Meno kuin hollitallissa

Kansakunnan hermokeskus, eduskunnan täysistuntosali

Iltalehti uutisoi, että eduskunnan istuntosali muistuttaa täysistuntojen aikaan ajoittain hollitupaa, jonne edustajat tulevat ja menevät, ja jossa edustajat juttelevat kovaan ääneen kuuntelematta puhujaa. Muistui mieleen taannoinen juttukeikka Arkadianmäelle, jossa totesin pöyristyneenä tuon saman asian. Onhan kyseessä kuitenkin paikka, jossa tehdään kaikkia kansalaisia koskevia tärkeitä päätöksiä.

Kun olin viiden minuutin sisällä lähes törmännyt nurkan takaa pyyhältävään Pertti Arajärveen, löytänyt Irina Krohnin opastuksella vessan, seonnut sanoissani nähtyäni Leena Harkimon, lakkasin ihmettelemästä ja totesin: Ne ovat täällä kaikki. Ne lehtien sivuilta ja lööpeistä ”tutut” glamouria tihkuvat julkkikset, jotka kuitenkin söivät henkensä pitimiksi samaa pottumuusia ruokalassa. Päivän mittaan edustajat kokoontuivat täysistuntoon saliin, jonka sanotaan olevan maan arvokkain paikka, kansakunnan hermokeskus. Ennen täysistunnon alkamista kuvittelin sen siis olevan arvokas tilaisuus. Ennakko – odotusta vahvisti vahtimestari, joka pyysi ottamaan viereisen tuolin selkänojalta takkini pois, koska se saattaisi näyttää puhemiehen silmiin liputukselta. Näin tiukkaa kontrollia oli parvella, josta istuntoa seurasin. Alakerrassa, tapahtumien polttopisteessä ei sitten millään ollutkaan väliä.

Edes ensimmäistä puheenvuoroa ei kukaan näyttänyt kuuntelevan. Osa edustajista jutteli antaumuksella sinne sun tänne. Eräs viihdetaiteilijana poliitikkoa tunnetummaksi tullut edustaja kulki rullaksi pyöritetty Iltalehti kourassaan ympäri salia, kunnes poistui kokonaan paikalta. Ne, jotka malttoivat istua paikoillaan, näpläsivät kännykkää, paperipinoa tai supattivat vieruskaverin kanssa. Puhemies hakkasi nuijalla pöytään, jotta puheenvuoroa käyttävä saisi sanansa sanottua ihmisoikeuskysymyksistä ja kun monet edustajat viihtyivät salissa vain muutaman minuutin ”paikalla” – napin painalluksen jälkeen, oli koko touhun uskottavuus mielessäni vaakalaudalla. Sali näytti lähinnä suurelta markkinatorilta, jossa ihmiset juttelevat ja naureskelevat keskenään. Elettiin edellisen eduskunnan aikaa ja Toni ”Viikinki” Halme keräsi pisteet kotiin istumalla takapenkissä sivuilleen vilkuilematta kuin pyhäkoulupoika.

Seppo Tiitinen, eduskunnan pääsihteeri


Mutta kyllä Arkadianmäellä töitä tehdään. Loppujen lopuksi päivän pääkallopaikalla vietettyäni tulin siihen tulokseen, että glamour on tuosta työstä kaukana. Tulin myös ymmärtämään, että suurin osa työstä tehdään kansan silmien näkymättömissä, edustajat istuvat huoneissaan tai kokouksissa, vastaavat kymmeniin puheluihin ja sähköposteihin päivittäin, hyppäävät eri puolilla Suomea erilaisissa tilaisuuksissa – ilman kovaa kuntoa ja itsekuria ei tehtävässä pärjää. Yksityisyyden menetys on varmasti suurin hinta minkä tuosta työstä joutuu maksamaan. Kuka tahansa maalaistytön kaltainen kävijä voi töllistellä ja riepotella edustajia arvoissaan mielensä mukaan.