lauantai 2. toukokuuta 2009

Salakuuntelua ja pannukakkua


Tänään oli taas ilma mitä ihanin. Päivä kului pihaa siivoten, haravoiden ja lämmöstä nauttien. Aamullisesta riisipuurosta kehkeytyi maailman paras pannukakku iltapalaksi. Ohjetta on vaikea antaa sillä puuro on omasta päästä. Vähän siihen tyyliin kuin siipan entisen työkaverin luokkatoverin linnunpönttö. Tarinan mukaan toveri oli kysynyt puukäsityötunnilla opettajaltaan saako tehdä omasta päästä linnunpöntön. Tähän opettaja oli virkkanut, että kyseisestä ruumiinosasta ei taida muuhun ollakaan. Rohkenen epäillä tarinan todenperäisyyttä, voisiko moista tapahtua edes 70 - luvulla. No, joka tapauksessa riisipuuroon sekoitetaan maitoa, munia, jauhoja, sokeria, rasvaa sopivassa määrin ja paistetaan 200 asteessa, kunnes kaakku saanut väriä pintaan. Nautitaan lasikuistilla auringonpaisteessa jäätelön/kermavaahdon ja mansikoiden kera.


Näissä kuistilla otetuissa kuvissa ei kannata kiinnittää huomiota epäolennaisuuksiin kuten pesemättömiin ikkunoihin tai pölyisiin kukkiin. Kukat ovat tietenkin vuodesta toiseen ilman hoitoa kukoistavaa laatua. Lukijat muistanevat ongelman kasvien lehtien paikallaan pysymisen suhteen. Nämä silkkikukat ovat kyllä sitkutelleet "hengissä"jo useamman kesän yli siipan suureksi ihmeeksi. Myös herkun vieressä kellottavan kärpäsen raadon kohdalla kannattaa sulkea silmänsä. Pari viikkoa sitten imuroin kevään tulon kunniaksi kaikki ikkunalaudat, mutta monta henkensä heittänyttä pörisijää on taas lautoja rumentamassa. Oikeita kukkia on kyllä tulossa kevään mittaan, kunhan ilmat lopullisesti lämpenevät.



Joskus salakuuntelija kuulee hauskoja juttuja. Olen kehitellyt laatoille aurinkoiseen lasikuistin viereen syntyvään nurkkaukseen kätevän auringonottopaikan, jossa ei tarvitse hävetä vaakatasossa oloaan. Päivällä kuulin kun kaksi nuorehkoa naista jutteli tulevan aitamme tolpista ohi pyöräillessään. "Mitähän nuo tiilitornit on", ensimmäinen ihmetteli. "Varmaan valopylväitä", arveli toinen. "Ei voi olla totta. Kuvittele minkä näkösiä. Ihan niinku Simsissä!"Olisin tietenkin voinut paljastaa itseni ja huikata piilostani, että tolppien väliin on toki tulossa aita. Ja että tolpista tulee hiukan korkeammat mitä ne tätä nykyä ovat. Mutta hauskaa oli, hymyilytti pitkään. Noita tolppia kun on aikamoinen rivi ja niissä oikeasti on valmius valoihin, mutta eivät ne sentään jää siihen rivissä seisomaan kuin köyhän talon possut.

1 kommentti:

Rilla, kirjoitti...

Ootahan vaan ku vähä stailataan niin saa tekokukat väistyä oikeiden tieltä. ;)