Good bye!

Eilen kävimme juttukeikalla ihastuttavassa kodissa. Nämä kuvat on räpsäisty juttelun lomassa suurinpiirtein silmät kiinni. Kuvaaja oli totta vie erikseen. Alkuperäiset kuvat sisätiloista eivät ole niin tummia kuin mitä tässä näyttävät. Jospa niistä kuitenkin saa jotain käsitystä kodin tunnelmasta. Pihasaunakin oli todella viehättävä.

Koti on täynnä yksityiskohtia. "Takkahuoneen" tapetti jäljittelee puuseinää onnistuneesti.

Pietu-poika ja Neilikka-koiruus jäävät tässä tosi tummiksi.

Kuin myös ranskalaishenkinen keittiö.

Siellähän se kuvaaja piileskelee. Suuri talon isännän rakentama kaappi oikealla kätkee suuren taulutelkkarin. Ovet on tehty vanhoista ikkunoista ja ne oli haettu Turusta saakka.

Eipä aikaakaan niin on joulu...

Näihin kuviin ja näihin tunnelmiin on hyvä jättää blogi tauolle. Ehkä tapaamme vielä jonakin päivänä, kukapa tietää. Onni suosi arvonnassa Rillaa, mikäs se somempaa ruotsalaishenkisellä sisällöllään. Ja ko. henkilö on ollut uskollisin kommentoija, joten palkitsen hänet mielelläni tuosta uroteosta.

See you!

Nyt on aika....

ei hyasinttien vaan blogiarvonnan, sadannen postauksen kunniaksi. Hiukan on tämän blogin jatko vaakalaudalla, on jonkinasteisia motivaatio-ongelmia. Mutta arvotaan ensin ja mietitään jatkoja sitten. Satuin huomaamaan eräästä nettikeskustelusta, että oli arvioitu jonkun Ruotsin juttuni perusteella, että allekirjoittanut on yhtä rähmällään Ruotsiin päin kuin demarit Venäjälle päin. Mitähän arvelisi kyseisen lausunnon antaja, jos tietäisi, että meikäläinen on lähes yhtä rähmällään myös siihen itänaapurin suuntaan... Tosiasiahan on että vaikka olen sydänjuuriani myöten isänmaallinen, rakastan silti myös tuota länsinaapuria, jota kunnon suomalaisena tulisi kuitenkin inhota, kadehtia tai tuntea jotain muuta negatiivisia tunteita, jotta olisi se menisi keskivertosuomalaisen normaalikäyttäytymiseen. Nyt kuitenkin avaan palasen ruotsalaista unelmaa Carl Larssonin kotiin. Siihen liittyy myös blogiarvonta.

PALA RUOTSALAISTA UNELMAA: CARL LARSSONIN LILLA HYTTNÄS

Aika on pysähtynyt Lilla Hyttnäsissä sadan vuoden taakse. Aikaan, jolloin Karin Larsson hoiti puutarhaansa, lapset kirmailivat avarilla pihoilla ja Carl – isä tallensi heidän leikkejään maalauksiin, jotka ovat levinneet ympäri maailmaa kortteina ja kalentereina. Käynti Lilla Hyttnäsissä on kuin astuisi taulusta toiseen.

Carl ja Karin Larsson muuttivat aluksi kesäpaikkana pitämäänsä taloon seitsemän lapsen kanssa vuonna 1888. Vaikka Karin lopettikin maalaamisen perustettuaan perheen, hänen designiään voi nähdä ympäri taloa kankaissa ja gobeliineissa. Karin myös suunnitteli huonekaluja. Esimerkiksi lastenhuoneiden sängyt Karin teetti puusepällä, samoin ateljeen keinutuolin. Keinutuoli oli Carlin mielestä hyvin kömpelö ja ilmeisesti samaa mieltä oli tuolin tehnyt puuseppä, joka toimitti tilauksen yöaikaan, koska ei kehdannut sitä päivänvalossa kuljetella. Carl arvosti vanhoja huonekaluja ja vanhan talon henkeä. Hänen mielestään kalliit huonekaluliikkeestä ostetut huonekalut eivät taanneet kodin viihtyisyyttä. Larssonin talo on täynnä eri suuntiin johtavia rappusia ja huoneet täynnä mielenkiintoisia yksityiskohtia. Perheen lukuisat yövieraat ovat ikuistaneet nimensä makuunurkkauksen seinään. Jo ulko – oven yläpuolelle maalattu lause toivottaa vierailijan tervetulleeksi: War välkommen kärä du till Carl Larsson och hans fru.

Talo kasvoi perheen mukana. Isä - Carl patsastelee kahvilan edustalla.

Larssonin maalaukset kuvaavat perheen elämää. Kuvien perusteella se oli pelkkää aurinkoista kesälomaa, jonka keskeyttivät vain lumivalkoiset, onnelliset jouluaatot. Maalaukset ovat arkipäivän idylliä kauneimmillaan. Akvarellikirjojen välityksellä kuvat levisivät ruotsalaisiin koteihin ja vaikuttivat useiden sukupolvien ajan kotien sisustukseen. Larssonista tuli Ruotsin kaikkien aikojen suosituin kuvataiteilija. 2000 – luvulla Lilla Hyttnäs on Ruotsin suosituimpia turistikohteita. Valokuvaaminen talon sisällä on kiellettyä. Niinpä pala ruotsalaista unelmaa jää edelleen elämään postikortteina, joiden välittämissä tunnelmissa sai hetken viivähtää.

Larssonin perheen hauta kirkkomaalla.

Ei liene vaikea arvata, että arvonnan teemana on ruotsalaisuus.



Kaksitoista kappaletta erilaisia kaksiosaisia kortteja tuolta Larssonin perheen koti - idyllistä. Huoneet olivat juuri kuin korteissa, vain pienempiä, miksi ne oli kuvitellut.



Iki-ihana Eemeli dvd.



Viiru ja Pesonen satulevy.



Sekä kaksi arkkia Astrid Lindgren teemaisia kiiltokuvia.

Tämä paketti ei paina paljon ja lähtee välittömästi postiin voittajan selvittyä. Osallistumisaikaa on ensi viikon maanantaihin asti.

Muuten olen sitä mieltä, että perheessämme asuu taiteilija. Vai mitä olette mieltä näistä vielä kehystämättömistä piirroksista. Kuvat ovat kokoa A 3, ylemmässä kuopus alemmassa tuntematon tähti.

Kaupunki, jonka nainen perusti

Olimme jokin aika sitten Rillan kanssa työkeikalla Pietarsaaressa. Päivä oli kaunis ja ehdimme tutustua myös kaupunkiin. Pietarsaari taitaa olla aika harvinainen kaupunki sillä sen perusti nainen nimeltään Ebba Brahe, jo vuonna 1652. Melkoinen täti tämä Ebba. Pohjamaan rannikolla sijaitsevassa kaupungissa suomenkieliset ovat edelleen vähemmistönä. Viehättävintä Pietarsaaressa on Skata, Suomen suurin yhtenäinen puutaloalue.

Jos kaupunginhotellikin on näin kaunis, paikkaan ei voi olla hurmaantumatta.

Puistoja on monta ja ne ovat hienoja. Ikävä kyllä tämän rauhoittumispaikan olivat valloittaneet puliukot ja akat, jotka huutelivat ohikulkijoille. Sinne ei paljon tehnyt mieli jäädä istuskelemaan.

Tule kokemaan Hollywoodin glamouria! Täällä ei oikeasti ole mitään vaatimatonta!

Kirkuivat mainoslaput ikkunassa. Huumorintajuista porukkaa nuo pietarsaarelaiset. Ikävä kyllä jäimme tuosta glamourista osattomiksi sillä pulju oli auki vain parina päivänä viikossa. Ja nyt ei sattunut olemaan se päivä.



Mutta tämä liike oli auki, täynnä kaikkea kaunista. Rilla löysi kummipojalle kastelahjan. Ja minä 5 kpl puisia valkoisia B-kirjaimia. Olivat superalessa, sillä valikoima oli mennyt suhteellisen suppeaksi sillä vain tuota yhtä, Suomessa ehkä harvinaista kirjainta oli jäljellä. Meillehän se sopi oikein hyvin.






Raatihuonekin oli näin kaunis.



Runeberg patsasteli eräässä puistossa sillä hänkin on viihtynyt tässä kaupungissa.



Tullessa poikkesimme Tuurissa. Otin siipalle muutamia kuvia Veskun plantaaseista, jotta hänellä riittäisi motivaatio oman puutarhansa kimpussa.



Toivottavastio en ole kade, mutta vähän on mielestäni mennyt överiksi...



Kyläkaupasta maailmanluokan nähtävyydeksi kertoo pallo. Ja tottahan se on.

Missä muualla ainakaan kotimaassa on ruokakauppa näin upeissa puitteissa...Yläkerrassa voi sitten katsella unia satiinilakanoiden välissä ostosturneen jälkeen...

Dubai muistoissani

Turhia kuvakansioita koneelta poistaessani löysin blogia varten kootun kansion, jonka kuvat eivät koskaan ole tänne päätyneet ja maaliskuisen naisten reissun muistelot taisivat jäädä vähiin. Oikeastaan on sangen sopivaa perehtyä aiheeseen nyt, kun joka toinen päivä vettä vihmoo pitkin ikkunoita ja tuuli vaikertaa nurkissa. On oikeutettua aloittaa sheikin kuvalla sillä hän on tuon koko ihmeellisen maailman takana. Sheikki Mohammed bin Rashid Al Maktoum on erittäin kunnioitettu ja omaa ihmeellistä karismaa. Sen voin kertoa omasta kokemuksesta satuttuamme samaan ostoskeskukseen. Miehen ympärillä leijui hyvin vahva aura.

Ja mitäkö sitten lomallamme teimme? Paitakauppoja soukeissa...

Litkimme lukemattomia cappucinokuppeja kahviloissa, joista tämä Ibn Battuta - ostoskeskuksessa oleva Starbuckscoffee epäilemättä upein...

Shoppailimme monissa eri ostoskeskuksissa

Ja taas tutuistuimme leivostarjontaan...

Ibn Battuta on mielestäni Dubain kaunein ostoskeskus eri maanosia kuvaavilla maailmoillaan. Tässä ollaan Tunisian tähtitaivaan alla.

Myös pojat viihtyivät ostareilla..

Naisista puhumattakaan...

Söimme hyvin ja ajan kanssa. Tämä tunnelmallinen ruokapaikka oli hotellimme lähellä.




Biitsille mentiin tietenkin mikäli ilma oli suotuisa...Ikävä kyllä Allah näki hyväksi lähettää ukkosilmoja lähes jokaisena reissupäivänämme. Joku taksikuski kertoi että ei ollut kokenut moista siellä kymmeneen vuoteen...

Kävimme aavikkoretkellä maasturilla.




Maistelimme vesipiippua.

Kahviloissa viihtyvät paikallisasukkaatkin...

Eikä ihme...

Hallitsijasheikki lähdössä ostarilta. Tämä mies on maailman viidenneksi rikkain ihminen. Ei mikään tyhjätasku siis.



Sheikin kuvia löytyy eri puolilta kaupunkia.

Mitä pienempi rekisterinumero, sitä vaikutusvaltaisempi ajaja. Alle tuhatnumeroiset kuuluvat sheikin lähipiirille ja ystäville.

Tällä pojalla oli hallitsijan kuva kojelaudallakin...

Nämä viehkot neitoset sattuivat samalle hotellille.

Kiitos vielä kivasta matkaseurasta reissukavereille!

Ich liebe Dich!

Viime viikolla lennähdimme Moseljoelle. Olimme varanneet tukikohdaksemme talon puolesta välistä jokea, siitä olisi hyvä tehdä retkiä joka suuntaan. Saksalaisten ystävällisyys teki vaikutuksen heti ensimmäisen illan aikana. Etsimme kotiamme, suurempi reitti oli tukittu tulevien viinijuhlien järjestelyiden takia, joten eräs paikallisasukasta viittoi meitä tulemaan hädin tuskin auton levyisistä raoista talojen välissä. Kyllähän siitä selvittiin, mutta veronsa se vaati. "Meidän" talomme vieressä näkyy kaksi taloa aivan limittäin ja lomittain. Täällä ei ole ollut takavuosikymmeninä kaavan kanssa niin justiin. Pihaa talossa ei ollut sen vertaa, että auton olisi voinut jättää siihen, joten veimme se aina naapurikirkon parkkiin.



Siellä kotimme on jossain tuon kirkon kupeessa joen toiselta puolen katsottuna.


Kävi kateeksi saksalaisia, jotka saavat iskeä purukalustonsa noin edullisiin eineksiin. Ylipätään ruokien hintataso myös kaupoissa oli ehkä puolet siitä mihin täällä kotimaassa on tottunut. Ravintoloiden ruokalistojen hinnat kääntyivät poikkeuksetta Saksan eduksi.

Kotikylämme nimi oli Zell. Sitä lähellä on yksi Moseljokivarren upeimmista kylistä: Bernkastel- Kues.

Kirkko keskellä kylää viinitarhojen ympäröimänä on aidointa Saksaa tällä puolen maata.

Puuskutimme 600 metriä vuorenrinnettä ylös tälle linnalle päästäksemme vain huomataksemme että viime metreillä eräs pirssi pyyhkäisi ohitse ja asettui linnan viereiselle parkkipaikalle. No, laitoimme kuskin hakemaan auton, vaikka alamäkeen taivaltaminen on huomattavasti helpompaa sillä matkassa oli eräs raskautettu ihminen, jota halusimme säästää.

Kotimme nurkilla oli kylttejä kertomassa että kelttiläiset viinijuhlat alkavat viikonloppuna aivan ikkunamme alla.

Pyörähdimme Luxenburgissa Villery&Bochin tehtaanmyymälässä. Oli niin edullista, että jopa siippa yllytti ostamaan lusikoita, kakkulapioita ym. tuikitarpeellista. Kelpaa jouluapöydässä lipoa riisipuuroa ja leikata kaakkua.

Nämä kaakkuset taisivat olla tyrkyllä Luxenburgin kahvilassa.

Trier on Saksan vanhin kaupunki ja varsin kaunis sellainen.

Ja niin alkoivat juhlat kotikadullamme. Tämä tätönen pyöritti tuota ilmeisesti rypäleisiin liittyvää vempelettä vuoroin gladiaattorin, vuoroin viikingin kanssa.

Yhtään juopunutta ei näkynyt ja tunnelma oli hieno. Jos sama kolmepäiväinen juhla järjestättäisiin Suomessa olisi näky hieman toisenlainen. Viinikin on viisasten juoma ja niitä viisaita on rakkaassa kotomaassamme hyvin vähän.

Erilaisia ruokia tarjoavia pisteitä oli lähistöllä kaksitoista. Ollessamme menossa erääseen, eräs viikinki kysyi minkä ikäisiä olemme ja arveli että 63. Onneksi hän nykäisi perään sen olleen vain tsoukki. Nimittäin paikka minne olimme menossa näytti olevan paikallisen Marttakerhon piste.

Tämä viikinki arveli meidän tulleen juhlimaan Tanskasta.

Iltayön tunnelmaa. Miehet roikkuvat ikkunassa seuraamassa juhlia. Teija on vaipunut sohvan syleilyyn.

Sama huone päivänvalossa.

Cochemin jo ennen hyväksi havaittua leivostarjontaa piti käydä tutkimassa.

Cochemin kaunista kylää. Oikealle näkymättömiin jää kylän yläpuolella kohoava linna.

Burg Elz (joka ei ole Cochemin linna) on yksi Saksan suosituimmista linnoista. Sitä rakennettiin 500 vuoden ajan, joten rakennustyylejä on useita. On erkkeriä ja parveketta joka lähtöön. Linna on laaksojen välissä korkea kukkulan laella. Sijainti oli hyvä, linnaa ei koskaan valloitettu saati tuhottu. Valloittamatta se oli jäädä meiltäkin, sillä sitä oli hyvin vaikea löytää. Löysimme kohtuudella parkkipaikan josta näytti lähtevän kävelypolku linnaan. Sattuneesta syystä emme kuitenkaan arvanneet lähteä testaamaan polun pituutta, vaan jatkoimme linnakylttien mukaan. Ajoimme melkoisen ympyrän pitkin maaseutua, vähintään toistakymmentä kilometriä kunnes saavuimme parkkipaikalle. Matkaa oli vielä 2 kilometriä, mutta pikkuinen bussi vei linnalle ja sieltä takaisin. Jälkikäteen on selvinnyt että tuosta kävelypolulta olisi linnaan ollut peräti yksi kilometri.

Saksa teki taas unohtumattoman vaikutuksen. Saksalaisten ystävällisyys ja kohteliaisuus, upeat maisemat, edullinen hintataso, hyväkuntoiset tiet saivat taas uusia ihailijoita. Historiaan höyrähtänyttä keskiaikaiset linnat houkuttavat aikamatkalle ritariaikaan. Saksassa menneisyys on elävänä läsnä.

Voisin sanoa Saksanmaalle: Ich liebe Dich!