Arabiemiraattien monet kasvot 4

Koska kamelit ovat vaihtuneet loistoautoihin, mekin siirryimme beduiinien leiriin näillä maastureilla

Tähdet loistavat kirkkaina mustalla, sametinpehmeällä autionmaan yli kaareutuvalla taivaalla. Nuotioista kohoavat kipinät liittyvät hetkeksi tähtikuvioihin ja putoavat takaisin keltaiseen, lähes kullalta näyttävään hiekkaan. Tunnelma on epätodellinen täällä beduiinien leirissä, jonne olemme muutaman tunnin yli autiomaan matkanneet. Hiekan uumenissa vilistävät skorpionitkaan eivät häiritse teltassa tyynyillä istuen nautitun, beduiinien valmistaman herkullisen illallisen ja tämän sadunomaisen illan lumousvoimaa.

Vanhoissa souk - kortteleissa arabialainen elämänmeno näkyy aidoimmillaan





Tämä "fakiiri" oli kuin suoraan Tintti - kirjoista

Creek - lahti jakaa Dubain kahteen osaan Deiraan ja Bur Dubaihin. Matka taitetaan abraveneellä eli vesitaksilla.

Pisimmällä tekemällämme taksimatkalla kuljettaja osoittautuu mukavaksi juttumieheksi. 37 – vuotias jemeniläinen on pyörittänyt taksin rattia Dubaissa kymmenen vuotta. Jemenissä miehellä on vaimo ja kuusi lasta, nuorin kolmen kuukauden ikäinen ja vanhimmat pojat aikuisuuden kynnyksellä. Kuljettaja toteaa, että pojilla ei ole varaa mennä Jemenissä naimisiin sillä vaimon ottaminen maksaa siellä 50 000 dirhamia eli kymmenen tuhatta euroa. Dubaissa avioon aikominen maksaa nelinkertaisesti. ”Paljonko vaimon ottaminen maksaa Suomessa?”, mies haluaa tietää. Toteamme, että ei mitään. ”Niin, ottohetkellä ei maksa mitään” seurueeseen kuuluvat miehet tarkentavat. Ai sanooko ne sitten, että anna minulle visakorttisi”, jemeniläinen nauraa Tätä kysymystä tuskin kuulee köyhässä Jemenissä, jonka syntyvyys kuuluu maailman korkeimpiin. Ollaanpa dubailaisten harjoittamasta työvoimapolitiikasta mitä mieltä tahansa, ainakin tuossa jemeniläisperheessä syödään isän työn ansiosta vähän leveämpää leipää. Tosin perhe elää ilman isää. Viimeksi vastasyntyneenä nähty pienokainen kipittää isää ovelle vastaan tämän seuraavalla kotimaan käynnillä

Kuten rakkaalla lapsella myös Dubailla monta nimeä, joista se tunnetaan. Se on taivaisiin kurkottavien pilvenpiirtäjien, ylellisten kultakatujen ja automerkkien, valtavien ostosmahdollisuuksien mekka. Mutta se on myös imaamin rukouskutsun kuulleiden, moskeijaan rientävien arabiasuisten miesten ja mustiin hunnutettujen naisten asuttama ihmeellinen hiekkaerämaa. Tuhannen ja yhden yön sadut alkavat elää. Vanhat itämaiset tarut tuovat silmiemme eteen Sinbad-merenkulkijan, Alibaban, prinssi Ahmedin ja Aladdinin taikalamppuineen. Todellisuus ja tarut sekoittuvat tavalla, joka ei jätä ketään kylmäksi. Tänne pitää päästä uudelleen ja uudelleen.

Täällä kaikki tiet vievät Dubaihin.

Arvontaa ja kommentteja

Alempana oleva arvontapostaus on siis voimassa siihen saakka, kun viisikymmentä kirjoitusta täyttyy. Siihen on matkaa muutamia postauksia. Mielentilasta ja käytettävissä olevasta ajasta riippuu, milloin tuo virstanpylväs täyttyy.

Mutta siis, edelleen, piileskeleviä lukijoita etsitään. Tiedän että Oulunsalossakin kurkitaan, huhuu, jätä jälki, ole hyvä. Sinut on nähty :)

Monien roolien nainen

Minna Canthin syntymästä on tänään kulunut 165 vuotta. Tämän monien roolien naisen syntymäpäivää on liputettu Suomessa vuodesta 2003 alkaen myös tasa - arvon päivänä. Niinpä tänään aamulla Muuramessakin kymmenet siniristiliput hulmusivat sinistä, tällä kertaa pilvetöntä taivasta vasten. Minna Canthin elämän tärkeimmät vaihteet liittyvät vahvasti Jyväskylään sillä hän aloitti vuonna 1963 ensimmäisten opiskelijoiden joukossa vasta perustetussa seminaarissa. Jyväskylässä hän perusti perheen ja oli hyvin aktiivinen monella rintamalla.

Nainen, joka sai ensimmäisenä kunnian nousta kansallisten suurmiesten linnalle liputuksen arvoiseksi, ei voi olla kuka tahansa henkilö. Minna Canth rikkoikin naisille asetettuja rajoja monin tavoin. Canth oli kirjailija, lehtinainen, yhteiskunnallinen vaikuttaja, seitsenlapsisen perheen yksinhuoltaja ja liikenainen. Minna Canth syntyi Tampereella 19.3.1844 ja kuoli Kuopiossa Snellmanin päivänä 12.5.1897. Snellmanin ohella Canth oli yksi Kuopion merkittävimmistä henkilöistä 1800 - luvulla. Minna Canthin elämään mahtui siis myös aika Jyväskylässä, jossa hän opiskeli, avioitui ja synnytti seitsemän lasta.

Ulrika Wilhelmina Johnson kävi Kuopiossa kahta valmistavaa koulua ja ruotsinkielistä tyttökoulua. Syksyllä 1863 hän pääsi ensimmäisten naisopiskelijoiden joukossa aloittamaan opiskelun kansakoulun opettajaksi Jyväskylän juuri perustettuun seminaariin. Minna – nimen hän otti käyttöön seminaarissa. Opiskelu keskeytyi jo kahta vuotta myöhemmin, jolloin Minna avioitui seminaarin luonnontieteen opettajan Johan Canthin kanssa. Perheeseen syntyi Jyväskylässä seitsemän lasta: Anni, Elli, Hanna, Maiju, Jussi, Pekka ja Lyyli. Jyväskylässä asuessaan Minna kirjoitti lehtiin ja hänen esikoisteoksensa Novelleja ja kertomuksia julkaistiin. Vuonna 1879 lehtori Canth kuoli lyhyen sairastamisen jälkeen Helsingissä. Järkyttynyt Minna odotti seitsemättä lastaan ja epäluulo Helsinkiä kohtaan syöpyi hänen mieleensä lopuksi ikäänsä. Tammikuussa 1880 syntyi perheen nuorin tytär. Kaksi kuukautta myöhemmin kolme hevoskuormaa muuttotavaraa ja lapsia lähti kolmen päivän matkalle Kuopioon. Minna Canthista tuli 17 vuoden tauon jälkeen taas kuopiolainen. Minna Canth otti hoitaakseen vanhempiensa pahasti tappiollisen puuvillaputiikin. Kuopion tuomiokirkon vieressä, Snellmanin puiston laidalla sijaitseva putiikki menestyi Minnan hoiteissa. Minna Canthin yrittäjänura oli poikkeuksellisen menestyksekäs ja sen myötä hän rikkoi naiselle asetettuja rajoja monin tavoin. Havaitessaan epäkohtia Canth reagoi niihin nopeasti kirjoittamalla lehtiin voimakkaita kursailemattomia kannanottoja, jotka pitivät yllä keskustelua yhteiskunnallisista ongelmista. Naisasian lisäksi Canth otti kantaa mm. sosiaalihuollon huonoon tilaan.

Vuonna 1982 avattuun Korttelimuseoon sisustettu Minna Canthin huone muistuttaa hyvin pitkälle, aina tapettien kuosia myöten parin korttelin päässä ”Kanttilassa” ollutta Minnan salonkia. Huonetta hallitsee uusrokokookalusto, joka on tiettävästi peräisin Canthien kodista Jyväskylän kodista. Tuo pöydän ääressä Canth kirjoitti kaikki teoksensa. Kirjailijan työhuone muuttui kuitenkin käden käänteessä iloisen seuranpidon tai kiivaan väittelyn keskukseksi, Minnan salongiksi, vieraiden tupsahdettua visiitille Kanttilaan. Sohvan yläpuolella seinällä on perheen valokuvia, Minna Canthin vanhemmat, Canthit nuorena avioparina ja Minna Canth 50 – vuotiaana. Huoneessa on runsaasti viherkasveja, kuten alkuperäisessä Minnan salongissa.

Kuopion korttelimuseo koostuu yhdentoista vanhan puutalon muodostamasta korttelista. Vanhin rakennus on peräisin 1700 – luvulta. Korttelimuseo esittelee erilaisten perheiden koteja ja työtiloja.Nostalginen kahvio tarjoaa herkkuja ja mahdollisuuden viivähtää viehättävässä puutarhassa. Piipahdus korttelimuseossa keskellä kaupungin kiivasta sykettä on matka menneen ajan rauhoittavaan maailmaan, aikaan jolloin Minna Canth piti puotiaan Snellmanin puiston laidalla.

Lukijoita etsitään

Viideskymmenes postaus lähestyy hyvää vauhtia. Virstanpylvään kunniaksi järjestän arpajaiset, kuten blogimaailmaan hyviin tapoihin kuuluu. Samalla peräänkuulutun lukijoiden perään, ketä sivuilla oikein kurkkii, jälkiä näkyy mutta kiinni ei saa. Siis Hanna, sinä joka olet oikein elvistellyt kommentoimattomuudellasi, tunsitko piston sydämessäsi? Tämä koskee myös Sinua! Ja Ulla, sinä uskollinen kommentoija, olisiko tässä täytettä Sinun uusiin kirjakaappeihisi? Sillä kirjamessujen vakiokävijänä, mukaan on tarttunut joitakin opuksia useampia kappaleita. Kirjat ovat siis iskemättömiä ja sisältävät lukemattomia tarinoita.

Ensiksi Astrid Lindgren - faneille Peppikirja, jonka kuva ei suostu latautumaan tänne.

Lasten ja vanhempien sutkauksia:

Se, joka sanoo että helppoa kuin tikkarin vieminen lapsen suusta, ei ole koskaan yrittänyt viedä tikkaria lapsen suusta.

Kun olin pieni, isä ja äiti muuttivat paljon, mutta löysin heidät joka kerta.

On pojillakin mielenkiintoista sanottavaa, kunhan jaksaa kuunnella tarpeeksi kauan.



Rajan takaa ostetut paperinukkekirjat, jotka alkavat meillä olla harvinaisuuksia.




Italialainen buffetpöytä. Sanna, minusta tuntuu, että Laurilta puuttuu vielä tämä Italiakirja!




Ja viimeisinpä mutta ei vähäisimpänä pinossa onKalevalan juhlavuoden kunniaksi Elias Lönnrotin päivän lähestyessä hänen elämänkertansa, Monena mies eläessänsä.

Nämä kirjat siis tupsahtavat kommentin heittäneen ja arvonnan voittaneen postilaatikkoon. Tai suoraan kotiin mikäli matkaa on vähän.

Kuninkaallisia keräilyaarteita

Eräänä päivänä Viktorian kihlauksen innoittamana päätin ikuistaa kaikki aiheeseen liittyvät keräilyaarteni. Ja huom! Ennenkuin tilaatte valkotakkiset paikalle, lieventäväksi asianhaaraksi katsottanee, että lähes kaikki on hankittu kirppareilta Ruotsista ja Suomesta. Näiden takia ei ole tarvinnyt järsiä näkkileipää.


Ensiksi tietysti ihana Silvia, josta kaikki alkoi. Keskellä olevassa rasiassa, jonka kannessa on Silvian ja Kallen hääkuva säilytän - - - vihkisormustani, jonka siippa on poikkaissut vuonna miekka ja kirves. Synnytyksessä ennakoitujen toimenpiteiden vuoksi koruista piti päästä eroon.
Tiesittekö muuten, että Silvia on vuorokauden meidän Tarjaa vanhempi?


Muutamia kuninkaallisia juoruja sisältäviä lehtiä.


Pieni otos korttikokoelmasta, jota olen kartuttanut jo vuosia.



Kirjoja. Oikeanpuolimmainen on kuninkaallinen satukirja. Näitä satuja Vickan, Madde ja pikku prinssi ovat piltteinä kuunnelleet.



Meillekö se Vickan siinä huiskuttaa sillä "olinhan siellä minäkin"...(sekä 5000 muuta, mutta väliäkö sillä...:))

Löytö kirpparilta Taalainmaalta. Neljä albumillista kuninkaallista perheiloa.



Tämän kuvan tänne rykäistessäni kuulen jo sireenien äänen korvissani. Siippa voi kuitenkin todistaa, että makuukamariin asti siniveriset eivät ole päässeet. Sattui vain olemaan valoisampi ja parempi kuvauspaikka kuin pimeähkö aula, jonka seinällä roikkuvat. Kun "sattui" olemaan kalenteri, jossa oli noin viehkoja kuvia, tauluiksihan ne päätyivät.


Kun olin nuori, eräs mies kertoi, että hänen edesmennyt vaimonsa oli todella kiinnostunut kuninkaallisista ja seurasi heidän elämäänsä. Aika outoa, ajattelin. Lievennnykseksi sanottakoon että meikäläisen kiinnostus kohdistuu vain länsinaapurin siniverisiin ja heistäkin lähinnä Victoriaan.

Mutta mistä ihmeestä kirjahyllyyn ovat tipahtaneet nämä opukset?

Juuri hääkampausta hakiessani keskustelimme kampaajan kanssa siitä, että lakan kanssa ei kannata pihtailla, että ei käy kuin Dianalle, jonka kampaus floppasi jo ennen aamenta. Totesimme yksissä tuumin, että se oli ehkä enne koko flopista, joksi avioliitto osoittautui. Näitä satuhäitä kuuntelin radiosta heinäkuussa 1981 työpaikallani Piippolan kotiseutumuseossa.

Rilla kävi pääkallopaikalla länsinaapurissa viime viikolla, mutta ei ollut löytänyt tuliaiseksi Victoria&Daniel - korttia. Olisi jo aika, Suomessa odotetaan!

Olisikohan Suomessa paikkaa ja kiinnostusta Victoria - museolle?

HUOMIO!

Sinä, joka etsit Karjala - asiaa.

Juttu löytyy Pietari jutun jälkeen alaspäin menemällä.

Keskisuomalaiset reissurouvat häirikköinä Pietarissa

Reissurouvat perustettiin vuonna 2007 vastineeksi miesten saunaseuralle. Reissurouvien toiminta on avointa kaikille naisille, jotka tuntevat matkailun poltteen suonissaan. Tarkoituksena on tehdä erityisesti lähialueille suuntautuvia matkoja. Ensimmäiseksi kohteeksi valitsimme alkukesän hehkussa kylpevän Pietarin.

Pietarhovin eli Kesäpalatsin upeus mielessämme karautimme sinne eräänä Pietarin matkamme iltapäivänä kantosiipialuksella. Korissa oli piknikeväät ja suunnitelmissa viettää koko päivä Pietarhovin upeissa puistoissa. Ihastelimme suihkulähteitä ja saavuimme yläpihalle, palatsin edustalle. Meitä kuitenkin alettiin välittömästi hätyytellä porttia ja uloskäyntiä kohden. Koska yhteistä kieltä ei ollut, emme ymmärtäneet miksi meistä haluttiin niin pikaisesti päästä eroon, sillä matkaoppaan mukaan paikan piti olla auki vielä useita tunteja. Toki opas oli painettu jo erinäisiä vuosia sitten, mutta arvelimme, että tokkopa itänaapurikaan jatkuvasti menee hyväksi havaittuja aukioloaikoja muuttelemaan. Me olimme päättäneet päästä piknikille Pietarhovin upeisiin puistoihin joten emme häätökäskyä uskoneet. Silloin otettiin käyttöön jo käsirautamerkit. Muutkin näyttivät vetäytyvän poistumissuuntaan joten päätimme hivuttautua porttia kohti. Lopulta saimme tietää syyn: Itse Venäjän tuore presidentti Dmitri Medvedev oli tulossa visiitille kahdeksan muun presidentin kanssa. Tavallinen kansa ei ollut toivottu näky Pietarhovin alueella turisteista puhumattakaan.

Tässä vaiheessa käsirautamerkkejä ei oltu vielä tarvittu, vaan yritimme ratkaista asian keskustelemalla

Levitimme eväämme palatsin läheiselle nurmikolle ja jäimme odottamaan korkean tason vieraita. Löysimmekin hyvän leiripaikan Kesäpalatsiin johtavan tien varrelta. Olimme aitiopaikalla seuraamassa miten tienvarrella alkoi suihke. Pensaat tasoitettiin, kuivat pensaat vaihdettiin näyttävämpiin, roskia siivottiin ja puiden pikkulinnutkin tuntuivat pidättävän henkeä jännityksestä. Paikalle saapui komppanioittain armeijan sotilaita, mustat diplomaattiautot suhasivat edestakaisin poliisisaattueessa, mutta Reissurouvat mussuttivat croissantia ja sämpylää nurmikolla.

Näistä koroista en luovu - kisan finalistiehdokas herkistyi keskellä kävelytietä

Kellon tullessa lähelle h - hetkeä asetuimme portin liepeille odottamaan lomamme huippukohtaa. Muista paikalla olleista turisteista sotilaat eivät piitanneet, mutta meille annettiin tiukkasanainen häätökäsky. Marja yritti vielä selittää, että me haluaisimme nähdä presidentin, mutta tyly tuomio oli: ”Te ette voi nähdä häntä, poistukaa linja - autoasemalle”. Päivien mittaan meidät häädettiin pois eräistä häistä, koska niiden väitettiin olevan yksityistilaisuus, pyydettiin poistumaan piknikiltä puistosta, koska olimme kuulemma valloittaneet lasten leikkipuiston sekä kiellettiin nauramasta kirkossa, joten totesimme olevan mahdotonta olla itänaapureille mieliksi. Matkaopaskirja tosin olikin varoittanut, että ihmisten tylyyttä Pietarissa ei kannata hätkähtää. Venäläinen ei hymyile tuntemattomalle, koska hymy on tarkoitettu vain rakkaille läheisille. Sovimme kuitenkin, että ennen seuraavaa reissua luemme Kultaisen käytöksen oppaan, jotta osaamme käyttäytyä itänaapurissakin niin, että emme joudu joka paikassa ulosheitetyiksi. Hyvät tavat ovat maailmalla valttia.

Aidan taakse kertyi sotilaspoikia pitkät rivit

Toki ei ollut fiksua nauraa kirkossa, jossa kaikkien paikallisten keisarien sukuhaudat sijaitsivat, mutta lieventäväksi asianhaaraksi katsottakoon, että nauroimme sille, että olimme niin kiltin ja kunnollisen näköisiä, että uppo – oudot turistit uskoivat laukkunsa huostaamme. Katri, jota ei sanojensa mukaan historia niin jaksa kiinnostaa istuskeli kirkon seinustalla, kun pari turistia oli tullut kysymään voisiko hän pitää heidän laukkujaan vähän aikaa. Turistit viipyivät poissa ainakin kymmenen minuuttia, tuossa ajassa laukunvartija olisi ehtinyt jo aika kauas, jos olisi sattunut olemaan sitä sorttia. Ehkä turistit arvelivat, että veli venäläiseen ei voi niin luottaa.

Pietarin reissusta riittää aihetta useampaan postaukseen asti, sillä totta kai jouduimme ongelmiin myös tullissa. Tosin meistä riippumattomista syistä. Pietari on myös niin upea ja monitahoinen kaupunki, että sen erityislaatuisuutta ei aivan yhdellä rykäisyllä pysty selvittää.

Elämää Karjalassa

Punapuseroinen Lilja vastaanottamassa vieraita yhtä iloisena kuin aina

Ajatukset ovat viime päivinä olleet Karjalassa Liljan perheen luona heidän vastoinkäymistensä takia.

Lilja Nikutjeva asuu poikansa Sergein perheen kanssa Kalevalassa Lenininkadulla. Sergein vaimo Natalia on kotoisin kaukaa Etelä - Venäjältä, monen tuhannen kilometrin päästä. Perheessä on tällä hetkellä kolme lasta. Kuusi vuotias Marjatta, neljä vuotias Matvei eli Matti ja kahden vanhan Sofia.

Sergei ja Natalia

Marjatta

Matti

Sofia, joka oppi kävelemään vasta kaksivuotiaana, sillä hänen silmissään on jotain vikaa, näkö on erittäin huono ja odottettavissa onkin leikkaus Pietarissa asti

Sergein perhe muutti Etelä - Venäjältä Karjalaan reilut pari vuotta sitten. Sergei on hammasteknikko ja hänen unelmansa onkin saada hammasklinikka Kalevalassa käyntiin. Rakennus on jo hyvällä alulla. Natalia on rakennusinsinöörin koulutuksella laatinut piirustukset ja niinpä klinikkarakennus onkin komea katsella, kunnon perustuksella eikä vähän sinnepäin kuten rajan takana on tapana. Sergei myös alkoi muutettuaan laajentaa Liljan paritalon puolikasta perheelle riittäväksi. Haaveena on saada myös sisävessä ja suihku. Lämmitys on lähes puillä lämmittämisen varassa. Remontin yhteydessä keittiöstä purettiin puuhella ja muurattiin leivinuuni. Muuraus kuitenkin epäonnistui ja uunia ei voi lämmittää koska se työntää kaikki savut sisälle. Juuri nyt Karjalassa on kolmenkymmenen asteen pakkasia, leivinuunin lämpö olisi totisesti tarpeen.

Sergei ja kovan onnen uuni. Aina ei Sergeitäkään varmaan epäonnistunut muuraus naurata.

Juuri kun perhe oli muuttanut Kalevalaan, seitsemänvuotias Kiril-poika leikki pihassa kavereidensa kanssa, kun pihalle tuli mies, joka kysyi kuka pojista lähtee hänen kanssaan ostamaan karamellia. Kiril lähti ja löydettiin seuraavana päivänä pitkien etsintöjen jälkeen läheisestä metsästä raiskattuna ja kuristettuna. Elämän on kuitenkin Karjalassakin jatkuttava, vaikka tuska ja ikävä on suuri eikä tapahtunutta voi vieläkään ymmärtää.

Kirilin muistolle palaa tuikkukynttilä aina, kun niitä Suomesta saadaan. Karjalassa ne ovat vaikeasti saatavissa ja kalliita.

Tuona elokuisena päivänä Kiril houkuteltiin pihaltaan seurauksin, jotka hänen läheisensä muistavat lopun ikäänsä. Karjalainen luonne on kuitenkin elämän koulima ja koettelemusten jälkeenkin yritetään selvitä ja elää päivä kerrallaan. Kirilillä ei ole enää hätää, mutta jälkeenjääneiden tuska ja surutyö on pitkä prosessi.

Natalia saunapolulla.


Ja itse kyly.



Natalia ja Marjatta kattavat pöytää.

Matti käsienpesulla. Vesi tuodaan kadunvarteen säiliöautolla muutaman päivän välein.

Nyt perhettä on kohdannut jälleen uusi vastoinkäyminen. Lilja on huolimatta 75 - vuoden iästään töissä lastenkodissa, koska sieltä saatava palkka on tarpeen toimeentuleemiseen.

Reilu viikko sitten Lilja sai jalkaansa veritulpan ja joutui sairaalaan. Sairaalassa on ruokala, mutta koska siellä syöminen maksaa, vievät perheet yleensä potilaalle syötävät päivittäin sairaalat. Myös hoidossa tarvittavat lääkkeet on haettava lääkärin määräyksen jälkeen itse apteekista.

Nämä kuluerät, sairaalamaksut ja lääkkeet ovat perheelle lähes ylivoimaisia maksettavia.

Jos haluat auttaa, edes pienellä summalla, apu otetaan todella kiitollisena vastaan. Liljan puolipäivätyössä päiväkodissa kuukausittain ansaitsema palkka vastaa noin 35 euroa. Työttömyyskorvaus Karjalassa on noin 50 euroa kuussa ja sitä saa moni, koska työtä ei ole tarjolla. Ruoka on kuitenkin lähes Suomen kauppojen hinnoissa.

"Jussin kanssa olimme aina metsässä ja Kuittijärvellä. Nyt kun käyn järvellä, kyselen: ”Missä olet Jussi, näetkö Lilja on täällä Kuitin rannalla”.