämän bloggauksen ulkopuolelle.

Matkakertomus 3: Kalevala

Matkalla Kalevalaan matkanjohtajan ääni alkaa olla aivan lopussa. Saankin aiheen todeta, että aiemmin Karjala on vienyt jo sydämen, nyt vei jo äänen, seuraavaa matkaa on syytä harkita tarkkaan. Onneksi Salme ja Samuel lukevat urhoollisesti mikkiin kuoppaisella tiellä kyhättyjä kirjelappuja tärkeimmistä tiedotettavista. Ainoastaan yhden kerran Samuel viittaa kintaalla penkin välistä työnnettyyn paperiin ja toteaa että ”minä en niitä sinun lappusia nyt lue”. Toki on hauskempaa jutella matkakumppaneiden kanssa ja autosta kuuluukin taukoamaton puheenporina. Välillä väki pistää lauluksi.

Lenininkatu on Kalevalan pääkatu. Illalla sillä ei ole ruuhkaa.

Niin saavumme Kalevalaan. Upealla paikalla Keski – Kuittijärven pohjoisrannalla sijaitsevassa Kalevalassa on viitisentuhatta asukasta. Karjalaiset ovat jääneet vähemmistöksi ja yleinen puhekieli on venäjä. Karjalaa puhuvat vain vanhemman polven kanta-asukkaat. Lönnrot kävi Kalevalassa entisessä Uhtuassa kolme kertaa vuosina 1836-1838. Jamasen Aitta on Kalevalan kulttuurihistoriallisesti tärkein rakennus, sillä se on ainoa rakennus johon Lönnrot voidaan varmasti liittää. Lönnrot laulatti aitan omistajaa ja yöpyi tämän luona. Aitta muutettiin asunnoksi ja sen pelasti jälkipolville Niina Vatanen kieltäytymällä muuttamasta rakennuksesta viranomaisten halutessa purkaa sen. Itsepäisen Vatasen ansiosta talo kenottaa Kuittijärven kauniilla rantatörmällä ja kyltti sen seinässä kertoo kansalliseepoksen isän vierailusta.

Itsepäisen Vatasen talo.




Kuittijärven rantaa kävellessä voi törmätä tälläiseenkin, Karjalassa harvinaiseen näkyyn.



Tämän puun juurella Lönnrotin kerrotaan istuneen runoja tallentaessaan. Tapani kokeilee alkaisiko runosuoni sykkiä puun alla istuskelemalla. Ehkä seuraavalla Karjalan reissulla kuullaan tulokset.



Tuomo kiirehti taulukaupoille heti majapaikkaan päästyään.


Seurojen jälkeen kokoonnumme iltakylään Lilja Nikutjevan kotiin. Sergei on saanut perheensä kotiin näiden vietettyä kesää Natalian kotona tuhansien kilometrien päässä Volgogradissa, jonne matka junalla kestää monta päivää.






Sergei ja Natalia

Matvei eli Matti

Sofia,

kuvista puuttuu 7-vuotias Marjatta

Sunnuntaiaamuna alkaa ajallisesti pitkä kuoppainen ja kivinen kotimatka. Ajankuluksi monet kertovat mikkiin elämäntarinoitaan tai muita muisteluksia. Toisen maailmansodan aikaisiin tapahtumiin perehtyneet miehet kertovat niistä ajoista, jolloin isämme ja pappamme olivat puolustamassa vapautta näillä seuduilla. Pysähdymmekin laulamaan Isänmaan virren suomalaisten sotamuistomerkille. Satavuotiasta hirsitaloa kodikseen remontoiva Samuel kertoo vanhoista rakennusperinteistä ja toteaa, että Vienan Karjalan talot ovat erittäin hyvin säilyneitä, vaikka eivät välttämättä näytä siltä.




Vuonnisessa kahvittelemme ja monet ostavat Vasili Kieleväiseltä tuohi – ja puutöitä. Hänen äitinsä Veera ei ole vieäkään tullut siihen ikään, että hampaat olisivat kasvaneet. ”Humoriksi pistän”, hän toteaa. Hän on myötätuntoinen, kun ääni on mennyt ja kertoo, että sai juuri vasta äänensä takaisin oli joutunut huutamaan niiin paljon juopoille pojilleen. Veera kertoi täyttävänsä vuoden päästä 80 ja silloin eläke nousee 1000 ruplaa, joka on 20-30 euroa. Pojat ovat kehottaneet äitiään yrittämään sitkutella hengissä ”ettei nälkään kuolla”. Maarit bongaa hyvännäköisen asuntoauton ja arvelee, että saiskohan sen varattua liperiin, kun tahtoo aina jäädä viimetinkaan. Vesku ilmestyy autoon tuohiruusun kanssa ja arvelee, että menee monen vuoden äitienpäivä sillä ruusulla ellei kukka päädy autotallin hyllylle. Ajaa rytyytämme yhtäkyytiä Kostamukseen asti, jossa matkalaiset pääsevät ostelemaan maatuskoita ja muita matkamuistoja. Ainakin kolme puista saunanpenkkiä päätyi auton uumeniin.




Jälleen kerran saatoimme todeta että näillä reissuilla ikä on vain numeroita paperilla. Vaikka nuorimman ja vanhimman matkalaisen välissä on ikäeroa 70 vuotta, olimme kaikki heti alkumetreiltä lähtien kuin yhtä suurta perhettä. Liekö ruusun kuva palautepaperissa vaikuttanut, että risuja sai vain Santeri, joka oli matkoilla eikä lämmittänyt savusaunaa. Karjalan tiet eivät saaneet aikaan erityistä ihastusta, mutta niiden kunto on meitä korkemmissa käsissä. Mukavaa kuskia ja hänen juttujaan kiiteltiin. Matkatoverit oli koettu vähintään yhtä sydämellisinä kuin karjalaiset. Joku oli kokenut matkansa unelmien täyttymyksenä.