Menneen kesän reissuja

Viisivuotiaan pojan reissuiloon ei paljon tarvita

Viime kesänä lomareissumme eivät ulottuneet kotimaata kauemmaksi. Heinäkuussa otimme mukaan asuntovaunun ja lähdimme Itä - Suomen kautta Rukan mökille. Nurmeksessa yövyimme upealla leirintäalueella, joka oli jäänyt mieleen joltakin toiselta reissulta rauhallisena ja viihtyisänä paikkana. Eikä pettymystä tullut nytkään. Tilaa oman huushollin ympärillä oli ruhtinaallisesti pelaamiseen, ranta oli kivenheiton päässä ja näköpiirissä komea kartanohotelli.

Matkalla Kuusamoon teimme pienen sivuaskeleen Suomussalmelle Domnan pirtille. Kuljettaja ei hihkunut ilosta huomattuaan, että viimeiset 20 kilometriä pirtille "keskelle ei mitään", oli pahaista soratietä. Miesväki vahvisti itseään välipalalla sillä aikaa kun kävin pirtillä. Domna Huovinen oli kuuluisa karjalainen runonlaulaja, joka on äitinsä puolelta Vatasen sukua. Olin kertonut siipalle, että eräs tuntemamme mieshenkilö Oulun seudulta oli käynyt ystävänsä ja lastensa kanssa asiasta tehden tuolla pirtillä. Siippa tuumasi, kun lähdimme ajelemaan soratietä takaisinpäin kohti sivistystä, että täytyy olla kotona aika huono olla, että viitsii tänne lähteä koluuttamaan aivan vapaaehtoisesti. Runonlaulajien sekä muiden kulttuuriperintöjen arvo kun ei ole siipalle ainakaan vielä auennut.



Domnan pirtti Suomussalmella lähellä Venäjän rajaa

Mökiltä kävin Posiolla Pentik - mäellä, jonka lukuisista myymälöistä on eräskin pieni pöytä huusholliimme kulkeutunut. Pentikin tarina on Suomen mittapuussa uskomaton menestystarina pienestä keramiikkapajasta kansainvälisesti arvostetuksi yritykseksi, jonka myymälöitä on Pohjoismaissa jo 70. Pentik on brändi, jolla on imua. Pentik – mäellä Posiolla voi tutustua yrityksen syntysijoihin. Bongasin kahvilasta isäntäparin eikä heillä ollut mitään pientä juttuhetkeä vastaan. Tosin Anu totesi, että olisi laittanut edes huulipunaa, jos olisi tiennyt minun heiluvan paikalla kameroineni. Huulien sijasta sormet olivat somasti punassa, sillä saven sijaan taiteilija oli upottanut sormensa mansikoihin.

Pentikin tuotevalikoima kattaa keramiikan lisäksi sisustustuotteita tekstiileistä huonekaluihin. ”Suuren osan teetämme oman suunnittelun pohjalta ulkomailla”, Anu kertoo. Mutta olipa valmistusmaa mikä hyvänsä, laadusta Pentikillä ei ole tingitty koskaan. Anu ja Topi Pentikäinen ovat jättäneet päävastuun jo nuoremmalle sukupolvelle, mutta ovat tiiviisti yrityksen toiminnassa mukana. ”Minulla on työhuone, mutta ei työaikaa”, toteaa Topi, joka ei kuitenkaan näytä laittavan pahakseen elämäntehtäväksi muotoutuneen yrityksen viemää siivua elämästään. Huolimatta siitä, että työ on vienyt Pentikäisiä ympäri maailmaa, he ovat pysyneet uskollisena kotiseudulleen Posiolle, josta koko tarina alkoi 70 – luvun alkupuolella.



Posion karun, mutta kauniin luonnon ohella matkailijoita tuokin paikkakunnalle kunnan matkailun lippulaiva Pentik – mäki. Viime vuonna matkailijamäärä kohosi lähes 110 000 kävijään. Tänä kesänä turisteille on uutta nähtävää mäelle pystytettyjen mosaiikkitöiden myötä. Suunnitteilla on kokonainen mosaiikkibulevardi. Sen ensimmäinen taideteos paljastettiin kesäkuun alussa. Värikäs 14 metriä pitkä taideteos on Anu Pentikäisen, Paula Suomisen ja Sonja Bimbergin yhteistyön tulos. ”Idea kypsyi mielessä vuosia”, Anu toteaa. Uusi Pentik – galleria avataan vuonna 2009. ”Galleria on Pasi – poikamme lahja äitinsä elämäntyölle. Gallerian alakerrasta tulee hyvin värikylläinen ja yläkerta sen vastapainoksi valkoista sisustutukseen soveltuvaa keramiikkataidetta. Näyttely poikii aina oivalluksia ja niinpä jotain voi päätyä sarjatuotantoonkin”, arvelee Anu. Hän toteaa saaneensa puhtia viime kesänä Retretissä pitämästään näyttelystä, jossa kaikki näytteillä olleet uniikkityöt myytiin.

Pentik – mäellä hurahtaa helposti muutama tunti. Naiset voivat tyydyttää hypistelyhimoaan alueen myymälöissä joita on useita kakkoslaadun myymälöistä kesätoriin ja sisustusmyymälään. Nostalgiset muistot valtaavat mielen ”Muistoja maalta” – näyttelyssä, joka on suutarinverstaineen elävä museo, joka kertoo tuhansin talonpoikaisesinein miten ennen vanhaan elettiin. Kansainvälisessä kahvikuppimuseossa on esillä 2000 erilaista kahvikuppia yli 80 maasta. Anun ja Topin elämään yrityksen ensiaskelilla voi tutustua Pentikin kotimuseossa. Hirsitalo, johon Pentikäiset perustivat kotinsa yhteyteen pienen keramiikkapajan ja kelokahvilan, on suurin piirtein siinä asussa, kun perhe muutti syrjemmälle suureksi kasvanutta julkisuutta piiloon. Kiertelyn päätteeksi voi nauttia kahvikupposen kera suolaista tai makeaa. Hyvällä onnella kahvilasta voi bongata hyväntuulisen isäntäparin.

Pohjoisen teillä ei kannata pitää kiirettä. Ainakin näillä poroilla tuntui olevan etuajo - oikeus.

Lähdimme mökiltä Rovaniemen kautta Karunkiin. Tervolassa siippa suostui 5023. kerran odottamaan autossa, kun kävin kuvailemassa Tervolan vanhaa kirkkoa ja etsimässä Snellmanin sukuhautoja. Tästä kirkosta Gerhard Snellman lähti aikoinaan Piippolaan pastoriksi ja hänestä lähtee ketju tähän päivään, jota kautta allekirjoittanutkin sukuun kytkeytyy. Merkittävä kirkko siis. Ainakin meikäläiselle, autossa haukottelevat mieshenkilöt eivät asian kalleutta ikävä kyllä ymmärtäneet.

Karungissa oli odottamassa ihana pehmeä kesäyön tunnelma. Aamulla aurinko suori säteensä ja kiipesi taivaalla koko komeudessaan. Oli mitä ihanin perhosten pyydystyskeli. Niinpä Sofia, Severi ja Benjami viettivät aamun juosten pitkin pihoja haaviensa kanssa. Karungista jatkoimme matkaa Haaparantaan. Kun mamma pääsi käymään Ikeassa ja miehenpuolet Euroopan suurimassa karkkikaupassa, olivat kaikki tyytyväisiä.

Vastarannalla puhutaan Ruotsia

Perhosen pyydystäjän ilmeestä päätellen Sofia taisi saada lemmikin haaviin