Keski - Eurooppaa osa 1

Miten käy, kun kaksi naisihmistä lähtee kahdestaan valloittamaan vuokra-autolla Keski – Eurooppaa? Mittarissa reilun neljän päivän reissun jälkeen 1400 km ja neljä maata, muistikorteilla tuhansia valokuvia, kasvoissa värimuutoksia ja lukemattomia naurunryppyjä ja aivolohkoissa unohtumattomia kokemuksia.

Tämä kuljettaja on aidosti iloissaan auton avaimista....ja navigaattorista...

Hahnin kentällä kuulemme iloisen yllätyksen, varaamamme pienimmän (lue halvimman) kaksiovisen volkkarin sijaan pääsemmekin kurvaamaan Euroopan teille ja turuille mustalla, 2000 km ajetulla BMW:llä samaan hintaan. Navigaattorilla varustettua volkkaria ei nyt meidän onneksemme olekaan tarjolla. Kuvailemme autoa yltä ja päältä ennen kuin edes maltamme kurkata sisälle. Niin on upea auto, että kiittelemme itseämme otettuamme vuokraamosta vakuutuksen, jossa ei ole lainkaan omavastuuta. Pienenkin naarmun korjauttaminen varmasti tulisi maksamaan maltaita. Alamme asentaa ensimmäistä osoitetta navigaattoriin, mutta näppäilystä huolimatta näyttö pysyy vaiti. Sormi on jo menossa suuhun, mutta onneksi huomaan miehen, joka on lähdössä omalla autollaan. Mies ehtii hypätä autoonsa, joten koputan ikkunaan ja sanon, että meillä on navigaattori. Siihen sanavarasto sillä hetkellä loppuukin. Ai, teillä on navigaattori, oletteko Suomesta? mies kysyy. Viittomakieleen turvautuen saan kuitenkin miehen nousemaan autostaan. Nähdessään meidän navigointilaitteemme hän tajuaa miksi tulin asiasta hänelle ilmoittamaan eikä varmaan enää arvele että navigaattorit ovat Pohjoismaissa ennennäkemättömiä laitteita. Vänkärin ja kuskin välissä on nappi josta navigaattori alkaa totella ohjeita. Niinpä osoitteeksi otetaan Cocheim ja pieni viininviljelmä tila siellä, ensimmäinen yöpaikkamme.



Ensimmäinen yöpymismajatalomme, viininviljelystila

Saksan kamaralle laskeuduttamme saan maassa asuvalta Hanna – ystävältä tekstiviestin:
Tervetuloa suurenmoiseen Saksaan! En ole varmaan koskaan muistanut hehkuttaa sinulle miten fantastinen maa tämä koko Deutschlandia on. Tuo hehku huokuu kielestä ja kansasta, käsikynkkäpariskunnista, kyläidylleistä ja siitä, että missään muualla maailma ei elä niin pedanttia ja suunnitelmallista täsmäelämää. Ette näe koko fiilistä hetkessä mutta haistelkaa kesää ja maistelkaa Kucheneita. Ihastukaa ja rakastukaa, laittakaa silmät kiinni ja kuulkaa mikä sointi saksan kielessä soi! Se on jotain mitä ette sieltä Alpeilta löydä! Sanokaa genau ja hymyilkää! Muuta ei tartte tietää! Pelargoniat päivänne pelastakoot!



Noin kauniisti tervetulleiksi toivotettuina saatoimme todeta Moselille laskeuduttuamme tulleemme keskelle satumaailmaa. Ei ole ihme, että Moselia on sanottu kauneimmaksi osaksi Saksaa ja Cochemin kylää Moselin romanttisimmaksi kaupungiksi. Moselin varsi on täynnä ikivnhoja taloja, kirkkoja ja satulinnoja. Kylät ja pikkukaupungit ovat laakson todellisia helmiä. Cocheimin kaupunki jakautuu Moselin molemmin puolin ja on mainio tukikohta Moselin laakson kiertämiseen. Kylä on sopivan pieni, siellä voi kulkea jalkaisin, joka on valokuvauksen harrastajille tietenkin ainoa vaihtoehto. Turistikausi ei ole vielä alkanut, joten ruuhkia ei ole. Nukumme makeasti viininviljelystilalla.



Aamulla lähdemme kapuamaan kohti kylän yllä olevaa linnaa joka on Cochemin kaupungin ja koko kauniin Moselin laakson maamerkki. Linnan historia ulottuu yli 1000 vuoden taakse. Vuonna 1689 ranskalaiset tuhosivat linnan täydellisesti, mutta 200 vuotta myöhemmin linna rakennettiin uudestaan vanhojen piirustusten mukaisesti. Vuodesta 1978 lähtien linna on kuulunut Cochemin kaupungille. Linnasta löytyy mm. ritarisali sekä metsästäjän huone jossa valtava, elävänä 180 kiloa painaneen villisian pää. Erässä huoneessa on merenneitolamppu, symbolinen hahmo, joka pitää pahat henget poissa linnasta. Sitä koskettaessaan voi esittää yhden toivomuksen, joka on tosin voimassa vain yhden päivän. Toivon aurinkoa sillä muuten täydellisen retkipäivän pilaa ajoittain auringon eteen puskevat harmaat pilvet. Linnan parvekkeelta katsellessaan ymmärtää miksi paikalle vaivauduttiin rakentamaan linna 1000 vuotta sitten. Linna sijaitsee 100 metriä Moselin yläpuolella ja näkymät ovat huikeita. Linnasta lähdettyämme saatoimme todeta, että merenneitolamppu ei lupaillut tyhjiä, pilvet väistyvät ja aurinkoa riittää koko loppupäiväksi, mikä sai valokuvaajat puhkeamaan kiitoksiin.

Käsi sydämelle, kuka voi vastustaa? Ei nämä reissurouvat ainakaan....

Yli 500 vuotta vanha, hassusti vinoutunut talo

Olemme kuulleet paljon hyvää seuraavasta suunnittelemastamme pysähdyspaikasta Bernkasten Kuelista eikä paikka tuota pettymystä. Perinteiset puuristikkotalot reunustavat 1600 luvulta peräisin olevaa keskusaukoita. Toria koristaa satoja vuosia vanha kaivo ja yhdellä sivustalla huojuu 1500 luvulla rakennettu hyvin kapea ja vuosisatojen saatossa vinoutunut talo. Hyvin vatsamme pizzoilla täytettyämme lähdimme jatkamaan kohti Trieriä, joka on Saksan vanhin kaupunki. Roomalaiset perustivat sen jo n.18 eKr ja heidän kätöstensä aikaansaannoksia on nähtävissä vieläkin esimerkiksi Unescon maailmanperintölistalla komeilevassa kaupungin portissa, Porta Niagrassa, joka on ainoa lajissaan Alppien pohjoispuolella. Otamme osoitteeksi varaamamme linnahotellin, joka näkyy jo kauas kaupungille asti. Vastaavasti hotellin parvekkeelta on huikeat maisemat yli koko Trierin. Upea kirkko, jossa vierailimme, näkyy koko ympäristöineen. Nappiin meni tämäkin valinta, hinta sesonkiajan ulkopuolella edullinen ja unet syvät ja virkistävät. Vain linnut herättävät aamuyöstä konsertillaan, koska emme olleet ymmärtäneet sulkea yhtä verhon takana piileskellyttä ikkunaa.

Toinen majapaikkamme

MIMMIT 2009

SARJANUMERO, JONKA BLONDIKIN MUISTAA

Petäjäveden metsissä liikkui toukokuisena viikonloppuna varsin merkillinen sotilasjoukko. Maastopukujen alla näkyi selvästi totuttua naisellisempia muotoja. Olalla keikkuivat puupyssyt, joissa oma syntymäaika sarjanumerona. Se on blondinkin helppo muistaa. Ammuntakoulutus toteutettiin kuitenkin oikeilla kivääreillä.

Protestiin, että naisten ikiä ei koskaan saa julkaista, miehet kommentoivat, että syntymäaika lienee ainoa sarjanumero, jonka nainenkin kykenee muistamaan...

Tapahtuman aluksi reservin kapteeni Matti Jokitalo kertoo miksi kertausharjoitusryhmä Mimmit on kutsuttu kokoon. ”Keski – Suomen alueelta on löydetty henkilöitä, joilla ei ollut henkilöllisyystodistusta, he puhuivat huonosti suomea eivätkä osanneet kertoa miksi ovat tänne tulleet. Niinpä päätettiin pikakoulutuksella koota isänmaallisista naisista joukkoja ja kutsua ylimääräiseen kertausharjoitukseen. Kouluttajina lisäkseni toimivat vänrikki Hilliaho ja vänrikki Parviainen. Sotilaan peruskoulutus on yhtä kuin tottelevaisuuskoulutus. Joukon tulee suojata itsensä majoittumisineen ja estää ulkopuolisen joukon pääsy alueelle. Yliluutnantti Juujärvi pitää yleiskatselmuksen ja kertoo sotilaan oikeuksista ja velvollisuuksista”, Jokitalo toteaa. ”Tulitte sotilaiksi sillä hetkellä, kun kirjoititte nimenne asiakirjaan. Sotilaalta vaaditaan täysin ehdotonta kuuliaisuutta. Kotona olette ehkä harjoitelleet käskyvaltasuhteita. Perheenäiteinä olette tottuneet olemaan käskijöinä, mutta nyt te olette käskettävinä. Laki kuitenkin suojaa sotilasta käskyjen väärinkäytöltä”, lohduttaa Juujärvi. On tosin annettu ymmärtää, että joka ei ilmesty määräaikaan mennessä paikalle, joutuu vessanteko-osastoon. Se lienee sallittua kuritoimenpidettä, jossa lakiin on turha vedota.

Ennen maastoon siirtymistä pidetään sulkeiset ja harjoitellaan marssimista. Sotilasmusiikin soidessa on hyvä lähteä tarpomaan kohti harjoitus - ja leiripaikkaa. Koska Mimmit on kutsuttu kertausharjoituksiin ilman armeijakokemuksia, arvelemme ampumisharjoituksen koittaessa noin 50 metrin matkan tauluihin aivan ylitsepääsemättömäksi asiaksi. Varmuuden vuoksi autot siirretään näköpiirin ulkopuolelle ja harjoituslaukaukset kajahtavat. Pian päästään varsinaisiin kymmeneen kilpailulaukaukseen. Ei ole pelkoa autonrenkaiden puhkomisesta, vaan laukaukset napsahtelevat tasaisesti keskelle taulua. Kahdeksan kymppiä ja kaksi ysiä, lieneeköhän allekirjoittanutkin väärällä alalla? Nähdään jopa useita kympin suorituksia, valioampujia nämä Mimmit. Myös pioneeriharjoitus, sillanrakentaminen puron yli tapahtuu ripeästi ja kekseliäisyyttä käyttäen.

Bloginpitäjän taulu. Tummat pyörylät harjoituslaukaksia.

Iltapalan aikaan alokasjoukko hyökkää innolla paikalle saapuvien voileipätarvikkeiden kimppuun.
”Tehdään eväitä, ei tiedä saadaanko huomenna mitään, kun miehet ovat kokkeina”, joku alokas hoksii. Valmiita sämpylöitä valmistuukin tulevan yön vahvistukseksi aimo keko. Määräysvaltasuhteiden kertomisesta huolimatta sanomista piisaa. ”Suomalainen sotilas jurputtaa aina, oli se sitten mies tai nainen”, joku miehistä heittää. Eräs alokas ehdottaa pitäisikö jo laittaa kamiinoihin tuli ja kyselee kuka osaa laittaa tulen. ”Sehän menee harakoille, jos nyt laittaa, se ei ole mikään varaava takka”, toinen alokas opastaa. Merkillistä on, että kun vessanpyttyä ei ole, ei ole tarvettakaan. Yksi alokas kuitenkin varovasti kyselee onko joku paikka sovittu vessanpaikaksi.

Puolen yön lähetessä suloinen lämpö on levinnyt telttaan, lievää savuhaittaa on tosin havaittavissa. Ennen telttaan sukeltamista on kuitenkin luvassa vielä harjoitus yön varalle. ”Levittäydytään niin, että jokaisen välissä on noin 5 metriä, että vihollinen ei ammu kaikkia kerralla. Makuulle vaan ja hyvä asemapaikka”, kapteeni komentaa. ”En olekaan tämmöisessä maastokosketuksessa ikinä ollut. Onkohan täällä käärmeitä”, eräs alokas kyselee. ”Oletteko valmiita ottamaan vastaan hyökkäävän vihollisen”, kyselee kapteeni käärmeasiaan kantaa ottamatta. Yhden jälkeen yöllä tieltä kuuluu hurinaa. Vihollinen tuleekin nykyään autolla. Vartiovuorossa olleet alokkaat kuuluttavat hälytyksen. Osa alokkaista kääntää kylkeä teltassa. Kapteeni antaa armon käydä oikeudesta eikä sanktioita tule.

Harjoituksen päätteeksi parhaat ampujat palkitaan armeijan muonapakkauksilla. Myös yöllisessä hyökkäyksessä miinaan kävellyt saa palkinnon urhoollisuudesta, vaikka todellisuudessa kyseinen alokas oli tapahtuneesta vain hyvillään, tiesihän se pääsyä takaisin makuupussin suojiin. Koska kyseessä ovat epäviralliset harjoitukset, on salasanakin varsin hempeää laatua. Kapteeni Jokitalo kertoo, että lähestyttäessä leiripaikkaa ja vartijan kysyessä salasanaa alokas vastaa: Doni. Johon vartija vastaa: Kulta. Ilmeisesti kapteeni odottaa itse pääsevänsä useinkin lausumaan tunnussanaa, sillä Doni on hänen joukoissa rymyävän vaimonsa lempinimi. Vaikka viholliselle ei anneta tuumakaan periksi, vaikuttaa siltä, että myös karskin sotilaan sisällä sykkii lämmin ja inhimillinen sydän. Siitä kertonee myös onnistuneen harjoituksen päätteeksi tapahtuva osallistujien palkitseminen hehkuvilla ruusuilla.

Jk: Harjoitus ei ollut maanpuolustusjärjestöjen järjestämä virallinen kertausharjoitus, vaan järjestäjinä toimivat huumorintajuiset perheen isät pilke silmäkulmassa.

Aurora hyväntekijä

Pääkaupunkiseudulle suuntautuneella työkeikalla jäi kahden jutun väliin luppoaikaa, joten Espoossa pyöriessämme ehdotin työparille, että käydään entisen kotitalon lipeillä sijaitsevassa Träskandan kartanon puistossa. Työpari on ollut Espoossa asumisen aikoihin alle kouluikäinen, joten hän ei moisia kartanoita muistanut edes nähneensä.

Eva Aurora Charlotta Karamzin oli sosiaali - ja diakoniatyön uranuurtaja Suomessa, ylhäistä sukua ja näkyvä seurapiirikaunotar Suomen Suuriruhtinaskunnassa. Vuonna 1835 Aurorasta tuli Pietarin talvipalatsin hovineiti ja keisarinnan avustaja. Aurora avioitui, mutta jäi leskeksi jo 31- vuotiaana. Hän osti Espoosta Träskendan kartanon, vietti kesät siellä ja talvisin asui Pietarissa tai matkusteli.

Toinenkin avioliitto päättyi vuonna 1854 Andrei Karamzinin kuoltua taistelussa Krimin sodassa.
Vuonna 1867 Aurora perusti Helsingin diakonissalaitoksen. Hän oli monella muullakin tapaa merkittävä hyväntekijä tuon ajan Suomessa.


Tällä puistolla olisi monta tarinaa Auroran aikaisesta iloisesta seurapiirielämästä. Aurora mainittiin eläessään Euroopan rikkaimmaksi naiseksi, jolla oli vaikutusvaltaa.

Muistolaatta Aurorakodin pihapiirissä Träskendassa.

Aurora Karamzin on haudattu Helsingin Hietaniemen hautausmaalle. Ville Vallgrenin veistämässä muistomerkissä on ranskankieliset sanat:
"Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kieltä, mutta minulla ei olisi rakkautta, olisin minä vain helisevä vaski tai kilisevä kulkunen".

Kevään iloja

Pyykit ovat kuivuneet iloisesti viime päivinä ja ruoho vihertää jo kummasti. Tässä huushollissa ei asu yhtään Marimekkofania, vaikka kuvasta voisi toista päätellä. Jostain syystä Benjami usein nähdään raitapaita päällä.

Daniel sai mopokortin kouraan ja sen jälkeen on skootteri saanut kyytiä...

Kamera kiersi taloa eräänä päivänä...

Muuratjärvi on lopulta päässyt jääpeitteestään..

Tunnelmia äitienpäivänä.

Benjamin eskarissa tekemässä kortissa oli kuva mustiinpukeutuneesta ja ruskettuneesta äidistä ja siinä luki, että "äiti käyttää mustia vaatteita ja kuulostaa vähän äänekkäältä kun puhuu. Jos äiti on huutanu niin halaan sitä. Äiti tuntuu vähän pehmeältä kun halaan. Äiti tuoksuu ihan hyvältä ja kodin äiti saa tuoksumaan pullalta. (kiitos Pirkan pakastepullien) Minun äitini!" Kiitos, Benjami! Ja kaikki muutkin lapsoset ja siippa! Rilla ja Paulus olivat jo aiemmin muistaneet naisellisilla Reinoilla, joilla olin tepastellut jo pari päivää.

Julia ja Tuomo ilmestyivät herkullisten kaakkujen sekä kehystetyn hääkuvansa kanssa.

Julia myös taikoi uuniin maukkaan lohiruoan.
Rillan toimiessa assistenttina.

Tois puol jokke

Alkuviikosta teimme työkeikan Turkuun, tuohon entiseen pääkaupunkiin sekä kaupunkiin, jonka liepeillä on tullut kolme vuotta asuttua. Turun seutu lumoaa joka kerta uudestaan siellä käydessä. Reissumme oli monimuotoinen, se sisälsi matkan Ikeaan (tällä kertaa sai ostaa työkseen ja oikein luvan kanssa), uuden myymälän sisustamista ja juttukeikat kahteen ihanaan navettaputiikkiin. Ruskolla, 15 minuutin päässä Turun keskustasta löytyy Helena Ahon perustama Loviisan Aitta. Yli 500 neliötä sisustusihanuuksia moneen makuun sekä viehättävä kahvila.

Yöksi menimme Ruissalon kylpylään ja Elian pääsi testaamaan sänkyjen jousten kestävyyttä.

Sekä tunkemaan itsensä jokaiseen mahdolliseen huoneesta löytyvään koloon...



Huoneen toinen pieni poika herätti ihmetystä. Kun laitan sormen suuhun, se matkii mua...

Ja kun illistän, se illistää heti takaisin. Kumma kaveri, varmaan turkulainen!

Iltalukemisena oli kaksi aviisia sisältäen juoruja Viktoriasta. Ja - ah ihanuutta, toinen lehti oli täynnä pelkkää Viktorian ja Danielin kihlautumista.



Elian vahvisti itseään banaanilla ennen yöpuulle siirtymistä, mutta siitä huolimatta hotelli raikui keskellä yötä pojan innostuttua testaamaan keuhkojensa tilavuutta. Edes romanttiset iltalukemistot eivät onnistuneet pitämään positiivista mieliala yllä.

Kylpylän pihapiirissä on viehättävä huvila, joita Ruissalo on täynnä.



Janne peräänkuulutti termospullojen perään, mutta aina on aikaa pysähtyä kuvaamaan kevään merkkejä Ruissalon ihanan vehmaissa maisemissa.

Muurametalojen uusi myymälä on vilkkaalla liikepaikalla Yliopistonkadun ja Aninkaistenkadun kulmauksessa.



Sisustusurakka alkaa olla loppusuoralla, voi iloisen sisustajan eleistä päätellä...

Ikeasta löytyi näin viehkoja ja keväisiä tykotarpeita...

Aurajoki on liikkeestä aivan kivenheiton päässä. Eliania kuvattiin parhaimmillaan kahdella kameralla yhtäaikaa..

Kun Turun Tuomiokirkon kello lyö kaksitoista... Tuomiokirkko on Suomen kansallispyhättö ja aivan ainutlaatuinen kirkkorakennus Suomessa.


Kun on huitaissut Turusta moottoritietä 30 kilometriä Helsingin suuntaan ja mutkitellut Paimiossa pikkuteitä, avautuu silmien eteen Adalmiinan Helmen pihapiiri. Vanha talo piharakennuksineen ja lampaineen.

Adalmiinan Helmen erittäin mukava pitäjä Annarina Yöntila on valikoinut myymäläänsä rentoa, maalaisromanttista tavaraa.

Elian lahjottiin punaisella tikkarilla että Rilla sai keskittyä kuvanottoon ja oli sen session jälkeen käsistään ja kasvoistaan punaisessa tahmassa.



Rilla ehti myös piipahtaa lampaita katsomassa, joten tässä terveiset hänen kameraltaan.