
Kun häät on onnistuneesti ohitettu, riittää aivokapasiteettia jo muutaman viikon päästä odottavan Dubain reissun ajattelemiseen. Koska miehet ovat niin näkyvä ja hallitseva osa muslimikulttuuria, tulevan reissun lämmittely aloitettakoon Dubailaisista sheikeistä sekä heidän rakentamastaan erityislaatuisesta kaupungista.
Dubai on kuin pikku – Amerikka, jossa kaikki tuntuu olevan mahdollista. Muutaman vuosikymmenen takaisen kalastajakylän entinen elämä on vain muisto. Vuonna 1966 Dubaista löydettiin öljyä ja pienen kalastajakylän elämä muuttui kuin taikaiskusta. Pilvenpiirtäjiä alkoi kohota aavikon hiekasta ja kamelit vaihtuivat loistoautoihin. Nykyinen Dubai on Al Maktoum suvun visio. Dubai on pinta –alaltaan pienempi kuin Tampere ja ympäristökunnat yhteensä. Silti siellä kävi viime vuonna 6,5 miljoonaa turistia.
.jpg)
Miehellä voi olla neljä vaimoa, jos hän pystyy huolehtimaan kaikista tasapuolisesti. Kultaa ja kimallusta pitää olla riittämiin kaikille. Kulta ei Dubain putiikeista aivan hevillä lopu.
Dubaita on vuodesta 1833 hallinnut Al Maktoumin perhe. Seikki Rashid Bin Saeed Al Maktoum aloitti Dubain muuttamisen kosmopoliitiksi suurkaupungiksi. Vuodesta 2006 Dubaita on hallinnut hänen poikansa seikki Muhammed Bin Rashid Al Maktoum, jolla on kolme vaimoa ja neljäs haussa. Hän on myös Arabiemiirikuntien pääministeri. Mitä pienemmän numeron onnistut rekisterikilvessä bongaamaan, sitä korkea-arvoisemman sheikin olet liikenteessä nähnyt. Alle 100 numeroiset kilvet kuuluvat sheikkiperheelle ja alle tuhat numeroiset sheikkien ystäville ja muille tärkeille henkilöille. Dubaissa ei ole lehdistönvapautta, joten sheikkiä ja muuta hallintoa ei kritisoida julkisesti. Mediassa sheikki on täydellinen ja häntä kunnioittavat lähes kaikki.

Miehillä on aikaa istuskella upeissa kahviloissa


Ja jos käteinen loppuu, seinästä löytyy lisää....
Dubai pyrkii olemaan kaikessa mahtavin, suurin ja ainutlaatuinen. Piakkoin valmistuu vedenalainen hotelli Hydropolis, jonka 250 sviittiin kuljetaan sukellusveneellä. Rakenteilla on kaikkien aikojen korkein ihmisen rakentama rakennus Burj Dubai, jonka piirustukset pidetään tiukasti salassa, jotta mikään muu maa ei rakentaisi korkeampaa. Dubai on arkkitehtien unelmien temmellyskenttä, mielikuvitusta saa käyttää eikä rakennuslupia tarvita. Sheik Zayed Roadin viisi kaistaa vievät kaupungin uusimpaan ostosparatiisiin, Emirates Malliin. Täällä maailman suurimmassa ostoskeskuksessa on mahdollista harrastaa laskettelua lumisilla rinteillä kaupungin lukuisiin hienohiekkaisin rantoihin kyllästyttyään. Kuten arvata saattaa, myös golfkentät kuuluvat maailman parhaimpiin ja palvelu niillä on huippuluokkaa.
.jpg)
Pariisilla on Eiffelin torni ja Lontoolla Big Ben, niinpä Dubai halusi oman, erityisen maamerkkinsä. Rakennettiin Eiffelintorniakin korkeampi, purjeelta näyttävä Burj al Arab, maailman ainoa seitsemän tähden hotelli. Pilvenpiirtäjä on 321 metriä korkea ja siinä on kuusikymmentä kerrosta. Hotellissa on 220 kaksikerroksista sviittiä, joiden vakiovarusteena on kannettava tietokone ja internetyhteys, fax, kopiokone, useita eri huoneita ja poreallas. Mitään halpaa hupia vierailu loistohotellissa ei ole, yö Burj al Arabissa maksaa alkaen tuhat euroa kahdelta hengeltä. Maan rannikkoa pyyhkivät kahden meren, Arabian meren sekä Intian valtameren aallot. Niinpä kun maalle rakentaminen ei enää Dubaita hallinneelle Sheikille Maktoum Bin Rashid Al Maktoumille riittänyt, hän visioi palmun muotoisen tekosaaret, jotka näkyvät avaruuteen asti. Saaret ovat täynnä hotelleja ja luksusvilloja. Yli 325 kuutiota hiekkaa ruopattiin saarien rakentamista varten. Tekeillä on maailman suurin huvipuisto sekä maailman suurin ostoskeskus.

Tässä suunnitellaan talokauppoja rakenteilla olevalta alueelta

Toisin kuin naapurimaillaan Saudi – Arabialla, Kuwaitilla ja Irakilla, Dubailla on rajalliset öljyvarat. Niiden arvioidaan loppuvan kymmenen vuoden sisällä, joten Emiraateissa rakennetaan kuumeisesti kaiken maailman ihmeitä houkuttelemaan turisteja ympäri maailmaa. The World on osa Dubain strategiaa nousta Lähi- Idän liike – elämän keskukseksi. Turismin kasvu onkin huikeassa vauhdissa, turistimäärien arvioidaan nousevan 42 miljoonaan vuoteen 2015 mennessä.

Tekeillä on maailman suurin huvipuisto sekä maailman suurin ostoskeskus. Hurjalta kuulostaa uusin visio alueesta, johon rakennetaan kaikki maailman merkittävimmät nähtävyydet luonnollisessa koossa Eiffelintornista alkaen. Sen valmistuttua voi unohtaa säntäilyn ympäri maailmaa nähtävyyksien perässä, koska ne voi kokea ja ikuistaa yhdellä vierailulla Arabiemiraateissa.
Seuraavalla kerralla asiaa naisista ja se onkin hieman erilainen tarina....
1 kommentti:
Ahh, kaikokaipuu iskee!
Lähetä kommentti