Matkakertomus 1: Vuokkiniemi

Elokuun seitsemäntenä päivänä koitti se monen odottama aamu, kun Ollin ohjastama linjabiili kaarsi Muuramen shellin pihaan jo kukonlaulun aikaan. Muutamaa tuntia myöhemmin aurinko paistoi lähes pilvettömältä taivaalta, kuten se tulisi tekemään seuraavat kolme päivää. Salme ja Kopperoiset noukittiin kyytiin matkan varrelta. Vienaan mielivät Pohjoisen immeiset odottivat meitä Rajakontissa lähellä Vartiuksen raja-asemaa. Rovaniemeläiselle Kalevi Riikolalle matka on erityisen merkityksellinen. Hän on lähdössä tutustumaan ensimmäistä kertaa kylään, josta hänen isänsä lähti 16- vuotiaana vuonna 1921 eikä tämä sen jälkeen rajojen sulkeuduttua nähnyt juuri ketään omaisiaan. Kalevi kertoo mitä tietää sukunsa historiasta rajan toiselta puolelta. Ontsin talo, joka on Kalevin isän lapsuukoti, oli kylän vauraimpia ja suurimpia taloja, olihan siinä kauppa ja päätyseinällä viisi ikkunaa rivissä. Rikkailla ei ollut Stalinin aikaan Karjalassa hyvät oltavat, niinpä tämänkin talon isäntä ammuttiin kotinsa edustalle. Talossa oli myös kestikievari ja niinpä se toimi myös I. K. Inhan majoituspaikkana tämän kuvausmatkoilla.



Karjalan tiet olivat surkeassa kunnossa. Eräällä tiellä on 40 kyltti. ”Tässäkö pitäisi ajaa neljää kymppiä, mahdotonta”, tuumaa lupsakka kuskimme Olli. Keskinopeutemme onkin noin 30 kilometriä tunnissa. Lähes koko kesän jatkunut vesisade oli vienyt myös suuren osan perunasadosta. Tiehen on luvassa parannuksia sillä Karjalan presidentti vieraili juuri meidän käyntimme alla ja oli todennut, että tie pitää saada kuntoon. Ennen Vuokkiniemeä kuuluu kova pamahdus ja kohta auto alkaa pitää outoa ääntä. Joku toteaa, että kuljettajan ammattitaidosta kertoo paljon se, että jos renkaan kerran täytyy puhjeta, tämä osaa ajoittaa sen niin, että ollaan jo lähellä ruokailupaikkaa ja matkaohjelmassa pysytään. Vaikka kuvassa näyttää, että kuljettaja on auton kulman takana heristelemässä nyrkkejään, tosiasiassa tämä jäi hymyssä suin vaihtamaan rengasta meidän lähtiessämme syömään. Lähdemme jatkamaan matkaa astumalla, kuten karjalaisilla on tapana sanoa. Vuokkiniemen noin 500 asukkaasta suurin osa puhuu karjalaa, joka on hyvin lähellä suomen kieltä. Koululle järjestetyn ruokailun jälkeen saamme seurata uudistetulla kylätalolla paikallisten nuorten folklore – esityksiä.







Sveta - "Valo" - on todellakin ollut Vuokkkiniemen valo toimiessaan kyläpäällikkönä. Sveta on Olga - kauppiaan sisko. Svetan takana koko kansakunnan valo Dmitri Medvedev.



Ja Olgan kaupasta saa kaikkea mitä ihminen elämässään voi tarvita...

Ontsin talon naapurissa asuva 95- vuotias runonlaulaja Santra Remsu oli Kalevin isän siskojen ystävä ja osaa vielä kertoa vanhoista ajoista. Santra on äitinsä puolelta suurten karhunkaatajien Venehjärven Lesosten sukua. Hän on oman aikansa etevin sadunkertoja ja valtavan lauluaineiston haltija. Runonlaulajan tarinat vievät kauas menneisyyteen ja katseessa näkyy ikiaikainen viisaus. Hänen syntyessään ensimmäinen maailmansota riehui ympäri Eurooppaa. Santra onkin uskomaton lenkki vanhan ja uuden maailman välillä. Santran tarinoita ja lauluja ovat käyneet kuuntelemassa niin piispat, ministerit, konsulit ja kansanmiehet. Santra laulaa meille pätkän Kalevalaa Marjatasta, pyhä piika pikkaraisesta. Laulussa on sata säettä. ”On se mukavaa kun rahvasta käy”, Santra toteaa.

Santralla riittää kiinnostuneita kuulijoita..

Kalevi ja Ontsin talo

Ontsin talon toisessa naapurissa asuu Irja kahden aikuisen poikansa kanssa, joista vanhempi on vaikeasti kehitysvammainen. Nuorempi pojista kertoo olevansa syntynyt vuonna 1964, ja ulkonäöstä päätellen mies ei ole pulloon sylkenyt. Kerron olevani saman vuoden lapsia, jolloin Tapani toteaa tuon miehen olevan kuitenkin nuoremman näköinen kuin minä. Tapani yrittää päivien mittaan korjata kömmähdystään kantamalla matkanjohtajan laukkua ja toteamalla, että olen ihana ja nätti ja aivan 25 vuotiaan näköinen. Kerron, että ei ole kovin uskottavaa vetää arviota aivan toiseen äärilaitaan. Asia saadaan kuitenkin sovittua ihan hyvässä hengessä. Joskus totuus vain ei ole mukavaa kuultavaa.

Elias Lönnrot kokosi Kalevalan runot pääosin näiltä alueilta. Käymme tapaamassa Kieleväisen lapsia, joiden esi- isän Vassili Kieleväisen kanssa käymästään keskustelusta Lönnrot sai idean koota runot kirjaksi. Näin syntyi Kalevala; Suomen kansalliseepos. Lasten äiti Natalia on yhtä onnellinen kuin aina käynnistämme ja jää ihmettelemään valtavaa laukkuvuorta joka jälkeemme jää. Natalia ihastuu erityisesti Tapaniin, kun huomaa tämän osaavan puhua venäjää.